Nyt puhuu opettaja

Sukupuolesta on joskus hankalaa herättää edes tunneilla kriittistä keskustelua, sillä väitteet juuttuvat helposti näkyvään eroon ja hormoneihin.

Naisistumista käytetään usein mediatutkimuksessa ikävien asioiden kuten journalismin rapautumisen metaforana. Varsin usein kuvitellaan myös päinvastoin, että naiset toisivat ammattiin kuin ammattiin enemmän tunteita ja pehmeitä arvoja. Minusta tämä on asioiden yksinkertaistamista.

Kokemuksemme sukupuolittuneessa kategoriassa elämisestä me naisiksi merkityt kyllä tuomme mukanamme työhön kuin työhön, aivan kuten miehiksi merkitytkin tuovat. Tässä piilee minusta eron siemen, ei biologisissa faktoissa. Kuitenkin keskustelu sukupuolesta tapaa palata fysiologisiin eroihin. Niitä ei kukaan kiistä, mutta jotta keskusteluun saataisiin jotain tolkkua, pitäisi puhua niiden kulttuurisesta merkityksestä.

Olen viehättynyt nykyfeministisestä filosofiasta, joka kyseenalaistaa sukupuolieron ja kysyy, mitä erolla merkitään. Luonnollisena kokemamme biologinen järjestäytyneisyys on sen mukaan ennen muuta luonnontieteellisen tiedon tuotetta. Ei ole välttämätöntä, että juuri ne erot, jotka nyt toimivat hierarkisen sukupuolijärjestelmän perustana, toimivat sellaisina aina ja kaikkialla.

Annan joillakin tunneilla opiskelijalle vapautuksen olla olematta joko nainen tai mies. Tämä voi hämmentää. Se tekee kuitenkin näkyväksi, millaista on yrittää puhua asioista ilman nykyistä kahden sukupuolen järjestelmää ja sen mukaisesti puolittuneita metaforia. Kova ja pehmeä merkitetään sukupuolilla, miksei suolaista ja makeaa? Kahden toisiaan täydentävän sukupuolen muotti elää meissä niin tiukasti, että mielellämme emme edes halua ajatella muita vaihtoehtoja.

Jos sukupuoli(tus) on vallan seurausta kuten monet nykyfeministiset tutkijat ajattelevat, on sukupuoli olemisen sijasta nähtävä tekemisenä. Se, minkä ymmärrämme "olemisena" onkin siten seuraus teoista. Siitä, miten edelleen ymmärrämme ja käsitteellistämme asioita, miten käyttäydymme ja elehdimme toistuvasti kulttuuristen odotusten mukaisesti ja miten itse kukin etsimme tiloja selvitä annetun sukupuolinormiston rajoissa.

Feministinen kulttuurikritiikki pistää ajattelemaan, mihin tarvitaan yhteiskuntaa ja kulttuuria, jonka lähes jokainen väline, instituutio ja tehtävä on sukupuolitettu? En pysty vastaamaan kysymykseen, mutta tunnen vapautta perätessäni selitystä. Erityisen vakuuttunut olen siitä, että tämä perustava kysymys tulisi ottaa vakavasti myös yliopisto-opetuksessa.

Iiris Ruoho
dosentti, yliassistentti
tiedotusopin laitos