Yliopistotytön kimaltava unelma

Ville Leinonen on lavalla kaikkea sitä mistä romantiikan-
nälkäinen yliopistotyttö haaveilee: herkkä ja estoton mies, joka jaksaa uskoa rakkauteen. Lavan ulkopuolella sama mies hautoo alanvaihtoa ja pelkää muuttaa pois Tampereelta.

"Me soitetaan tässä nyt muutama biisi", Ville Leinonen ilmoittaa, istuu alas Klubin ahtaaseen nurkkaan ja alkaa laulaa. Taaemmat rivit eivät edes huomaa Leinosen ja kitaristi Tuomas Luukkosen keikan alkaneen. Vielä.

Parin biisin päästä Leinonen huohottaa ja rääkyy mikkiin hiki valuen ja päättää laulun tyytyväiseen voihkaisuun. Yleisö on myyty.

"Jos mun pitäisi selittää sanakirjaan sana viehättävä, laittaisin siihen Villen kuvan. Tai mieluummin videonpätkän", eräs nuori nainen vannoo.

"Katson vain sen suuta ja ajattelen seksiä", toinen kertoo.

Kriittisempi ääni tuomitsee laulujen sanoitukset yltiösiirappisiksi, limaisiksi ja söpöileviksi.

"Hei kamoon. Â’Kultahippuhapsi!Â’" Sama ääni kuitenkin myöntää: "Jonkun toisen esittämänä laulut olisivat korneja, mutta Villellä ne toimivat."

Ihailijoille Leinonen on kuin satujen prinssi. Suunnilleen yhtä epätodellisen kuvan miehestä antavat hänen ystävänsä.

Valumon kitaristi Luukkonen kuvaa miestä sydämelliseksi ja herkäksi. Jouni Tamminen, joka viisi vuotta sitten löysi Valumon levy-yhtiö Poko Recordsille, käyttää sanoja viisas, rauhallinen ja ystävällinen. "Ville on vanhan liiton miehiä ja avaa neideille oven. Selvästi hyvä kotikasvatus", Tamminen korostaa.

Riittää jo! Herää epäilys, onko tämä mies ihminen ollenkaan.

Kolmenkympin ahdinko

Ville Leinonen istuu vastapäätäni ravintola Artturissa. Hän kiemurtelee penkillä ja silppuaa hampaillaan tulitikkua palasiksi. Mikään ei tunnu sujuvan.

"Ei huvita soittaa, ei huvita mennä keikoille, ei huvita reissata", Leinonen valittaa.

Edessäni istuu sittenkin ihka oikea ihminen.

Valumon uusin levy Valloittaja julkaistaan pian, ja toimittajat jonottavat Leinoselta haastatteluja.

"Itsestä ja omista elämänvaiheista kertominen tuntuu tyhmältä ja raskaalta."

Syy tuskaisuuteen selviää pian. 29-vuotias artisti tunnustaa potevansa kolmenkympin kriisiä. Tai ei sittenkään kriisiä, se kuulostaa Leinosesta liian mattinykäsmäiseltä. Hän tarjoaa ilmausta "henkisen kasvun kulminaatiopiste".

Sanotaan sitä miksi tahansa, mutta oireet ovat selvät: trubaduuri on esimerkiksi alkanut hautoa mielessään muuttoa Tampereelta - ja alanvaihtoa!

"Mitä vain paitsi julkista esiintymistä. Voisin vaikka ryhtyä jonkinlaiseksi päiväkodin sedäksi! Tai auttaa ihmisiä, jotka ei itse pärjää", Leinonen puntaroi.

"Jos olisin tehnyt asiat aikanaan fiksusti, miulla olisi jo perhe ja monta lasta. Enkä mie heiluisi missään korokkeella kertomassa angsteistani, vaan keskittyisin olennaiseen eli lasten kasvattamiseen. Mutta näin on käynyt."

Romanttinen pessimisti

Toistaiseksi Ville Leinonen kuitenkin on pysynyt kaupungissa ja jaksanut nousta korokkeelle, ihailijoiden onneksi. Eikä hän lavalla näytä siltä, että haluaisi olla jossain muualla. Päinvastoin, hän näyttää harvinaisen läsnäolevalta, jopa paljaalta. Ja siltä hänestä parhaimmillaan tuntuukin.

"Silloin koen olevani ihminen, olen valmis kuolemaankin. Niin voi tapahtua keikalla ehkä kymmenen sekunnin ajan. Sen varmaan kaikki aistiikin."

Ainakin Tuomas Luukkonen aisti Olavinlinnassa vuonna 1997. Silloin hän näki ensimmäisen kerran Leinosen lavalla.

