![]() |
|
Ulkonäöstä voi pitää huolta itse tehdyillä aineksilla. Tarvikkeet löytyvät ruokakaupasta.
Mari Kiistala: Ruusuvettä ja koivunlehtiä - hemmottelupäivän reseptejä suomalaisille naisille. Nemo 2004, 159 s., 27 euroa.
Troijan Helenan käsivoide, Afrikan kuningattaren naamio, Venäläisen kreivitär Jusupovin sitrus-piparminttuvesi... Nämä ja paljon muita reseptejä ihonhoitoon ja hyvinvointiin löytyvät Mari Kiistalan kirjasta Ruusuvettä ja koivunlehtiä. Kirja tarjoaa lukuisia vanhoja reseptejä kasvojen, käsien, jalkojen ja huulien hoitoon. Lisäksi kirjasta löytyy hajuvesiä, kylpyohjeita ja kasvovesiä. Ohjeet ovat kotona toteutettavissa tarvikkeilla, joita löytää kaupan ja apteekin hyllyltä. Päätän kokeilla, kuinka hoidot toimivat.
Ensimmäisenä kokeilen kosteuttavaa naamiota, johon murskataan desi vadelmia, ja mukaan heitetään teelusikallinen kermaa ja hunajaa. Naamio tuoksuu hyvältä, mutta on nestemäisyytensä takia vaikea saada pysymään kasvoilla. Makuuasennossa naamio pysyy paikallaan, vaikka sitä pitääkin aluksi lisäillä. Muutaman minuutin päästä alkaa hieman kirvellä. Varsinkaan tuore nenälävistys ei pidä happamasta vadelmamössöstä.
Hetken päästä naamio kovettuu kasvoille eikä valu. Kovettuessaan se myös viilenee reippaasti, ja naama tuntuu kylmältä. 20 minuutin odottelun jälkeen pesen kasvot. Mitään suuria vaikutuksia en näe, mutta hetken päästä iho todellakin tuntuu hiukan pehmeämmältä ja kimmoisammalta kuin ennen. Parasta naamiossa on kuitenkin ylijäänyt osuus. Siitä saa herkullisen välipalan.
Seuraavaksi testiin joutuu yksinkertainen ohje käsien kosteuttamiseksi. Hieron käsissäni öljyä ja sokeria muutaman minuutin yhteen. Lopuksi kädet on tarkoitus pestä haalealla vedellä, jolloin kädet jäävät pehmeiksi ja silkkisiksi. Toisin sanoen öljyisiksi. Otan ohjeen vastaisesti saippuan käyttöön, koska öljy käsissä tuntuu epämiellyttävältä. Aikani hinkattuani öljy on poissa, samoin kuin pehmeys ja kosteus.
Kynsinauhojen vuoro. Kaksi munan keltuaista, kaksi ruokalusikallista ananasmehua ja teelusikallinen omenaviinietikkaa sekaisin, ja sormet likoamaan puoleksi tunniksi. Hoidon jälkeen sormet ovat ryppyiset ja kynsinauhat pehmeät, kuin pitkän suihkun jälkeen. Suurimman eron huomaa muutaman päivän päästä: kynsinauhat ovat vieläkin pehmät ja irtoavat kynnen pinnasta helposti.
Testin epämiellyttävimmän hoidon tittelin saa hiivakuorinta. Pieni määrä hiivaa ja maitoa sekoitetaan keskenään ja levitetään kasvoille. Naamio haisee pilaantuneelle pullataikinalle, mutta ei onneksi valu. Hiivataikina tarraa kiinni kasvoihin kuin muurahainen siirappiin ja alkaa heti jähmettyä. Naamio viilenee nopeasti, kovettuu, alkaa kiristää ja nipistellä ihoa.
Tuntuu kuin naamassa olisi kymmeniä pyykkipoikia, ja suun avaaminenkin tuntuu ikävältä. Naamio pitäisi rapsutella sormin pois, mutta rapsuttelu vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Rapsutellessa iho kiristyy entisestään, joten luovutan. Pesen naamion lämpimällä vedellä, jolloin taikina pehmenee ja irtoaa helposti. Kuorinnan jälkeen iho tuntuu yllättävän pehmeältä ja on puhdas. Ihohuokoset ovat auki ja epäpuhtaudet poissa.
Sitten joutuvat hiukset koetukselle. Laitan hiuksiini kosteuttavan naamion, jota kirjan mukaan amerikkalaiset mannekiinit käyttivät sota-aikana. Ohjeeseen tarvitaan kaksi ruokalusikallista manteliöljyä, mutta korvaan sen oliiviöljyllä. Lisään öljyyn munankeltuaisen ja teelusikallisen hunajaa. Naamion levittäminen hiuksiin onkin sitten hankalampi juttu. Siirappimainen aine tarttuu yhteen kohtaan, ja levittäminen luonnonkihariin, kuiviin ja paksuihin hiuksiin ei ota onnistuakseen. Naamio tekee hiuksista ison takkupallon, josta ei kampa mene läpi, jolloin suurin osa hiuksista jää ilman ainetta. Ei auta, pakko tehdä toinen annos. Toisen annoksen lisättyäni suurin osa hiuksista on edes jotenkuten naamion peitossa. Seuraavaksi laitan hiuksiini pienen muovipussin ja päälle lämmitetyn pyyhkeen.
Puolen tunnin päästä pesen hiukset normaalisti, ja töhnä irtoaa hiuksista ihmeen helposti. Hiukset kiiltävät hieman enemmän. Seuraavana päivänä hiukset myös tuntuvat vähän pehmeämmiltä eivätkä takkuunnu niin helposti kuin ennen.
Sitten kokeillaan englantilaista jalkakylpyä, jota myös käytettiin sota-aikana. Toiseen vatiin lämmintä vettä ja sekaan kaksi ruokalusikallista merisuolaa, toiseen kylmää vettä. Liotan jalkoja ensin viisi minuuttia lämpimässä vedessä, jonka jälkeen nostan jalat nopeasti kymmeneksi sekunniksi kylmään veteen. Toistan saman neljä kertaa. Hoidon on tarkoitus nopeuttaa verenkiertoa, jota se pidemmän päälle ehkä tekeekin, mutta ainakaan ensimmäisellä hoidolla ei juuri vaikutusta ole. Jalat palelevat seuraavanakin päivänä.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen