Voi hyvä tavaton!

"Nykyajan klopit eivät osaa käyttäytyä elegantisti. Ovia ei avata daameille eikä lippalakkia riisuta edes ruokapöydässä", tuhahtaa Simo G. Huberg, tautologian laitoksen dosentti Sorbonnen yliopistosta.

Huberg on seurannut käytöstapojen kehitystä jo vuosikymmenten ajan. Erityisesti hän on perehtynyt suomalaisen seuraelämän sodanjälkeisiin muutoksiin. Hubergin mukaan tyylikkyys katosi 60-luvun möykkäsukupolven myötä.

"Vielä 50-luvulla amerikkalaiset ihailivat suomalaisten pukeutumista. Vanhoista elokuvista näkee, että myös seuraelämän tavat olivat tuolloin hallussa. Sitten tulivat pitkätukat ja pilasivat kaiken."

Huberg pelkää, ettei tilanne ole kohenemassa lähivuosien aikana. Tiedon pirstoutuminen, moraalin hölleneminen ja viinipullojen kierrekorkit sinetöivät Hubergin mukaan eleganssin tappion.

"Tietokoneet ja muut värkit vieroittavat ihmiset todellisuudesta. Yöllä ei nukuta ja syödään milloin sattuu."

Lääkkeeksi tapojen rappioon Huberg suosittelee Käytöksen kultaisen kirjan selailua. Dosentti myöntää kannattavansa kirjan pakkoluetuttamista kouluissa - ja miksei yliopistollisellakin tasolla.

"Mutta silloin ollaan jo auttamattomasti myöhässä", Huberg hekottaa, mutta vakavoituu hetkessä.

"Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aikuisenakin seuraelämän pelisäännöt voi vielä omaksua, mutta se vaatii ankaraa työtä."

Huberg kertoo itse oppineensa jalot käytöstapansa ankaralta isoisältään, joka ei vitsaa säästellyt. Teitittely, solmukkeen sitominen ja palvelusväen komentaminen tulivat tutuiksi jo lapsena. Huberg muistelee kaiholla nuoruusiän kestejä, joissa pääsi myös punssin makuun.

"Mahtaakohan nuori toimittaja tuntea edes italialaisia viinejä", Huberg epäilee ja luo piinaavan katseen.

Onneksi toimittaja pääsee pälkähästä, kun Huberg kiiruhtaa kertomaan lennokasta anekdoottia hoviräätälistään, jonka neulat eivät pysyneet kurissa.

Juho Hakkarainen,
teksti