Inhimillinen pilkahdus

"No sinnehän kaikki muusikkohipit päätyvätkin", totesi ystäväni, kun kuuli minun opiskelevan etnomusikologiaa.

"Mitä? Ai etnopsykologiaa?", ihmetteli puolestaan eräskin teekkari pääaineen nimen kuultuaan.

Marginaalissa ei aina ole kovin mukavaa - siellä sitä kärvistellään leima otsassa, mutta silti unohduksissa. Etnomusikologia on joka tapauksessa mainettaan parempi pääaine, tosin eihän sillä juuri mitään mainetta tavan anteroiden keskuudessa olekaan.

Onneksi professorillamme on laitoksemme imagon kohottamiseksi pettämätön suunnitelma: etnomusikologiaa aletaan pian mainostaa jossakin nuorisolehdessä, vaikkapa Pirkassa.

Pienen oppiaineen vähäinen opiskelijamäärä vaikuttaa tietysti väistämättä myös ainejärjestön toimintaan. Kun opiskelijoita on vähän, on aktiivisia toimijoita vielä vähemmän. Tälläkin hetkellä Nefan hallituksen jäsenistä suurin osa on ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja kokeneimmatkin jäsenet opiskelevat vasta toista vuotta.

Nykyinen hallitus aikoo katkaista passivoivan pakkouusiutumisen kierteen ja pysytellä vallan kahvassa maatumiseensa saakka. Muitakin periaatepäätöksiä on armaassa kirjastossamme saatu aikaan: vaikka resurssit eivät ole hääppöiset, on kahvimme aina reilua ja boolia ainakin juomme reilusti. Näillä eväillä humanismi ei kuole koskaan.

Pahimmillaan pienen pieni ainejärjestö tarkoittaa kurjuutta, köyhyyttä, passiivisuutta ja syödyksi tulemisen pelkoa.

Parhaimmillaan se on inhimillinen pilkahdus yliopiston arjessa, aitoja kohtaamisia, ystäviä ja yhteisiä elämyksiä. Tässä epätoivon ja unelmien ristiaallokossa nefalaiset soutavat, laulavat sekakuorossa vanhoja iskelmiä ja soittavat samaan aikaan jotakin, mitä tahansa: levyjä, oluttölkkejä, piikkiviulua, noin viittä-kuutta kukkopilliä, sekä tietysti kitaraa.

Saattaapa joku laulaa bassojakin.

Emmi Aaltonen
Nefa
(etnomusikologian opiskelijoiden
ainejärjestö)

Tällä palstalla vuorottelevat ainejärjestöt.