Kalenteri täytetty

Mietin eräänä päivänä lintuja. Kuinka ne liitelevät vapaana, pyrähtelevät parvissa kisaillen vailla huolia. Tavoitin itseni ajattelemasta, että eikö niillä ole muuta tekemistä. Menisivät töihin.

Huh! Mikä on saanut tehokkuusajattelua viimeiseen asti vastustavan humanistin mielen tähän pisteeseen? Uudet lakiviritelmät, jatkuvat irtisanomiset, laman ja leipäjonojen odotus? Mikä minua oikein ottaa päähän siinä, että joillakin on vielä kivaa?

Viha onkin helppo ulkoistaa syyttömille, jos oma itse vituttaa. Syyttömiä ja turhien aggressioiden kohteita ovat monesti ohikulkijat, kasvottomat keskustelijat netissä, vieraat kansat. Syyllistä haetaan usein kaukaa, vaikka se saattaisi löytyä melko läheltä. Esimerkiksi kalenterista, jonka kukin aivan itse täyttää.

Kiirekiire-mantra kohottaa aikansa uhraavan marttyyrin kuvitteelliselle jalustalle, sillä täytyyhän rehkimisestä saada palkinto. Mutta vääränlainen palkinto (burn out), ja väärin perustein (tehokkuuden ylistys). On näytettävä, että eipä kuulkaas tämä tyttö ole sukuakaan sille Eiliselle Teerelle, jonka pojat tunnetusti ovat vähän rassukoita. On — sanalla sanoen — pädettävä.

Mikä minua linnuissa hetkellisesti kismitti? Se, että ne olivat vapaita ja minä jouduin tallaamaan sohjossa kohti Kauppakatua. Se, etten tajunnut, että niillä on kyllä omat murheensa. Mitä jos matoja ei möngikään asfaltinraoista tarpeeksi?

Anna Ulvinen
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen