Kulttuurikampi

Tunnen monia, joille ensisijaista musiikissa ovat hyvät sanoitukset. Sanat ohjaavat laululyriikkaan keskittyvien kuuntelutottumuksia, vaikuttavat levyjen ostamiseen ja lopulta myös ajatteluun. Itsekin liikutun hyvistä sanoituksista, ja huomaan hakevani lyriikoista tietynlaista vilpittömyyttä.

Tasokkaan lyriikan metsästäjät etsivät sanoituksista joko lennokasta runoutta, tuskaa ja rutistusta, vakuuttavaa sanomaa tai kaikkia näitä. Niinpä musiikkityylikin voi olla lähes mitä tahansa: rap-vuodatusta tai reggaeta, folkkia tai metallia.

Keskustelin sanoituksista kaksimetrisen lamppukauppiaan kanssa, joka otti kyytiin liftatessani Helsingistä Tampereelle. Myös hänelle tärkeintä olivat hyvät sanat. Levypinosta löytyi Simply Rediä ja Stingiä. Kuuntelimme ...Nothing Like The Sun -levyä, jonka sanoitukset ovat Stingin aktiivisimmalta Amnesty-ajalta ja tummasävyisessä herkkyydessään painavaa sanottavaa.

Aloin miettiä nykymusiikin kirkkaimpia tähtiä. Missä nykyään ovat loistavat sanoittajat? Tahdon korostaa erityisesti kotimaisia sanoittajia, sillä äidinkielellämme on suorin sisäänpääsy tunteisiimme. Aiemmilla sukupolvilla on omat emblemaattiset runoniekkansa Helismaasta Martti Syrjään. Vanhat hapot kuten Tuomari Nurmio ja äikänopettajien märkä uni Ismo Alanko potkivat yhä joukossamme, mutta missä ovat meidän aikamme synnyttämät taiturit?

Kyynisesti voisi tietysti todeta, että historian loppu saavutettiin, kun Popstars-bändi Indx julkaisi albuminsa Jee Jee Jee. Indxin tasoisella floppauksella ei kuitenkaan ole minkään sortin voimaa pilata laululyriikan kenttää niiltä, joilla oikeasti on jotain sanottavaa. Mutta keitä he ovat?

Yhtenä suosikkinani on kulkenut Palefacen debyytti The Pale Ontologist. Levyllä ei ole yhtä ainoaa puoliteholla tehtyä kappaletta. Tämä pätee mielestäni niin taustoihin kuin lyriikoihinkin.

Kalpeanaaman taidonnäyte on kuitenkin yksittäinen helmi. Suomirap ei ole ainakaan vielä vakuuttanut sanoituksillaan. Aiheet ovat jämähtäneet liiaksi pahojen viinien, laiskuuden ihannoinnin ja huonosti perustellun systeemin kritisoinnin juoksuhiekkaan. Poikkeuksia on harvassa.

Kieleksi valitaan usein promootiosyistä englanti. Esimerkiksi suomenkielistä heviä pidetään yhä rohkeana vetona.

Tähän voi vetää Jarkko Martikais-kortin, Hynysen tai vaikka PMMP:n, ja on varmasti oikeassa. Minulle syvälle yltävää rocklyriikan suunnannäyttäjää ei ole vielä ilmaantunut.

Jantso Jokelin