Turhia keskusteluja

Äskettäin eräs nuori mies kysyi lempiväriäni. En ole aivan varma oliko se vittuilua, mutta varmuuden vuoksi päättelin hänen pitävän minua tyhjäpäänä, joten nyrpistin ja jätin vastaamatta.

Vittuiluna lempivärin kysyminen on nerokas idea. Seuraavan kerran kun joudun väkisin juttelemaan ihmisen kanssa, jolla on vääriä mielipiteitä, voin vuorostani mykistää hänet kysymällä hänen lempiväriään. Vahinko kiertämään.

Lapsena lempiasioiden kysymistä pidettiin tytöille normaalina feminiinisenä turhanpäiväisyyden harjoitteluna. Luokan 20 tyttöä kierrätti 20:tä ystäväkirjaa kysellen turhia kysymyksiä. Joskus kiersi runovihkoja, mutta niissä toisteltiin samaa avain ja lukko -runoa yhä uudelleen ja uudelleen... Kirjallisuus ei löytänyt riemuvoittoaan meissä.

Ryhmähengen nimissä jokaisella oli pakko olla oma kirjansa ja vastaajia piti haalia mahdollisimman paljon, piti touhua sitten miten vajaaälyisenä tahansa. Vastaukset olivat tietysti samat noin joka toisella sivulla. En tohdi uskoa että ne olisivat kiinnostaneet ketään.

Lempi tarkoittaa rakastamista. Jo lapsena ihmettelin miten ihmisille muodostuu lempiväri. Minulla ei ole koskaan ollut onnea tietää lempiväriäni. Saako sellaisen unessa? Vai pitääkö viettää säännöllisesti, vaikka kaksi tuntia kuun ensimmäisenä perjantaina, miettien mikä oma lempiväri on?

Lempivärin lisäksi kysellään lempielokuvaa, lempiruokaa, lemmen nimissä mitä milloinkin. Aivan kuin jokaisen maata tallaavan velvollisuus olisi laittaa kunkin kategorian sisällä asiat tarkkaan tärkeysjärjestykseen.

Minulla ei juuri ole lempi-yhtäänmitään, mutta koska alituiseen kysellään lempi-mitämilloinkin, on minunkin ollut pakko uhrata asialle muutama hetki. Mutta vaikka kuinka mietin ja yritän pinnistellä, en keksi mikä olisi lempivärini, -ruokani tai -elokuvani. Useimmiten kysellään lempikirjaani, koska opiskelen kirjallisuutta. Kysyjiä ei tyydytä vastaus "pidän siitä ja tästä ja tuosta", vaan he haluavat numeroidun arvojärjestyksen.

Hädissäni olen päätynyt valehtelemaan. "Lempivärini on sininen." "Lempielokuvani on Kauhukaapin kummitus." "Lempikirjani on Nälkätaiteilija." Myönnän, olen valehdellut joka kerta.

Entä sitten kun vastaan, vaikka valheellisestikin, että lempivärini on sininen. Ensimmäiseksi tulee tietysti mieleen, että pitää olla kohtelias ja kysyä kysyjältä vastavuoroisesti hänen lempiväriään. Mutta jos en minä tiedä omaa lempiväriäni, niin miksi ihmeessä minua kiinnostaisi tietää jonkun toisen lempiväri? Mihin minä voin koskaan tarvita sitä tietoa, että sinunkin lempivärisi sattuu olemaan sininen?

No, kohteliaisuudesta sitä on tehty hullumpiakin asioita. Niin että kysytään nyt sitten.

Mikä sinun lempivärisi on?