Leffa-arvio: Ganes

Hurriganes ja bändin pomo Henry "Remu" Aaltonen ovat legendoja. Oli siis jo korkea aika päivittää bändin saaga 2000-luvulle, sillä edellisen kerran yhtyeen edesottamuksia luodattiin leffan muodossa heppoiseksi mainitussa Kuumat kundit -rainassa vuonna 1976.

Härkää tarttui sarvista ohjaaja JP Siili, jonka käsialaa on "kohufilmi" Hymypoika (2003). Kohua herätti myös Ganes jo vuosi sitten, ja Remun tahdosta käsikirjoitusta rukattiin. Valmis teos tuskin aiheuttaa suurtakaan kohua, sillä ylilyöntejä ei synny suuntaan eikä toiseen.

Remun tarina alkaa tämän harmaasta lapsuudesta, joka tarjoaa klopille lähinnä huonoja esimerkkejä. Kun koulunkäyntikään ei tahdo maistua, nuorukaisen povataan päätyvän vankilakierteeseen.

Nuorena miehenä Remu innostuu rock Â’nÂ’ rollista. Nyrkillä mäiskiminen saa jäädä vähemmälle, ja tilalle astuu rummuttaminen. Kovalla treenillä Remu raivaa tiensä helsinkiläisbändeihin, ja myös naisrintamalla alkaa olla vipinää.

Rockin soittaminen ei ole kuitenkaan tuottoisaa puuhaa, ja niinpä Remu jatkaa myös toisenlaisten keikkojen tekemistä. Edessä on lopulta linnareissu, jonka jälkeen vanhat bändikaverit saavat jäädä.

Linnasta päästyään Remu kokoaa Hurriganesin, jonka maine hurjana livebändinä leviää nopeasti. Suosio kasvaa kasvamistaan, mutta matkalla tähtiin on vielä monta mutkaa, joista suuri osa liittyy tavalla tai toisella Remuun. Lopulta kaikki natsaa, ja bändi saa kasaan suurimman hittinsä Get Onin.

Kokonaisuutena Ganes kertoo varsin perinteisen "varjoista valoihin" -tarinan, jossa sankari onnistuu jättämään päättäväisyydellään menneisyyden haamut taakseen. Vaikka sankari on kova jätkä, hänellä on myös inhimillinen puolensa monine heikkouksineen.

Itse tarinaa enemmän leffassa miellyttävät monet pikku seikat, jotka elävöittävät kerrontaa. Näitä ovat muun muassa runsas käsivarakameran käyttö, Hurriganesin biiseistä tehdyt uudet sovitukset sekä viimeisen päälle 60-70-lukuja peilaavat puvustukset ja lavasteet.

Eero Milonoff istuu Remun rooliin varsin kivuttomasti, joskin hän artikuloi harmittavan paljon esikuvaansa selkeämmin. Vahvoihin suorituksiin yltävät myös Minttu Mustakallio Remun äitinä ja Reino Nordin hulttiokaverina.

Ganes on täynnä nostalgiaa ja hersyviä kohtauksia, eikä julkkisvierailuitakaan (muun muassa Martti Syrjä, Jope Ruonansuu ja Arto Nyberg) voi sanoa epäonnistuneiksi. Hämäämään jääkin oikeastaan vain leffaa sponsoroineiden liittymäfirman ja olutmerkin mainoksista tutut sloganit, jotka on ängetty väkisin näyttelijöiden suihin.

* * * *

Olli Koikkalainen