Solidaarisuutta ja mollausta

Minusta ei pitänyt tulla Aviisin päätoimittajaa vaan toimitussihteeri, johon tehtävään jätin hakupaperini syksyllä 1972. Neuvottelut poliittisten ryhmien välillä ylioppilaskunnan viroista ja luottamustoimista menivät kuitenkin umpisolmuun.

Aviisin päätoimittajan paikka oli luvattu demareille, mutta vain sillä ehdolla, että tehtävään löydetään kaikille suurimmille poliittisille ryhmille sopiva ehdokas. Silloinen Tamyn korkeakoulupoliittinen sihteeri Pirkko Kylänpää soitti ja ehdotti, että harkitsisin ryhtymistä päätoimittajaksi. Itsellenikin yllätykseksi huomasin änkyttäväni suostumusta.

Gradu lykkääntyi ja yksi siihenastisen 24-vuotiaan elämäni kiinnostavimmista jaksoista alkoi Aviisin päätoimittajana. Kokemusta lehtityöstä minulla oli yhteensä yhdeksän kuukautta - niistä kolme kuukautta Aviisin toimittajanaJouko Raivion ja Rauno Pajusen toimituksessa syksyllä 1969 ja laudatur-vaiheen opinnot lehdistö- ja tiedotusopissa.

Opiskelijapolitiikassa olin ollut mukana vuodesta 1968 lähtien TASYn eri tehtävissä ja vaikuttanut yhden kauden Tamyn edustajiston jäsenenä. Hyppäys nousemassa olevan myrskyn silmään hirvitti ja ihastutti. Aviisin toimitussihteeriksi valittiin TYMRiä edustava Pentti Raittila ja toimittajaksi TOSia edustava Heikki Lehtinen. Vapiskaa porvarit! Aviisi oli vasemmiston käsissä, mutta toteuttamassa Tamyn yleisdemokraattisen rintaman politiikkaa. Keskusta ja liberaalit olivat rintamassa mukana.

Kun selasin Aviisin vuosikertoja 1973 ja 1974 tätä juttua varten, sieltä nousi muutama keskeinen teema, jotka sävyttivät lähes joka numeroa. Taisteleva opiskelijaliike eli nousun aikoja. Lakot ja toimintapäivät yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta yliopiston hallinnon eri tasoilla vuorottelivat sen mukaan, miten yliopistojen hallinnonuudistus eteni eduskunnan valiokunnista täysistuntoon tai miten sitä tahallisesti viivytettiin keinolla jos toisellakin. Tuhansittain opiskelijoita jaksoi kerta toisensa jälkeen lähteä liikkeelle Tamyn hallituksen kantoja puolustamaan.

Vuoden 1974 syyskautta sitten leimaa jo taisteluväsymys. Vastahakoiset opiskelijat pakotettiin lopulta liki seitsemän vuoden kypsyttämisen jälkeen nielemään kiintiöhallinto, vaikka yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta oli jo toteutettu menetyksellisesti vapaaehtoisuuteen perustuen useilla ainelaitoksilla.

Toimituspolitiikkaamme kuului myös yliopiston toiminnan kaikinpuolinen kritiikki. Aviisi ryhtyi paljastamaan epäkohtia, ja niitähän löytyi. Jutut olivat usein melkoisen henkilöön käyviä - joskus suorastaan Hymy-lehtimäisen räävittömiä. Huono opetus ja epädemokraattiset sekä epäoikeudenmukaiset käytännöt vedettiin sumeilematta esiin. Siitä seurasi vastineita ja vastineiden vastineita. Mutta ihme kyllä vain yksi kunnianloukkaussyyte, joka sekin raukesi. Kyseinen opettaja jätti asian silleen, kun syyttäjä ei nähnyt aiheelliseksi syyttää. Lieneekö asiaan vaikuttanut sekin, että opiskelijoita lappoi poliisilaitoksella isoin joukoin tekemässä rikosilmoituksia kyseisestä opettajasta itsestään.

Vietnamin sodan vastustaminen ja rahankeräykset Pohjois-Vietnamin eri humanitäärisiin kohteisiin saivat opiskelijat liikkeelle. Asetetut keräystavoitteet ylitettiin säännöllisesti. Aviisin palstoilla yliopiston opettajat ja opiskelijat haastoivat toisiaan osallistumaan tietyillä summilla ja jatkamaan haasteita.

Vietettiin rauhanviikkoja ja kerättiin taksvärkkikeräyksiä. Chilen demokraattista tietä kohti sosialismia seurattiin innostuneina. Quilapayon ja Inti Illimani konsertoivat Tampereellakin. Sydän läpättäen kuuntelimme uutisia Chilen sotilasvallankaappauksesta. Tamyn toimiston kahviossa itkimme joukolla, kun Allende surmattiin. Aviisin avustaja, piirtäjä nimimerkki Tilt, tiivisti opiskelijoiden tuntoja. Setä Samuli junttasi piirroksissa Chilen kansaa niin, että veri roiskui.

Kansainvälinen toiminta sai myös viihdyttävämpiä muotoja. Tampereen ystävyyskaupunkien Kievin ja Lotzin yliopistojen opiskelijat lähettivät valtuuskuntia vierailuille vuorovuosin. Aviisi kertoi vierailuista. Suuri tapahtuma oli myös Berliinin festivaali, jossa maailman demokraattinen nuoriso ja opiskelijat kohtasivat. Valmistelua seurattiin aktiivisesti ja tapahtumalle itselleen uhrattiin paljon palstatilaa.

Aviisi oli näinä vuosina keskusteleva, edistyksellinen ja opiskelijoita aktivoiva lehti. Vuosikertoja selailee mielellään. Ilman pystyvää ja asiantuntevaa avustajakuntaa tämä monipuolisuus ei olisi ollut mahdollista.

Valitettavasti vuoden 1974 syksyllä yleisdemokraattinen rintama alkoi hajota sisäisissä ja ulkoisissa paineissa. SDP:n ja Keskustapuolueen johto ryhtyi pistämään opiskelijajärjestöjään ruotuun. EEC:n ja tulopolitiikan vastustaminen sekä työläisten ja opiskelijoiden yhteisten esiintymisten alkaminen näkyivät Aviisin palstoilla.

Opiskelijaliike ei pysynyt pilttuussaan vaan lähti vaarallisille vesille. Ukkopuolueissa nähtiin kauhukuvia yhteiskuntarauhan järkkymisestä. Kuin niitiksi näille näkemyksille TYMR sai valtavan vaalivoiton syksyn 1974 vaaleissa nousten Tamyn edustajiston suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi.

Aviisi oli jo tuolloin muuttumassa laajan rintaman keskustelevasta foorumista yhden totuuden torveksi. Sen huomaan itsekin vasta 34 vuoden jälkeen. Nyt historian heiluri on jälleen heilahtanut. Koskahan mahtaa tulla vastavaikutus?

Riitta Lavikka
Kirjoittaja oli Aviisin päätoimittajana 1973-1974