"Kolmannen biisin kohdalla aloin täristä, niin raakaa ja totaalista touhua se oli. Silloin tajusin, kuinka laulu pitää esittää: syvältä sisältä ja täysillä, ilman feikkaamisen varaa", Luukkonen muistelee. Pian tämän jälkeen hän ryhtyi Valumon kitaristiksi.

Kaikkia sydämiä Leinosen esiintyminen ei kuitenkaan sulata. Monen on vaikea niellä varsinkin hempeitä sanoituksia, menninkäistyttöjä ja suudelmittaria. Eräs opiskelija ihmetteli, mahtaako Leinonen tietää, etteivät sanoitusten ihanuudet ole totta.

"Eihän ne olekaan!" hän myöntää.

"Suurin osa biiseistä on rukouksia, toiveita jostain paremmasta. Jostain muusta kuin mitä on juuri tällä hetkellä."

Niin arvelinkin. Mutta sitä en arvannut, että tuutulauluja kirjoittava mies onkin suuri pessimisti, joka uskoo ihmisten tuhoavan itse itsensä.

"Ei tarvitse kuin kuunnella YleX:ää
kaksi minuuttia. Se höpötys on tyhjää täynnä, siitä puuttuu kaikki aito: välittäminen, rakkaus, kehittyminen. Taustalla on vain raha, joka sanelee ihmisten käyttäytymistä."

Trubaduuri kuoriutuu kansanopistossa

Musiikki on soinut Leinosen elämässä lapsesta asti. Trumpetisti-isä vei pikku-Villen soittamaan rumpuja Savonlinnan musiikkiopistoon, ja niiden takana hän pysyi aina aikuiseksi saakka.

"Olen kasvanut isossa orkesterissa. Parhaimmat kaverit olivat ne parikymmentä soittajaa ympärillä."

Teini-iässä orkesteri vaihtui punkbändiin nimeltään VTH. Siinä hän soitti vielä rumpuja, mutta hinku lavan etureunalle oli jo kova. Lauluja parikymppinen Leinonen innostui kirjoittamaan opiskellessaan Kymenlaakson kansanopistossa luovaa ilmaisua. Siellä hän myös esitti ensimmäistä kertaa julkisesti oman kappaleen.

Trubaduuri oli syntynyt, ja pian sen jälkeen syntyi Valumo.

Leinoselle musiikin teko on terapiaa. Laulut ovat alusta asti käsitelleet hänen omaa tunne-elämäänsä. Valumon alkuaikoina ne olivat niin henkilökohtaisia ja hetkessä kiinni, ettei hän suostunut kahden kuukauden päästä edes soittamaan niitä.

Takana on siis yli kahdeksan vuotta ankaraa itsensä kehittämistä. Tässä ajassa röyhelöpaidat ja sliipattu Elvis-tukka vaihtuivat ensin villapaitaan ja kiharapehkoon. Nyt tukka on lyhyt, yllä farkut ja musta t-paita.

Sanoituksista moni päättelee, että Leinonen on Valumon aikana tullut uskoon. Hän itse sanoo alkaneensa vain miettiä tarkemmin suhdettaan Jumalaan.

"Olen syntinen ja kristitty. Syntinen, koska en seuraa Jumalan johdatusta, vaan jotain ihmisen keksimää. Ehkä sen takia tekisi mieli mennä maaseudun rauhaan, ei olisi niin vietävissä kaikkiin houkutuksiin."

Leinonen kertoo rikkovansa kymmenestä käskystä alinomaa neljää viittä. Hän kyllä tietää, mitä voisi tehdä paremmin, mutta jättää siirrot aina seuraavaan päivään.

Tuulten viemää

Kaksi tuntia Artturissa on kulunut, enkä vieläkään ole päässyt jyvälle siitä, mikä mies Ville Leinonen oikein on.

Hän laulaa paratiisisaaren löytämisestä mutta odottaa ihmiskunnan tuhoa. Vangitsee yleisön lavakarismallaan mutta suunnittelee alanvaihtoa. Onko ihailijoiden tuntema Ville Leinonen jo menneen talven lumia?

En sanoisi niinkään.

Poko Recordsin Tamminen nimittäin varoitti, että mies saattaa olla aikamoinen tuuliviiri: tänään vahvasti yhtä mieltä ja huomenna ihan toista.

Kitaristi Luukkonen kertoo:

"Villelle kaikki tunteet ovat isoja. Niitä hän ei sivuuta. Tunteet, ei työpaikka tai jokin muu vastaava, johdattavat elämää ja tekemisiä."

Virpi Koivisto