![]() |
|
Bulldog Bar. Muun muassa ilmainen biljardipöytä houkuttelee opiskelijoita Teiskontien Bulldogiin, jossa vietetään joka torstai opiskelijabileitä.
Opiskelijailtoina iso olut (0,6 l), pieni siideri tai lonkero maksavat 4 euroa. Huhut tietävät kertoa, että hinnat saattavat vielä laskea.
Doris. Rokkariopiskelija on aina löytänyt tiensä piakkoin 22 vuotta täyttävään kulttiluolaan. Torstaisin ja keskiviikkoisin pääsee opiskelijakortilla ilmaiseksi sisään puoleenyöhön saakka, ja joka toinen keskiviikko voi ihmetellä Donitsit-klubia.
Tiistait ja sunnuntait ovat erityisen otollisia Dorka-iltoja, koska silloin useita tuotteita myydään edulliseen kahden ja puolen euron hintaan.
Emma. Torstaisin Emmassa jorataan listahittien tahtiin. Student Night -tapahtumaa juontaa bile-emäntä, joka järjestää kilpailuja ja huolehtii asiakkaiden viihtyvyydestä esimerkiksi musiikkitoiveita toteuttamalla.
Opiskelijakortilla saa vaihtuvia alennuksia juomista. Lisäksi korttia vilauttamalla pääsee ilmaiseksi sisään tiistaista torstaihin ja perjantaisin ennen puoltayötä.
Café Europa. Kansainvälisen Europan tunnelmasta vastaavat viikonloppuisin laadukkaat deejiit, ja ilmaiset pelit ja tyylikäs sisustus vetävät puoleensa muulloinkin.
Opiskelijakortilla olut (0,4 l) tai siideri (0,33 l) maksaa 3 euroa. Tarjoukset ovat voimassa sunnuntaista torstaihin.
Kahvila Hertta. Kultivoituneen opiskelijan kannattaa suunnistaa Hertan jazzklubille maanantaina lokakuun 27. päivä. Black Motorin isännöimä jazz-ilta on toinen laatuaan, ja jatkoa todennäköisesti seuraa.
Hertasta iso opiskelijaolut (0,5 l) irtoaa kolmen ja puolen euron hintaan. Kuiva omenasiideri (0,5 l) maksaa 4,20 euroa.
Klubi. Opiskelijakortilla Klubille pääsee useina iltoina ilmaiseksi puolenyön jälkeen, eikä narikastakaan tarvitse maksaa. Keskiviikkoisin ja torstaisin vietetään keskiyöstä lähtien Tummia tunteja. Vaihtuva deejiikatras pyörittää levyjä pilkkuun saakka.
Tummilla tunneilla baarituotteita myydään alennettuun hintaan. Esimerkiksi keskiolutpullon saa kahdella ja puolella eurolla.
Telakka. Lokakuun 19. päivä starttaa Telakan uusi sunnuntaiklubi Sunday Funday, ja lavalle astuu soolona Risto Ylihärsilä. Jatkossakin sunnuntaiohjelma pidetään pienimuotoisena. Klubille on vapaa pääsy.
Telakka tarjoaa monia hintaetuja opiskelijoille, ja vaikkapa iso kolmonen lasketaan tuoppiin kolmesta eurosta. Opiskelija-alennukset ovat voimassa sunnuntaista torstaihin.
Vastavirtaklubi. Vaihtoehto-opiskelijalle sopiva paikka löytyy Pispalasta. Vastavirtaklubi ei tarjoa opiskelijaetuja, mutta vaihtoehtoisuutta sitäkin enemmän. Lähiaikojen tärppejä Vastavirralla ovat esimerkiksi 17.10. järjestettävät Rautavaara-iltamat ja 31.10 pidettävä Club Hellfire, jolloin lavalle astelee 80-luvulta asti toiminut Jolly Jumpers.
Ylioppilasteatteri. Lavakomiikan ystävien kannattaa hakeutua Ylioppilasteatterin Stand up -iltoihin, joita järjestetään noin kerran kuussa. Seuraavan kerran YT:llä saa nauraa näillä näkymin 21. marraskuuta.
Piletti maksaa kaikille kolme euroa, pieni olut (0,33 l) 2,5 euroa, pieni siideri (0,33 l) kolme euroa ja lonkero (0,45 l) neljä euroa.
Yo-talo. Opiskelijoiden oma Yo-talo on lisännyt houkuttavuuttaan opiskelija-alennuksilla. Keikkojen lisäksi Yo-talolla pidetään lauantaidiskoja, joihin pääsee opiskelijakortilla ilmaiseksi. Narikastakaan ei opiskelijan tarvitse pulittaa sentin senttiä. Opiskelijakortti riittää.
Piristävän lisän Tampereen klubielämään tuovat Dub-a-delik -iltamat, joita järjestetään vaihtuvissa baareissa. Hinnat yritetään pitää opiskelijaystävällisinä, ja ohjelmistossa on vaihtelevia DJ-iltoja ja livesessioita. Seuraavan kerran dub-viboista pääsee nauttimaan 1.11.2008 Kalevan Bulldog-baarissa.
Juho Hakkarainen, teksti
Tero Koskela, grafiikka
Lisää alennuksia Opiskelijan Tampere -nettisivuilla
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen