Rakastettu ja vihattu

Fahrenheit 9/11 (USA 2004). Ohjaus: Michael Moore. Genre: dokumentti. Kesto 2 h 5 min. K-15. Plevna.

Michael Moore: Mikä maa, mikä planeetta? (Dude, whereÂ’s my country?) WSOY 2004. 281 sivua, 29 e.

On vaikea määrittää hetkeä, jolloin Michael Moore lakkasi olemasta tavallinen kirjailija tai dokumenttiohjaaja. Nykyisin hän on kuitenkin paljon muuta: yleisönsä rakastama tai vihaama populisti, alaluokan ääni ja puoluepoliittisesti kahtia jakautuneen maan tuote.

Sanalla sanoen Moore on ilmiö. Tätä todistavat paitsi Fahrenheitin Cannes-palkinto sekä valtavat katsoja- ja myyntimäärät, myös häntä vastaan noussut vihaisten jenkkikonservatiivien rintama.

Viime vuosina verkkoon on perustettu sivustoja kuten mooreexposed.com, moorewatch.com, bowlingfortruth.com ja niin edelleen. Niiden ylläpitäjien elämäntehtävä näyttää olevan Mooren mustamaalaaminen ja hänen teostensa virheellisyyksien osoittaminen.

Eikä Mooren vastainen toiminta jää vain bittimaailmaan. Hänestä valmistellaan dokumenttia Michael Moore hates America, ja Michael Moore is a big fat stupid white man -kirjan nimi kertoo sisällöstä olennaisen.

Kaikki Moorea vastaan suunnattu kritiikki jää silti puolitiehen. Hänen tapaansa yhdistää kuva-aineistoja voidaan pitää harhaanjohtavana ja faktojen tarkistamista puutteellisena, mutta Mooren esittämän kritiikin kärkeä kukaan ei ole kumonnut: Washingtonin poliittisella eliitillä on hyvin tiiviit siteet yritysmaailmaan, ja Irakin-sodan motiivit ovat kyseenalaiset.

Pamfletti
Bushia vastaan

Elokuva Fahrenheit 9/11 ja kirja Mikä maa, mikä planeetta? ovat Mooren pamfletti presidentti George W. Bushin uudelleenvalintaa vastaan.

Kirjan ja elokuvan teemat ovat lähes samat. Moore muun muassa perkaa Bushin suvun tiiviitä saudiyhteyksiä, moittii hallintoa ja tiedotusvälineitä pelon ilmapiirin luomisesta, kritisoi Irakin sodan perusteita sekä päivittelee suurten yhdysvaltalaisyhtiöiden vaikutusvaltaa.

Teoksista elokuvaan on uhrattu enemmän ajatusta kuin kirjaan, vaikka Fahrenheit 9/11 perustuu Mooren aiempia elokuvia enemmän muiden kuvaamalle uutiskuvalle ja arkistomateriaalille.

Tämä materiaalin käytössä Moore on hyvin taitava. Esimerkiksi Yhdysvaltojen puolustusministerin Donald Rumsfeldin ja Saddam Husseinin sydämellinen kädenpuristus on varmasti yllätys sille, joka ei tunne Irakin ja USA:n suhteiden historiaa.

Juonellista jännitettä elokuvassa ei juuri ole, koska elokuvan kaikki tapahtumat ovat uutisia seuraaville tuttuja. Draamaa luodaan Irakin verisistä sotakuvista ja lastenkasvoisten yhdysvaltalaissotilaiden ahdistuksesta.

Ryysyt eivät
johda rikkauksiin

Mikä maa, mikä planeetta? on kepeää ja sujuvaa luettavaa. Alkuperäinen nimi Dude, whereÂ’s my country? on ollut varmasti haaste suomentajalle, mutta Ilkka Terho on kääntänyt nimen ja Mooren puhekielisen tyylin hyvin.

Yhden kirjan yhdeksästä luvusta kirjoittaja omistaa eräälle suosikkiaiheelleen, ryysyistä rikkauksiin -ajatuksen kumoamiselle. Moore tekee katsauksen rikkaiden rikastumisen vuosiin ja päättelee, että vaurastumisen mahdollisuus on karkaamassa tavalliselta kansalaiselta yhä kauemmas.

"Kuulkaahan nyt, hyvät ihmiset, katsokaa totuutta silmiin: teistä ei tule ikinä rikkaita", hän kirjoittaa.

Samalla hän sohaisee ampiaisperään kieltämällä amerikkalaisen unelman olemassaolon. On helppo uskoa, miksi konservatiivit ovat takajaloillaan.

Mitään uutta ja erityistä Moore ei esimerkiksi Irakin sodasta pysty esittelemään, vaikka kirja lupaa kannessaan "pöyristyttäviä paljastuksia". Moore silti osaa kerätä tietoa ja paketoida sen erinomaisen viihdyttävään muotoon.