Mistä rahaa maakuntiin?

Yliopistoissa ollaan tyytymättömiä. Ne ovat saamassa entistä enemmän päätösvaltaa omiin asioihinsa, mutta entistä vähemmän rahaa niiden hoitamiseen.

Ei pidä paikkaansa, vastataan opetusministeriöstä. Sinivihreä hallitus on sitoutunut vahvistamaan yliopistojen perusrahoitusta, jota tänäkin vuonna korotetaan miljoonakaupalla. Valituksiin ei ole mitään aihetta.

Jos kaikki yliopistot olisivat samassa asemassa, niukat resurssit hyväksyttäisiin kenties helpommin. Nyt hallitus on kuitenkin muodostamassa Helsingin kauppakorkeakoulusta, Teknillisestä yliopistosta ja Taideteollisesta korkeakoulusta innovaatioyliopistoa, jolle on luvattu 500 miljoonaa euroa alkupääomaa, jos se itse kerää 200 miljoonaa euroa.

Muissa yliopistoissa hanke on herättänyt suurta närää, vaikka hallitus vakuuttaa, ettei innovaatioyliopiston rahoitus ole muilta pois.

Ristiriitaiset lausunnot eivät ainakaan helpota mielipiteen muodostamista. Kohdellaanko yliopistoja epätasa-arvoisesti ja itarasti, kuten rehtorit lehdissä kirjoittavat? Vai purnaako akateeminen eliitti turhasta, kuten valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Hannu Mäkinen totesi Helsingin Sanomissa (26. huhtikuuta)? Mäkisen mukaan yliopistoja on kohdeltu paljon lievemmin kuin muuta valtionhallintoa, mutta silti niistä kuuluu kaikkein kovin napina.

Innovaatioyliopisto, korkeakoulukentän rakenteellinen kehittäminen ja yliopistojen taloudellista autonomiaa lisäävä yliopistolain uudistus ovat kaikki osia yhdestä suuresta kokonaisuudesta. Kaiken tarkoituksena on tehdä suomalaisesta korkeakoulutuskoneistosta entistä virtaviivaisempi, tehokkaampi ja kansainvälisesti kilpailukykyisempi.

Näitä tavoitteita motivoi globalisaatio, joka vie teollisuuden työpaikat halvan työvoiman maihin. Korkeiden palkkojen, korkean elintason ja ikääntyvän ikärakenteen länsimaat voivat pärjätä talouskilpailussa vain korkeaa koulutusta vaativilla aloilla.

Tavallinen suomalainen seuraa yliopistojen rahoituksesta käytävää keskustelua oven raosta tulpat korvissa. Puheissa liikkuvat rahasummat ovat liian isoja käsitettäviksi, vaikkei otettaisi huomioon edes inflaatiotarkistuksia.

Ennen kuin valitsemme puoliamme, lienee syytä katsoa, mistä kaikki alkoi.

Tampereen yliopistolle, kuten monelle muullekaan, siirtymisessä julkisoikeudelliseksi yhteisöksi ei ole mitään uutta. Sellainen yliopistomme oli vuoteen 1974 asti, jolloin siitä tehtiin nykyisen kaltainen valtion yliopisto.

Valtiollistamisen saneli raha. Entisenmallisessa yliopistossa olivat rahat loppuneet, ja sitä olisi saatu lisää vain lukukausimaksuja korottamalla. Kyllä, silloin Tampereellakin olivat käytössä lukukausimaksut, mutta poliittisesti vireimmillään olleet opiskelijat eivät olisi korotuksiin suostuneet, ja niinpä valtio otti yliopiston hallintaansa. Näin kävi kaikille muillekin yksityisille yliopistoille.

Yliopistoilla meni valtion hallinnassa varsin mukavasti aina lamaan asti. Opiskelijamäärät kasvoivat koko ajan, mutta opetusryhmät olivat silti melko pieniä. Lukukausimaksujen periminen kiellettiin lailla vasta 1990-luvun alussa, mutta 1970-luvujen jälkeen niitä ei ollut käytetty missään muutenkaan.

Ajatus yksityisestä, elinkeinoelämän tarpeita palvelevasta yliopistosta nousi ensimmäisen kerran esiin 1980-90-lukujen vaihteessa, kun nousuun päässyt Nokia kritisoi suomalaisia yliopistoja siitä, etteivät ne tuottaneet yrityksille tarpeeksi insinöörejä.

Asiaa tutkittiin opetusministeriössä, mutta hanke olisi tullut niin kalliiksi, että into hiipui Nokiassakin. Ajatus "Nokia-yliopistosta" ja yliopistojen entistä suuremmasta taloudellisesta ja hallinnollisesta riippumattomuudesta jäi kuitenkin elämään.

Nykyinen keskustelu innovaatio- tai huippuyliopistosta sai alkunsa syksyllä 2005, kun Taideteollisen korkeakoulun (TaiK) rehtori Yrjö Sotamaa esitti yliopistonsa avajaisissa ajatuksen yliopistosta, joka olisi profiililtaan kansainvälisestikin ainutlaatuinen.

