Pääkirjoitus

Ylioppilaskuntapolitiikka voisi olla ylioppilaslehden mehukkaimpia juttuaiheita.

Mihin käytettiin Tamyn rahat? Kenestä leivotaan hallituksen seuraavaa puheenjohtajaa? Kuka nuoli ketä edarikaljoilla? Ketä edes kiinnostaa?

Viimeinen ei ollut retorinen kysymys. Ihan oikeasti, kiinnostaako ketään?

Edellisessä edustajiston kokouksessa minulta kysyttiin, vedämmekö me toimituksessa pitkää tikkua siitä, kuka joutuu tulemaan kokouksiin. Emme vedä. Tulemme kokouksiin mielellämme, nenät uutisia haistellen.

Kysymys kertoi silti jotakin siitä, miten paljon moni edustajistossa uskoo ulkopuolisten olevan työstään kiinnostuneita. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, ei niistä kokouksista kovin usein uutisaiheita irtoa. Tamyn hallitukseen mahtuu edustus lähes kaikista edustajistoryhmistä, ja kun hallitus jotain päättää, edustajisto on yleensä samaa mieltä.

Oppositiota pitävät yllä lähinnä Vapaaboomarien ja Eturyhmän kauppatieteilijät. Heillä on monesti hyviäkin ajatuksia, jotka kuitenkin usein esitetään niin hyökkäävästi ja ilman ennakkovaroitusta, että edustajiston enemmistö katsoo parhaaksi vaieta ne kuoliaiksi.

Opiskelijapolitiikan hiipumisesta kertonee sekin, että hallitukseen oli tänä vuonna normaalia vähemmän pyrkijöitä. Heistäkin vain muutama on edustajiston varsinaisia jäseniä.

Tamyn laimeasta parlamentarismista on vaikea syyttää ketään. Konsensuspolitiikka - siitähän pitkälti on kyse Arkadianmäelläkin.

Kaikkein vähiten syytä on heissä, jotka nyt yrittävät vaikuttaa edustajistossa ja hallituksessa. Etenkin hallituksessa toiminen tarkoittaa usein lähes kokopäiväistä sitoutumista ylioppilaskunnan asioiden ajamiseen muodollista korvausta vastaan.

Mieleen juolahtaa kuitenkin helposti ajatus, että ehkä meidän opiskelijoiden asiat ovat sittenkin aika hyvin, koska ylioppilaskuntapolitiikkakaan ei herätä tämän enempää tunteita.

Tuomo Tamminen
päätoimittaja