Aviisin kesänumero (9/2008) kertoi 17 kiinalaisopiskelijan ryhmästä, jotka saapuvat opiskelemaan suomea Tampereen yliopistoon alkavan lukuvuoden ajaksi. On hyvin epäselvää, onko kyse tilauskoulutuksesta vai jostain muusta. Yliopiston johto kiemurtelee asiassa, ja puhuu ristiin vaihto-opiskelusta ja maksullisesta palvelutoiminnasta, muttei missään nimessä tutkintoon johtavasta koulutuksesta.
Kiinalaisopiskelijoiden olisi kuitenkin tarkoitus jatkaa opintojaan tutkinto-opiskelijoina vuoden päästä, ja Kiinan Viestintäyliopisto toivoo ryhmän pysyvän koossa.
Oli niin tai näin, koulutus suomalaisissa yliopistoissa ei ole enää maksutonta. Jos tai kun kiinalaisista opiskelijoista tulee tutkinto-opiskelijoita kiinalais-suomalaiseen tutkintoon ja he yhä maksavat kotiyliopistoonsa 2500-3000 euron suuruista lukuvuosimaksua — kolmasosa pekingiläisperheen vuosituloista — eikö silloin voida sanoa, että pääsy suomalaiseen tutkintoon on kaukana tasa-arvoisesta? Ja kun bulvaanina toimii Kiinan ihmisoikeuksia rikkova oligarkkihallitus, eikö koko hanke näytä melkoisen epäilyttävältä Tampereen yliopiston kannalta?
Alli Nokka