Pääkaupunkiseudulle perustettavasta Taideyliopistosta, johon olivat ehdolla ainakin Teatterikorkeakoulu, Kuvataideakatemia ja Taideteollinen korkeakoulu, oli ollut puhetta vuosikausia, mutta nyt asiaa oli ryhdytty tosissaan ajamaan.

Yhden näkemyksen mukaan Sotamaan visio innovaatioyliopistosta oli keino rimpuilla irti Taideyliopistosta. Helsingin kauppakorkeakoulun (Helsinki School of Economics, HSE) ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) kaverina TaiK voisi päästää rahakkaampaan seuraan kuin muiden taideyliopistojen kanssa.

Aivan selvää oli, että valtion mielenkiinto kohdistuisi tulevaisuudessakin teknis-taloudellisiin aloihin eikä suinkaan taideyliopistoihin, joiden merkitys kansantaloudelle on huomattavasti vähäisempi.

Ajatus innovaatioyliopistosta ei herättänyt aluksi suurta vastakaikua TKK:ssa ja HSE:ssä. Silloinen opetusministeri Antti Kalliomäki (sd) ja valtiovarainministeriön vaikutusvaltainen valtiosihteeri Raimo Sailas (sd) kuitenkin innostuivat ajatuksesta.

Piti tarina Sotamaan suunnitelmista paikkansa tai ei, TaiK näyttää päässeen hyvään seuraan. Innovaatioyliopistosta tuli Matti Vanhasen (kesk) hallituksen lempilapsi, ja isolla rahalla HSE ja TKK:kin saatiin houkuteltua mukaan.

Yrjö Sotamaalle innovaatioyliopistosta ei silti muodostunut henkilökohtaista menestystarinaa, sillä hänet tiputettiin huhtikuussa vaaleissa TaiKin rehtorin pallilta. Syynä heikkoon menestykseen oli opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan tyytymättömyys Sotamaan tapaan valmistella innovaatioyliopistohanketta.

Taideyliopistokin on yhä perusteilla, mutta sen suunnitelmat ovat muuttuneet matkan varrella kovasti. Vielä tammikuussa opetusministeri Sari Sarkomaa (kok) kaavaili Kuvataideakatemian ja Teatterikorkeakoulun kaveriksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitosta Nätyä.

Suunnitelmat herättivät etenkin Pirkanmaalla pahaa verta, sillä perinteikäs Näty haluttiin pitää kaupungissa eikä Tampereen yliopistossa edes rehtori ollut kuullut asiasta mitään. Nätyn yhdistämistä vastustaa myös Teatterikorkeakoulun rehtori Paula Tuovinen.

Parhaillaan käynnissä olevien yliopiston ja valtion välisissä tulosneuvotteluissa onkin alkanut näyttää siltä, että Näty säilyy Tampereella.

Näiden mutkien kautta olemme päässeet nykypäivään. Innovaatioyliopisto perustetaan, se on varmaa, mutta muuten yliopistojen rahoituskuviot ovat vielä enemmän tai vähemmän levällään.

Vielä alkuvuodesta suunnitelmana oli, että Innovaatioyliopistosta tulee säätiö ja muista yliopistoista julkisoikeudellisia yhteisöjä.

Julkisoikeudellinen yhteisö eroaa nykyisenlaisesta yliopistosta siten, että se on itsenäinen oikeustoimihenkilö, jolla on oma talous. Nykyisin yliopistoilla on oikeus kirjata valtion piikkiin tiettyjä aiemmin sovittuja menoja. Julkisoikeudellinen yhteisö tulee saamaan omalle tililleen valtionapua, jonka käytöstä yliopisto saa päättää aiempaa itsenäisemmin.

Muutos ei ole kovin radikaali, sillä yhtä kaikki valtio säilyy yhä yliopistojen ylivoimaisesti tärkeimpänä rahoittajana, jolla on edelleen valta ohjata yliopistojen haluamaansa suuntaan. Yliopistot ovat muutoksen suuntaan silti tyytyväisiä.

Säätiömallin esikuvat puolestaan löytyvät Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen huippuyliopistoista. Niillä on suuret pääomat, joiden tuotoilla yliopistoja ylläpidetään. Suomessa ainoa aiempi malli säätiöyliopistosta on Ã…bo Akademi, joka oli itsenäinen vuoteen 1981. Silloin se valtiollistettiin, koska säätiön rahat eivät enää riittäneet yliopiston pyörittämiseen.

Innovaatioyliopisto tulee saamaan valtiolta edelleen vuosittain toimintarahaa kuten kaikki muutkin yliopistot, mutta sen lisäksi se saa 500 miljoonaa euroa säätiöpääomaa, jonka tuotoilla yliopisto voi tehdä mitä haluaa.

Näiden rahojen lisäksi hallitus on luvannut vuosille 2009-2012 yhteensä 130 miljoonaa euroa lisää toimintarahoitusta. Tästä summasta 100 miljoonaa euroa menee innovaatioyliopistolle, 30 miljoonaa jaetaan muiden 17 yliopiston kesken.

