Post mortem

Vuonna 1301 paavi Bonifacius VIII uhkasi julistaa kirkonkiroukseen ne, jotka leikkelevät kuolleiden ruumiita ja barbaarisesti keittelevät niitä saadakseen luut irrotetutksi. Sittemmin ruumiinavauksesta on tullut erottamaton osa nykyaikaista lääketiedettä.

Suomessa ruumiinavaus tehdään lähes joka kolmannelle vainajalle. Siihen nähden aiheesta tiedetään varsin vähän. Kuulopuheita ja väärää tietoa liikkuu sitäkin enemmän. Television rikossarjojen synnyttämät mielikuvat ovat usein kaukana todellisuudesta.

Mutta millaista ruumishuoneella sitten oikeasti on? Miten ruumiinavaus suoritetaan? Kuka sen tekee?

Otetaan selvää.

Tämä on paikka...

Tampereen yliopistollisen sairaalan ruumiinavaustilat sijaitsevat pienessä, valkoisessa rakennuksessa, joka kätkeytyy sairaalan sisäpihalle. Portaat vievät toiseen kerrokseen. Täällä ruumiita ei avata kellarissa.

Pienen odottelun jälkeen paikalle saapuu oikeuslääkäri Sirkka Goebeler. Sairaalasarjoista tuttuun pastellinvihreään pukeutunut Goebeler näyttää kirurgilta, joka on valmistautumassa leikkaukseen.

Aivan ensimmäiseksi hän haluaa selvittää toimittajan motiivit.

"Miksi haluat tulla seuraamaan ruumiinavausta?"

Suora kysymys saa hien kihoamaan otsalle. Ne, jotka ovat epätavallisen kiinnostuneita ruumiista, halutaan ilmeisesti pysäyttää jo ovella. Selitykset viihdeteollisuuden luomien käsitysten oikomisesta kuitenkin tyydyttävät. Goebeler on itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, että kuolemansyyn tutkintaa ja ruumiinavausta käsittelevien tv-ohjelmien määrä on jatkuvasti lisääntynyt. Hän tarjoaa asialle myös selityksen.

"Sitähän sanotaan, että kuolema alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa, kun seksi lakkaa kiinnostamasta."

Goebeler ei rikossarjoja juuri seuraa.

"Ne ovat liian pelottavia."

Sitten pukeutumaan.

Roiskeilta suojaavan takin pukeminen tuottaa vähän vaikeuksia. Goebeler auttaa solmimaan nauhat oikein.

"Hiukset kannattaa suojata, ettei niihin tartu hajua", hän opastaa seuraavaksi.

Viimeiseksi Goebeler tarjoaa kumihanskoja, mutta arvelee heti perään, että ehkä kannattaa keskittyä ennemmin kirjoittamiseen.

... jossa kuolema iloitsee...

"Avaussali on tuolla käytävän päässä oikealla."

Goebeler viittilöi tarkoitettuun suuntaan ja häipyy itse toiseen.

"Toivottavasti et pyörry matkalla."

Rohkaisevat sanat jäävät kaikumaan tyhjään käytävään.

Avaussalia vastapäätä on työntekijöiden kahvihuone. Huoneessa istuvat ruumiinavausavustajat Olli Penttilä ja Kari Mänttäri sekä lääketieteen opiskelija Kalevi Lehtonen. Avoimesta ovesta näkee suoraan avaussaliin.

Salissa päivän ensimmäiset vainajat odottavat valmiina teräksisillä avauspöydillä. Kahdesta ruumiista lähtevä haju osoittautuu sen verran heikoksi, että aamiainen pysyy vaivatta vatsassa. Radiossa soi musiikki.

Alkuun tuntuu hieman kiusalliselta katsella ihmistä, jonka elämä on päättynyt ja joka makaa paljaana avaussalin kirkkaassa valossa. Ikään kuin olisi tunkeilija, joka on tullut seuraamaan hyvin henkilökohtaista toimitusta.

Avustaja eli preppari tekee valmistelevan avauksen ennen oikeuslääkärin saapumista. Ensimmäiseksi ruumis punnitaan ja mitataan. Sen jälkeen tartutaan veitseen. Ihoviilto yltää leuan kärjestä alavatsalle.

