Klassikkoni: Stratovarius: Visions

Stratovarius: Visions. Noise Records 1997.

Eletään kevättä 1997. Tylsä sunnuntai-iltapäivä kuluu Radio Mafian ja Suomen virallisen listan parissa. Suomalaiset ovat hakeneet kuluneella viikolla koteihinsa muun muassa Linda Lampeniuksen, Smurffien, Jari Sillanpään, Kaija Koon ja lukuisien teknopumppujen levyjä. Ei paljon sytytä.

Kun tullaan listan sijalle seitsemän, koittaa suunnaton helpotus: nyt tulee heviä. Kovaa, korkealta, nopeasti ja taitavasti. Kyse on Stratovariuksen uudesta kiekosta. Bändi on tehnyt ison vaikutuksen jo vuotta aiemmin ilmestyneellä Episodella, mutta se ei vielä kolahtanut ämpärin lailla.

Olin nauhoittanut Episoden isoveljeltäni, jonka levyhyllyyn myös tämä Stratovariuksen uutukainen Visions pian ilmestyy. Lainaan sen ja nauhoitan kasetille, joka pyörii soittimessa ahkerasti. Sitten tulee kesäkuun alku ja kuuntelulle pakollinen stoppi: rippileiri.

Leirin jälkeen Visions saa aivan uusia merkityksiä. Aiemmin Stratovariuksessa on iskenyt se, mikä kaikessa muussakin hevissä: aggressiivinen soitto ja äärimmäinen tunnelataus. Mutta kun meidän Jesse-leirillä on puhuttu Raamatun ohella myös ilmastonmuutoksesta ja globaaleista ongelmista, teemat jäävät pyörimään päähän. Ja kas kummaa, Visionsilla käsitellään samoja aiheita.

“Mother Nature is crying out in pain. I know we’re the ones to blame. <..> Why don’t we all wake up, and realize. Like the birds in the sky we are flying so high, without making any kind of sacrifice. We’ve got so little time to undo this crime or we’ll lose, our Paradise."

Stratovariuksen Visions edustaa power metalia puhtaimmillaan. Biiseissä on voimaa, melodiaa ja mahtipontisuutta, mutta myös sanomaa: vääryydet on korjattava ja pian. Teksteistä huokuu huolestuneisuus, mutta epätoivoon ei ole syytä vaipua. Asenteen on vain ensin muututtava.

Ja asennehan muuttui: parturissa en ole käynyt kertaakaan tuon jälkeen ja massan mukana kulkeminen on jäänyt. Hippikö? En nyt sentään, mutta todennäköisesti keskimääräistä kriittisemmin maailmanmenoa seuraava metallipää.

Hevi tekee hyvää.

Olli Koikkalainen