Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Maisteriputki myös varhaiskasvatukseen

Vanhassa järjestelmässä aloittaneet meinattiin passittaa pääsykokeeseen kaksi kertaa

Elisa Horsmaa, 22, mietityttää lisääntyvien maistereiden määrän vaikutus kandidaattien asemaan, rekrytointiin ja palkkaukseen.
Elisa Horsmaa, 22, mietityttää lisääntyvien maistereiden määrän vaikutus kandidaattien asemaan, rekrytointiin ja palkkaukseen.

Kaikki varhaiskasvatuksen opiskelijat saavat ensi vuodesta alkaen yliopistoon päästessään maisterin tutkinto-oikeuden. Nykyisin opinto-oikeus rajoittuu suurimmalla osalla varhaiskasvatuksen opiskelijoista kandidaatin tutkintoon, joka antaa lastentarhanopettajan kelpoisuuden.

"Alalla johtajan pätevyysvaatimukset ovat muuttumassa maisterin tutkinnoksi", varhaiskasvatuksen professori Anna-Raija Nummenmaa perustelee.


Nykysysteemissä joka toinen vuosi 12 opiskelijaa on saanut oikeuden opiskella maisteriksi jo yliopistoon tullessaan ja joka toinen vuosi 12 opiskelijaa on päässyt erillisvalinnassa maisterikoulutukseen.

Erillisvalintoja ei järjestetä enää ainakaan ensi keväänä, joten kandidaatiksi valmistuneet meinattiin laittaa uudestaan pääsykokeeseen, jotta he pääsisivät maisteriopintoihin.

"Yliopiston hallitus päätti, että valmistuneet eivät voi hakea uudestaan jo läpäisemällään pääsykokeella, koska se on tutkintosäännön vastaista", Tamyn kopovastaava Carita Maisala sanoo.

Laitoksen pitää nyt keksiä joku muu sisäinen järjestely maisteriopintojen hakuun.

"Olisikin aika hauskaa, että valmistunutta lastentarhanopettajaa testattaisiin uudestaan, soveltuuko hän alalle. Mitä sitten, jos ei pääsisikään soveltuvuuskoetta läpi?"

varhaiskasvatuksesta kandidaatin tutkintoa toista vuotta opiskeleva Elisa Horsma kysyy.

Hän saattaa hakea myöhemmin maisterikoulutukseen.

"Moni pelkäsi, että me jo aloittaneet olisimme väliinputoajia, eikä meillä olisi mahdollisuutta opiskella maisteriksi. Onneksi henkilökunta tuli kertomaan laitoskahveille, ettei se pidä paikkaansa", Horsma kiittelee.



Hertta-Mari Kaukonen,
teksti ja kuva


| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto