Lämpimästi nuoruudesta

Olen suositellut François TruffautÂ’n elokuvaa Varastettuja suudelmia (Baisers volés) monille tuttaville, mutta harva on lämmennyt sille. Elokuvassa ei kuulemma tapahdu tarpeeksi. Minusta se on tapahtumista täynnä. Olen katsonut elokuvan kymmeniä kertoja ja nautin yhä sen veikeästä tunnelmasta.

Varastettuja suudelmia jatkaa TruffautÂ’n Antoine Doinel-sarjaa, jonka 400 kepposta aloitti. Varastetuissa suudelmissa ohjaajan alter ego Antoine Doinel (Jean-Pierre Léaud) on kasvanut nuoreksi mieheksi, joka ei tahdo sopeutua yhteiskuntaan. Doinel erotetaan armeijasta, mistä hän kiiruhtaa ensimmäiseksi bordelliin. Ilotyttöjen lisäksi elämään mahtuu oikea tyttöystäväkin. Nuori rakkaus Christinen (Claude Jade) kanssa ei kuitenkaan ole mutkatonta. Vastoinkäymiset seuraavat toisiaan myös Doinelin hapuilevassa työelämässä.

François Truffautia pidetään yhtenä ranskalaisen uuden aallon merkittävimmistä ohjaajista. Varastettuja suudelmia on vahva näyttö hänen osaamisestaan. Uuden aallon ideaan kuului, että ohjaaja oli auteur, filmin taiteellinen luoja. Varastetuissa suudelmissa ohjaajan persoonallinen kädenjälki huokuu joka kuvasta.

TruffautÂ’n elokuva ilmestyi vuonna 1968, mutta "Euroopan hullu vuosi" ei näy elokuvassa oikeastaan lainkaan. Kapina ei ole yhteiskunnallista sorttia vaan henkilökohtaista sopeutumattomuutta. Läpipoliittisena aikana epäpoliittista komediaa ei tahdottu ymmärtää. Myöhemmin Varastettuja suudelmia on osoittautunut yhdeksi TruffautÂ’n kestävimmistä ohjauksista.

Kaikenlainen tyypittely latistaa mestariteosta, jonka jokainen hetki on ladattu täyteen erityistä lämpöä ja persoonallisuutta. Varastettuja suudelmia on lämmin kuvaus nuoruudesta, sopeutumattomuudesta ja rakkaudesta.

Juho Hakkarainen

Varastettuja suudelmia nähdään teeman uuden aallon keväässä lauantaina 2.5.