Rintakehän avaamiseen tarvitaan järeämpiä työkaluja. Penttilä käyttää mieluiten Jyväskylän Viherlandiasta ostettuja oksasaksia.

"Ne ovat parhaat kylkiluiden leikkaamiseen", hän kuittaa.

Ruumiinavausavustaja oppii tarvittavat taidot työn ohessa. Erillistä koulutusta alalle ei ole. Penttilällä on alla merkonomin tutkinto ja lähihoitajaopintoja.

"Alan vaihtoa en ole katunut."

Sisäelimien irrottaminen käy nopeasti. Ne asetetaan oikeuslääkäriä varten valmiiksi pienelle pöydälle. Ruumiista irrotettuina elimet näyttävät kovin pieniltä ja haavoittuvaisilta. On vaikea uskoa, että elämä on jatkunut niiden varassa vuosikymmenestä toiseen.

... palvellessaan elämää

Laki kuolemansyyn selvittämisestä vaatii, että ruumiinavaus on tehtävä, jos kuolemansyytä ei muuten pystytä selvittämään. Käytännössä avaus tehdään myös silloin, kun omaiset niin haluavat.

Goebelerille päivän ensimmäinen avaus on yksi niistä noin 500-600:sta, jotka hän tekee vuosittain.

"Se on enemmän kuin ehdin työaikana tehdä. Vapaa-aikaa minulla ei ole", Goebeler sanoo, eikä vaikuta olevan lainkaan pahoillaan asiasta.

Oikeuslääkärin työhön kuuluu paljon muutakin kuin ruumiinavaukset. Erilaisten lausuntojen kirjoittaminen vie paljon aikaa. Välillä oikeuslääkäriä tarvitaan oikeudessa todistajana. Kuolemansyykään ei yleensä varmistu pelkän avauksen perusteella.

Elimiä viipaloidessaan Goebeler listaa tutkimuksia, joita usein tarvitaan: röntgenkuvaukset, mikrobiviljelyt, myrkky-määritykset, mikroskooppitutkimukset...

Viimeksi mainittuja varten hän saksii elimistä pieniä kudosnäytteitä ja asettelee palaset pieniin maljoihin.

Tutkimuksista saatavia tuloksia joutuu joskus odottamaan pitkään. Välillä tulokset saattavat myös olla ristiriidassa keskenään.

"Yksi työn haastavimpia puolia on sen arvioiminen, mikä merkitys jonkin yksittäisen tutkimuksen tuloksella on", Goebeler toteaa.

Jatkuvasti ruumiiden kanssa tekemisissä olevaa oikeuslääkäriä katsellessa ei voi olla miettimättä sitä, missä määrin työasiat seuraavat mukana kotiin. Kummittelevatko kuolleet unissa?

"Näen harvoin unta vainajista. Nekin unet ovat sellaisia tavallisia työunia, joissa olen myöhässä ja vainajat odottavat pöydillä", Goebeler vakuuttaa.

Aamun ensimmäisen vainajan sydämestä Goebeler löytää sydäninfarktin. Mitään rikokseen viittaavaa ei ilmene. Tämä onkin tavallista, sillä valtaosa ihmisistä kuolee johonkin sairauteen. Henkirikoksen uhriksi joutuu vuosittain vain reilu 100 suomalaista.

"Oikea munuainen 92 grammaa. Perna 73 grammaa. Maksa 1162 grammaa."

Avauksen lopuksi Penttilä punnitsee elimet yksi kerrallaan. Sen jälkeen hän asettelee ne takaisin ruumiin sisälle ja ompelee ihon kiinni. Lopuksi vainaja vielä pestään suihkun ja harjan avulla.

Joissain kulttuureissa ruumiinavausta pidetään edelleen kuolleen häpäisynä. Goebeler on ymmärrettävästi eri mieltä.

"Vainajan kunnioitus kuuluu oikeuslääkärin työhön. Avaaminen ei ole häpäisemistä, jos se tehdään asiallisesti."

Penttilä käärii ruumiin valkoiseen harsoon ja lähtee kohti alakerran kylmätiloja. Viereisellä pöydällä odottaa jo seuraava vainaja. Ruumiinavaajan työpäivä jatkuu.

Sari Rautanen

Lähde: Duodecim 2003; 119(13): 1255-64