Pullo Jaloviinaa ja asbestihanskat!

Suomalaiselle tv-komedialle loi perustan Spede, jonka 1960-luvun irtosketseistä koostuneet sarjat upposivat heti kansaan. Mieleenpainuvimmaksi hetkeksi Speden varhaistuotannosta on jäänyt klassikkosketsi nuivasta rautakauppiaasta, jonka palveluhaluttomuus leimaa alaa yhä.

1960-luvun muista huumoripläjäyksistä muistetaan ainakin Hannes Häyrisen tähdittämä tilannekomedia Hanski sekä Jatkoaika -talk show, jossa kaatuiltuaan muuan Vesku Loirikin nousi tähdeksi.

Vaikka nykyään lähes minkä tahansa ohjelman saa dvd:nä, tämä ei päde vanhaan kotimaiseen tv-komediaan. Syy kuulostaa lähes käsittämättömältä: monien alkuperäisnauhojen päälle on äänitetty muuta ohjelmaa kanavien resurssipulan ja komedian heikon arvostuksen vuoksi.

Sama käytäntö jatkui 1970-luvulla. Vuosikymmenelle antoi leimansa myös pula ammattitaitoisista komedian kirjoittajista, kun Spede vetäytyi televisiosta riitauduttuaan MTV:n kanssa. Vuosikymmen nosti kuitenkin pinnalle esimerkiksi Heikki Kinnusen ja Leo Lastumäen Ällitällin kautta.
Käsikirjoittajapula hellitti 1970-luvun lopulla Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen päästyä näyttämään kykynsä Tankki täyteen -tilannekomediassa.
Sarja synnytti myös rönsysarjan, jossa seurattiin niin maan perusteellista kuminaamaa, konstaapeli Reinikaista (Tenho Saurén).

1980-luvulla kotimainen sketsiviihde kukoisti. Sarjojen määrä ja laatu kasvoivat uusiin ulottuvuuksiin, kun alalle tuli kykyjä, jotka osasivat sekä käsikirjoittaa että näytellä. Kekkosen kauden päätyttyä ruutuihin saatiin myös poliittista satiiria Hukkaputken muodossa.

Kasarisarjoista uraauurtavin oli Velipuolikuu, jonka on sanottu poistaneen suomalaiskomedian helmasynnin, huumorin liiallisen alleviivaamisen. Siinä PP Petelius-Kari Heiskanen-kaksikko pääsi parhaaseen vauhtiin muun muassa pääsiäishanukkaan ja Eesti Reklaamitelevitsioonin kimpussa.

Spede oli vahvasti esillä myös 1980-luvulla. Uudessa Spede ShowÂ’ssa saatiin nauttia muun muassa naisen logiikka -sketseistä, joiden idea oli syntynyt Speden ja Riitta Väisäsen keskusteluista. Eniten hahmoja loi puolestaan Loiri, joka muistetaan niin Nasse-setänä kuin Kuselanakin.

Vuonna 1986 töllöttimeen ilmestyi myös vahvojen naisroolien tähdittämä tilannekomedia Fakta homma. Katsojien mieleen painuivat Hansun (Riitta Havukainen) ja Pirren (Eija Vilpas) lisäksi persvakoaan ahkerasti vilautelleen Auliksen (Taneli Mäkelä) kuolemattomat sutkaukset.

Vuosikymmenen lopulla sarjat saivat myös loukkaavia piirteitä. Hymyhuulten saamelaishuumori herätti kalabaliikkia, eikä poliittinen korrektius merkinnyt mitään Lapinlahden Linnuillekaan. Erästä heidän sketsiään jopa sensuroitiin, koska kanavajohto katsoi sen solvaavan Mauno Koivistoa.

Niin ikään 1990-luku tuotti valtavasti suosittuja sketsisarjoja, mutta niiden laadusta voidaan olla montaa mieltä. Ohjelmia tehtailtiin entistä pienemmin budjetein, mikä näkyi varsinkin lavasteissa ja puvustuksissa.

Vuosikymmenen avainsanoja olivat hokemat ja peruukit. Näissä kunnostautuivat etenkin Pultti- ja Manitboisin Petelius ja Aake Kalliala. Sama perinne kukoisti Kummelissa, jossa myös näyttelijät olivat amatöörejä. Vintiöt puolestaan hylkäsivät kokonaan käsikirjoituksen.

Valmistui 1990-luvulla toki ulkoisiltakin puitteiltaan laadukasta komediaa. Hyvät herrat ja Iltalypsy pistivät poliitikkoja viikoittain koville - molemmat yli 200 jakson voimin. Osaava työryhmä ja iso budjetti takasivat myös sen, että Studio Julmahuvista tuli vuosikymmenen laadukkain sketsisarja.

2000-luvulla Kumma kaan ja Krissen kaltaiset stand up -koomikot ovat vallanneet alaa, mutta ei perinteinenkään huumori ole kuollut, kuten Jopet Show ja Ketonen & Myllyrinne todistavat. Z-Salamapartio tai Muksuluuri eivät ole kuitenkaan löytäneet voittajaansa - eivätkä hevillä löydäkään.