Loikaten uuteen pääaineeseen

Kirsi Tirkkonen

Pääaine tuntuu puisevalta, eikä valmistuminen edes siinnä horisontissa. Opiskelija päättää vaihtaa pääainettaan tai yliopistoaan motivaation kasvattamiseksi ja elämänsä kohentamiseksi. Hän päättää loikata. Viralliselta nimeltään tutkintoloikkarit ovat erikoistapauksia.

Opetusministeriön juuri valmistunut työryhmämuistio "Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen koulutusjärjestelmässä" kannustaa opintojen korvaavuuden helpottamiseen. Suomen ylioppilaskuntien liitto tukee muistiota.

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opintoasiain päällikkö Maria Jyrinki kertoo, että vaihtajat ovat tuttu ja monimutkainen ilmiö. Erikoistapauksien valintaperusteet vaihtelevat yliopistoittain, tiedekunnittain ja laitoksittain. Vetovoimaisimmat oppiaineet ovat joutuneet määrittelemään tiukat perusteet loikkareille.

"Tämähän on myös taktikointikysymys. Esimerkiksi matematiikan laitos tyhjenisi ja psykologian laitos ei pystyisi hoitamaan kaikkia opiskelijoitaan, ellei väyliä olisi laitettu kiinni. Samoin suunta on ehdottomasti pohjoisesta ja idästä etelän yliopistoihin."

Enää matematiikkaan tai tilastotieteeseen ylioppilastodistuksella sisään päässyt opiskelija ei voi vaihtaa pääainettaan kahlaamatta ensin vähintään perusopintojaan. Toki vaihtoa voi yrittää myös pääsykokeen kautta.

"Erikoistapauskiintiöt ovat silti tarpeellisia, koska valinnoissa tarvitaan joustoa."

Kiintiöt ovat pienet, eivätkä kaikki halukkaat tule koskaan valituiksi.

"Moni hakija sanoo, että kyllä minä olen osoittanut osaavani opiskella yliopistossa, mutta se ei riitä. Isosta joukosta joudutaan valitsemaan parhaiten opinnoissaan menestyneet."

STM kehottaa
korvaamaan

Sosiaali- ja terveysministeriö kehottaa yliopistoja kehittämään opintojen hyväksi lukemista siirryttäessä kouluasteelta toiselle, "jotta koulutusväylät muodostaisivat esteettömän ja pituudeltaan kohtuullisen jatkumon".

Jyrinki suhtautuu kehotukseen penseästi.

"Korvataan totta kai sisällölliset vastaavuudet. Mutta meidän on huolehdittava siitä, että tutkinnon tavoitteet saavutetaan, eikä ajatella vain että nopeasti täältä ulos."

Tampereen yliopistossa opiskeleva Riitta Savikko on loikannut jo kahdesti oppilaitoksesta toiseen. Hanna-Riikka Rantanen sen sijaan on pysynyt koko opiskeluaikansa Tampereen yliopistossa, mutta on haikaillut jo pitkään suositulle psykologian laitokselle.

Rantanen aloitti vuonna 1998 tilastotieteen opinnot, mutta sai tarpeekseen kolmantena vuonna. Hän alkoi lukea avoimen sivuaineoikeuden turvin psykologiaa.

Nyt hän tekee laitokselle jo gradua, mutta pääaineoikeutta hänellä ei ole edelleenkään. Pääsykokeissa Rantanen kävi viimeksi viime keväänä.

"Minun strategiani on, että teen gradun ja haen pääaineoikeutta täältä ja muiden yliopistojen psykologian laitoksilta erikoistapauksena. Luulisi, että mukanani tulevat opintoviikot kelpaisivat jollekin."

Rantanen tietää, että gradu ei vielä takaa pääaineoikeutta, häneltä puuttuvat vielä psykologeille kuuluvat ammattiopinnot ja työharjoittelu. Hän laskee, että opiskeluihin menee vielä pari vuotta sen jälkeen, kun hänellä on pääaineoikeus.

"Ei tämä mennyt ihan niin kuin suunnittelin. Mutta ihmisen mieli muuttuu ja se on ymmärrettävää."

Rantanen ei pidä tilastotieteestä valmistumista mahdollisuutena. "Ei, ei siitä tulisi mitään, en halua enää nähdäkään koko tilastotiedettä."

