Klassikkoni: Hassu setä Scatman

Kun 90-luvun puolivälissä kuulin John Paul Larkinin musiikkia radiosta, tunsin hänet vain Scatman Johnina. En muista änkytysteknon tehneen minuun silloin suurta vaikusta.

Jostain syystä Scatmanista muodostui kaveriporukkamme kestovitsi 2000-luvun alussa. Baarissa vaadimme tiskijukilta poikkeuksetta Scatmania. Yllättävän usein he olivat juonessa mukana.

Henkilökohtainen huippuhetkeni Scatmanin parissa oli, kun tanssin teknosedän hokemien tahtiin Semaforin lattialla paljain jaloin Scatmania - yksin. Tanssiesitykseni päätyttyä sain raikuvat aplodit, jotka taisivat johtua kollektiivisesta myötähäpeästä.

Huumorimiehenä tunnettu Larkin kärsi lapsena pahasta änkytyksestä. Pianonsoitto oli hänelle lähes ainoa tapa kommunikoida muun maailman kanssa. Ei ihme, että musiikista muodostui Larkinille myös ammatti: hänestä kasvoi suosittu jazzpianisti.

Jazz-harrastajat yllättyivät, kun Larkin siirtyi 1990-luvulla tekemään elektronista tanssimusiikkia. Ratkaisuaan hän perusteli sillä, että hän haluaa näyttää puhevikaisille nuorille, että hekin voivat menestyä.

Änkytyksestä tuli Larkinin valttikortti. Scatman John -nimellä tehdyt kappaleet nousivat monissa maissa listaykkösiksi. Japanissa hän oli niin suosittu, että lelukaupoissa myytiin jopa Scatman John -nukkeja.

Larkin kuoli keuhkosyöpään vuonna 1999. Ennen kuolemaansa hän totesi:

"Jos Jumala haluaa, että kuolen, se sopii minulle. Olen elänyt parhaan mahdollisen elämän."

Seppo Honkanen

Scatman John: ScatmanÂ’s World (RCA 1995)