Ilman vaihtoehtoja on helppo valita

Jos vaihtoehtoja on kaksi, valinta on helppo, mutta jos niitä on kaksisataa, se käy vaikeaksi.

Tekninen kehitys on tuonut ulottuvillemme valtavasti yltäkylläisyyttä, mahdollisuuksia ja valinnanvaraa. Niiden kääntöpuolena arjen on täyttänyt epävarmuus, lyhytjänteisyys ja rauhattomuus. Monella nuorella aikuisella ei ole aavistustakaan siitä, mitä he tekevät parin vuoden päästä. He eivät välttämättä tiedä edes sitä, missä maassa he silloin asuvat.

Maailma oli teknisessä mielessä varsin staattinen paikka 1800-luvun loppuun saakka. Muutokset olivat pieniä ja tapahtuivat useiden sukupolvien aikana. "Arki oli vuonna 1800 paljon lähempänä ajanlaskun alun ihmisten elämää kuin vuoden 2012 elämää", kirjoittaa Esko Valtaoja tuoreessa teoksessaan Kaiken käsikirja.

Vuosisatojen ajan sepän oppipojasta tuli seppä. Hän oli pätevä ammattilainen lopun elämäänsä, tai ainakin niin kauan kuin työvälineet kädessä pysyivät. Ei hänen tarvinnut päivittää pajan tietojärjestelmiä kahden vuoden välein tai pohtia huolestuneena, onko hänen ammattitaidolleen kysyntää vielä seuraavalla vuosikymmenellä.

Nyt meidän pitäisi päivittää sovellusten ja Facebook-statusten lisäksi jatkuvasti myös itseämme. Oppia uutta, ostaa uutta, mennä eteenpäin. Monet muutama vuosi sitten opitut tiedot ovat vanhoja, taidot hyödyttömiä ja vaatteet - no, ne ovat muuttuneet ironisiksi.

Miten kiihtyvän muutoksen aiheuttama stressi, juurettomuus ja epävarmuus vaikuttavat pitkällä tähtäimellä meihin ja koko yhteiskuntaan? Mihin kiinnitymme, ja opimmeko kiinnittymään mihinkään, kun lähitulevaisuuskin on sumun peitossa?

Heikkona hetkenä tuntuu, että parasta olisi lyödä hanskat tiskiin. Sanoutua irti kehityksestä, muuttaa syrjäkylän perukoille ja ryhtyä puolialkoholisoituneeksi yhteiskunnan elätiksi. Silloin ainakin tulevaisuudenkuva olisi selvä, vaikka mies ei kovin usein olisikaan.

Paitsi että edes hanskojen tiskiin lyöminen ei onnistu, koska me toimittajat emme käytä työhanskoja. Meillä on hikisen pehmeät hiirikädet, kiire päivittää Facebookia, huoli paperilehtien kuolemasta ja kipeä selkä.

Harva toimistotyöläinen kykenisi, saati tyytyisi, oikeasti elämään syrjäkylän mökissä paria viikkoa kauempaa. Ainakin mökissä pitäisi olla nopea laajakaistaverkko, suihku ja kivenheiton päässä 24 tuntia vuorokaudessa avoinna oleva ABC. Siispä henkilökohtainen pako menneisyyteen on pelkkää haihattelua.

Kun tutustuu historiaan, tunnistaa tuhansienkin vuosien takaa tutut ihmistyypit, oikut ja paheet. Eikä ihme: meillä on samat tarpeet, joihin haemme samaa tyydytystä kuin haimme tuhansia vuosia sitten.

Jos se kuuluisa hullu professori matkustaisi aikakoneella 100 000 vuoden taakse ja palaisi takaisin nykyaikaan kainalossaan ihmisvauva, kasvaisi vauvasta suomalaisessa peruskodissa aivan keskimääräinen perussuomalainen. Mistään ei huomaisi, että hänet on siitetty aikakausia sitten. Olemme samoja ihmisiä eri vaatteissa, erilaisen teknologian keskellä.

Tulevaisuudessa maailman ulkokuori on monella tapaa toinen, mutta sisältö pohjimmiltaan samanlainen. Jos haluaa olla varma töiden riittävyydestä, kannattanee hankkia jokin perustaito. Kokkia, hierojaa, käsityöläistä, lääkäriä, kaupustelijaa ja analyyttista ajattelijaa tarvitaan vuosisadasta toiseen.

Seppo Honkanen

Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja