Uhrina ja uhkaajana

Tony Kushner: Slaavit! Ohjaaja: Marjo Niemi. Ensi-ilta Ylioppilasteatterissa 19. maaliskuuta. Esityskausi jatkuu 4. toukokuuta saakka.

Jonni Pantzar: Beslan, traktorinkuljettaja. Ohjaaja: Janne Lonka. Ensi-ilta Ylioppilasteatterissa 2. huhtikuuta. Esityskausi jatkuu 23. huhtikuuta asti.

Tampereen ylioppilasteatterin kevään viimeiset ensi-illat kertovat molemmat venäläisistä naapureistamme. Slaavit! kertoo kommunismin hajoamisen ajan Neuvostoliitosta, Beslan, traktorinkuljettaja tuo eteemme palan Tshetshenian sotaa. Reilusti kepeämpi Slaavit! käsittelee sekin vakavia aiheita, kuten oman onnensa nojaan jätettyjä, myrkkyihin kylissään hukkuvia maalaisia, mutta aiheita käsitellään huumorin kautta. Beslan toimii toisinpäin ja syystä; Tshetshenian sota on liian lähellä kestääkseen komediallista käsittelyä, mutta huumoria ei tästäkään näytelmästä ole unohdettu.

Pilkahduksia
menneestä

Slaavit! kirjoittanut Tony Kushner tunnetaan Suomessa tv:ssä nähdyn Angels in America -näytelmän kirjoittajana. Slaavien käsikirjoitus on samaan tapaan suloisen sotkuinen solmu, joka kertoo ihmisistä olosuhteidensa ympäröiminä. Ei uhreina vaan toimijoina, joilla voisi olla mahdollisuus muuttaa jotakin, mikäli löytyisi tarpeeksi tahtoa. Löytyykö sitä lopulta? Ainakin ripaus. Ainakin toisinaan.

Ylioppilasteatterin toteutuksen paras puoli on ansiokas, pääosin omin voimin sävelletty, sovitettu ja esitetty musiikki. Laulut pilkkovat tekstiä ja rytmittävän esitystä mainiosti. Säveltäjät Roosa Halme, Juhani Valkama ja Tapio Ylinen ovat luoneet musiikillisen maiseman, joka palvelee näytelmän kokonaisuutta.

Dramaturgi Marjo Niemen ohjausta vaivaa kuitenkin monotonisuus. Tekstiä olisi voinut lyhennellä paikoin reippaastikin, tällaisenaan se hukkuu omaan puhetulvaansa. Edes musiikki ei onnistu luomaan näytelmään tarpeeksi vaihtelevuutta tekstikohtien soljuessa eteenpäin tasaisina pötköinä. Näyttelijöiden ohjaaminen on jäänyt puolitiehen ja sekava näyttämökuva häiritsee. Näyttelijät onnistuvat työssään, mutta näytelmän elementit eivät toimi kokonaisuutena.

Beslan, traktorinkuljettaja on Tampereen teatterikevään merkittävin tapaus. Näytelmän käsikirjoittanut Jonni Pantzar on rohkeasti ottanut käsiteltäväkseen poliittisesti arkaluontoisen Tshetshenian sodan, johon kukaan ei halua puuttua ja joka jatkuu entistä verisempänä vuodesta toiseen. Näytelmä tuntuu kallistuvan tshetsheenien puolelle mutta onnistuu välttämään yksipuolisen käsittelyn.

Janne Lonkan esikoisohjaus on onnistunut yli odotusten. Lonka saa näytelmään voimaa ja koskettavuutta ja piristää raskaan aiheen käsittelyä toiminnallisella komedialla välttäen kuitenkin kaikki ylilyönnit. Hiljaisuus on elementti, jota Lonka käyttää äärimmäisen tehokkaasti hyväkseen. Itsensä ohjaaminen on kuitenkin aina mutkikasta, eikä Lonka onnistu saamaan näyttelemäänsä sissiin samaa kipinää kuin muihin rooleihin.

Onko sotimisessa
järjen häivää?

Beslan alkaa vaikuttavasti ilman vuorosanoja tilanteesta, jossa tunnelman luovat lähenevät sodan äänet ja mökissään palelevan mummon (Mari Pöllänen) hytinä. Pölläsen mummeli on uskottava sekä riipaiseva ja Taito Kantomaan äänimaailma todellinen.

Näytelmän venäläiset sotilaat ovat kuin sotaan joutuneen miehen kehityskertomus. Sotamiehen (Juhani Valkama) lapsellisuus ja into päästä tappamaan ovat luutnantissa (Juha-Matti Koskela) muuttuneet surullisen todellisuuden tajuamiseksi ja sodan kyseenalaistamiseksi. Jatkumon viimeisimpänä riehuu toivon ja järjen menettänyt eversti (Harri Huttunen), jota luutnantti yrittää pidellä aisoissa. Koskelan tulkinta itsensä kanssa taistelevasta luutnantista jättää pohtimaan aihetta pitkäksi aikaa.

Slaavit! tarjoaa katsojalle tirkistysreiän menneeseen maailmaan, kommunismin rapautumisen eri tilanteisiin ja päästää tapaamaan kuolleitakin. Moninaiset elementit ovat kiinnostavia mutta eivät löydä lopullista asemaansa näytelmässä. YT:n musikaaliset lahjakkuudet nousevat kuitenkin kiistatta esiin ja pääsevät oikeutetusti etualalle.

Beslan onnistuu luomaan todellisesta, meneillään olevasta sodasta molemmat puolet näkevän ja inhimillisyydessään koskettavan kuvan, mihin mitkään uutiskuvat eivät pysty. Poliittisuudessaan se onnistuu välttämään median tuottaman mielikuvan toistamisen ja pakottaa katsojansa ajattelemaan omaa osaansa sodan hyväksyjänä.