Tassua pystyyn vaan!

Mikä tekee yliopisto-opiskelusta erilaista, meistä toisenlaisia lukiolaisiin tahi vaikkapa ammattikorkeakoulussa opiskeleviin verrattuina? Noh, ainakin se perinteinen vastuu, kun kukaan ei seuraa, ei ohjaa, ei kaitse. Itse opiskelet, mitä opiskelet, jos opiskelet. Ja jos sinusta lopulta ei tule mikään, särkee se lähinnä ja ainoastaan omaa päätäsi. Usein yliopistoon on hakeuduttukin juuri siksi, että täällä opiskelu on vapaampaa ja erilaisia vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti. Isompana yllätyksenä saattaakin tulla se, että omalla vastuulla on jatkossa myös yhteisöllisyys, sosiaaliset verkostot ja opiskeluajan mielekkyys.

Ai miten niin? No, muutaman periodin vierähdettyä ryhmät hajoavat ja suunnataan eri kursseille oman mielenkiinnon johdattelemana. Eri tahdissa, eri tiedekuntiin, eri aikaan. Isoilla massaluennoilla kontaktit jäävät surullisen usein ruutupaperinlainailutasolle. Piste.

Näin se menisi ja olisi todellisuutta ilman yliopistolla toimivia ainejärjestöjä, kerhoja ja harrasteyhdistyksiä. Tuutorit ottavat uudet opiskelijat vastaan ja samalla toimivat mustekalana kiinnittäen heidät yliopistoyhteisön tarakalle. Neuvoja, tapahtumia, ajanvietettä ja harrastuksia - mutta myös yhteys oman oppiaineen henkilökuntaan ja toimintakulttuuriin. Ainejärjestö on enemmän kuin ensimmäisten kuukausien hyvä meininki ja kekkerit. Ainejärjestö on väylä päästä mukaan ja samalla se toimii kanavana antaa palautetta ja puolustaa opiskelijan asemaa. Se on linkki eri vuosikurssien välillä, neuvoja ja kokemusta sivuainevalinnoissa, ystäviä ja pänttäysseuraa alakuppilassa, myöhemmin kontakteja työelämässä.

Yhteisö ei kuitenkaan pysy itsestään hengissä, ei ilman, että jotkut antavat sille aikansa, energiansa ja sydämensä. Siellä ne järjestöt nyt odottavat ovet avoinna, odottavatkin juuri sinua uusi opiskelija! Odottavat toivottaakseen tervetulleeksi yliopistoon ja ottaakseen mukaan, odottavat itsekkään aktiivisina pitääkseen itsensä hengissä, saadakseen vettä myllyynsä. Joten kun joku kysyy, kuka lähtee mukaan, niin tassua vaan pystyyn. Eihän se pyöräkään polkematta kulje, paitsi alamäessä.

Kirsi Venho
Kirjoittaja on Tamyn järjestösihteeri