Rantasella on vaikutelma, että psykologian laitoksella suhtaudutaan vähän nihkeästi loikkareihin.

"Kai heille riittäisi ne omatkin opiskelijat. Graduryhmässä olen kuitenkin ihan tasavertainen muiden kanssa."

Psykologia torjuu
tasavertaisesti

Psykologian laitoksen johtaja Markku Ojanen kertoo, että vaihtajiin suhtaudutaan neutraalisti, mutta torjuen.

"Laitoksemme toimii aivan resurssien äärirajoilla. Oppiaineemme on ollut aina suosittu."

Ojasen mukaan erikoistapauksien valinnoissa pyritään ehdottomaan tasavertaisuuteen. Seulan läpäisee vain ani harva pitkän odotuksen jälkeen, vaihtajille suositellaankin pääsykoetta. Ojasen mukaan valmis gradu ei ole tarpeeksi painava peruste pääaineoikeudelle.

"Kun ei meiltä juuri kukaan sisään otetuista lähde pois, emme voi ottaa ketään tilalle."

Savikon alalla on helpompaa. Hän pyrki lukemaan ympäristöpolitiikkaa Tampereen yliopistoon heti kirjoitettuaan 1998. Ensiyritys ei tuottanut tulosta, ja hän päätyi lukemaan ympäristötekniikkaa teknilliseen korkeakouluun.

Jo seuraavana syksynä Savikko löysi itsensä Helsingin yliopistosta ympäristönsuojelutieteen ääreltä. Siellä hän viihtyi pari vuotta, kunnes kuuli ympäristöpolitiikan muuntokoulutusohjelmasta Tampereella.

Syksyllä 2001 Savikko aloitti opinnot siellä, mihin oli alun perin hakenut. Tällä kertaa hän vältti pääsykokeet, mutta kaksi ensimmäistä paikkaa hän sai pänttäämällä. Savikko on monena vuonna tehnyt opintoja kaikissa kolmessa oppiaineessaan. Silti hänen on vaikea vastata, miksi yksi opiskelupaikka ei riitä.

"Ei tämä pomppinen ole ollut kovin päämäärätietoista. Ajattelen, että olen enemmänkin ajautunut."

Valmistuminen on Savikon tavoite, mutta aikataulua ei ole. Opintotuki loppuu vuoden kuluttua, mutta sitäkään hän ei ole ehtinyt vielä murehtia.

"Kyllähän minä yhteiskunnan silmissä olisin paljon menestyneempi, jos olisin opiskellut ja valmistunut, mennyt töihin ja saanut lapsia, mutta minun elämäntilanteeni on nyt tämä."

Rajaukset eivät
sovi loikkareille

Savikko kertoo poteneensa opiskelujen alussa huonoa omaatuntoa laitosten resurssien tuhlaamisesta, mutta se ei huoleta häntä enää.

"Monipuolisuus on mielestäni rikkaus. Olen välillä arkaillut kertoa taustaani, koska en halunnut kuulostaa epämääräiseltä. Olen löytänyt kuitenkin sellaisia opettajia ja kavereita, jotka arvostavat eri näkökulmia."

Savikko on saanut hyväksi luettua Helsingin opinnot ilman ongelmia nykyisellä laitoksellaan. Hervannan opinnot odottavat vielä lopullista osoitettaan. Myös Savikon laitoksen varajohtaja Yrjö Haila suhtautuu loikkareihin myönteisesti.

"Olemme saaneet hyviä motivoituneita opiskelijoita, jotka ovat vieneet tutkintonsa loppuun saakka."

Hailan mukaan vaihto edellyttää vakuuttavaa opintomäärää uudessa pääaineessa ja hyviä arvosanoja. Hän pitää ymmärrettävänä sitä, että opiskelijan mieli muuttuu muutaman opiskeluvuoden jälkeen.

Savikko ja Rantanen pitävät molemmat tutkintoajan lyhentämistä huonona asiana kaltaisilleen. Loikkimiselle ei viidessä vuodessa jää aikaa. Maria Jyrinki ei usko, että uusi tutkintorakenne vaikuttaisi ainakaan heti vaihtajien määrään.