Etenkin opetusministeri Sarkomaa ja puoluetoverit kokoomuksesta ovat esitelleet rahoituslukuja ylpeinä siitä, miten paljon hallitus satsaa korkeakoulutukseen.

Muut yliopistot ovat kuitenkin olleet tyytymättömiä. Palkankorotukset ja inflaatio tulevat syömään lisärahoituksen nopeasti, ja esimerkiksi Tampereen yliopistossa jo ensi vuoden budjetti tulee olemaan tätä vuotta kireämpi. Nykyisillä rahoilla selvitään, koska kaikkia vapautuvia virkoja ei täytetä. Yleinen näkemys on, että muut yliopistot joutuvat innovaatioyliopiston maksumiehiksi.

Pääministeri Matti Vanhanen on ollut kritiikistä selvästi tuohtunut. Hän on syyttänyt muita yliopistoja mustasukkaisuudesta, mutta maaliskuussa hän tarjosi innovaatioyliopiston säätiömallia myös muille yliopistoille.

Tarjous tuli yllätyksenä melkein kaikille, ja sitä on pidetty improvisointina, jota varten edes opetusministeriön asiantuntijoita ei juuri kuunneltu.

Ehtoina on, että yliopistossa on vähintään 3 000 opiskelijaa ja että alkupääomaa on kerättävä vähintään 25 miljoonaa euroa tuhatta opiskelijaa kohti.

Esimerkiksi Tampereen yliopisto tarvitsisi yli 300 miljoonan euron alkupääoman. Valtio maksaisi tästä 215 miljoonaa, jos yliopisto itse saisi kerättyä 85 miljoonaa.

Osa tästä alkupääomasta saataisiin todennäköisesti yliopistojen kiinteistöistä, jotka aiotaan siirtää nykyisen omistajan Senaatti-kiinteistöjen tytäryhtiöille, joiden osakkeita yliopistoille jaettaisiin.

Siitä huolimatta kerättävää jäisi kymmeniä miljoonia euroja, joiden saaminen on todennäköisesti ylivoimaista, vaikka Tampereen yliopisto on Suomen mittakaavassa vielä varsin hyvässä asemassa sijaintinsa ja kokonsa puolesta.

Käytännössä Vanhasen myönnytys ei siis auta suurinta osaa yliopistoista mitenkään, vaikka hallitus onkin vedonnut siihen yliopistojen tasa-arvoisesta kohtelusta puhuttaessa. Innovaatioyliopistollakaan ei ole tiettävästi kasassa vielä kuin puolet tarvittavasta pääomasta, vaikka sillä on ollut alusta asti elinkeinoelämän vahva tuki.

Lahjoitus säätiölle kun ei ole sijoitus, jolle yritys voi odottaa tuottoa, vaan hyödyt saadaan vasta välillisesti työntekijöiden ja tutkimuksen muodossa, jos saadaan.

Uuden yliopistolain, jossa yliopistojen taloudellinen asema määritellään, on määrä astua voimaan elokuussa 2009. Asian puiminen jatkuu kuitenkin edelleen, ja hallituksen poukkoilu säätiömallin ja taideyliopiston kanssa antaa odottaa, että mitään ei ole lyöty vielä lukkoon.

Sillä välin korkeakoulupolitiikka on alkanut kiinnostaa myös tiedotusvälineitä enemmän kuin koskaan. Demarivetoinen oppositiokin on jättänyt hallitukselle yliopistojen tasapuolisen rahoituksen turvaamisesta välikysymyksen. Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta Suomessa, kun hallituksen luottamusta mitataan yliopistopolitiikassa.

Innovaatioyliopistohankkeen valmistelua on opposition ja maakuntien yliopistojen lisäksi kritisoitu kovasti Helsingin yliopistosta. Se on kuitenkin kokonsa, sijaintinsa ja historiansa ansiosta aivan eri asemassa kuin muut maamme yliopistoista.

Kehä kolmosen ulkopuolella pelätään, että paitsi raha, myös parhaat osaajat keskittyvät tulevaisuudessa pääkaupunkiseudulle.

Korkeakoulukeskustelussakin on haiskahtanut vahvasti aluepolitiikka, ja hallituspuolueiden kansanedustajat ja ministerit ovat pyrkineet rauhoittelemaan vaalipiiriensä yliopistoväkeä. Innovaatioyliopisto on sitä paitsi kansallinen projekti, josta koko Suomi tulee ajan oloon hyötymään, hallituksesta on vakuuteltu. Sen rahat eivät ole muilta pois, ja 500 miljoonan euron alkupääomakin otettaneen valtionyhtiöiden myynnistä saatavista tuloista.

Yliopistoissa vakuutteluihin on suhtauduttu epäillen. Jos valtiolla on yksi yhteinen kassa, jossa on rajattu määrä rahaa, miten innovaatioyliopistolle annettavat miljoonat eivät olisi jostain muusta pois?

Jutun lähteinä on käytetty Tampereen yliopiston hallintojohtajan Timo Lahden haastattelua sekä seuraavien yliopistojen rehtorien sähköpostihaastatteluja: Lauri Lajunen (Oulun yo), Ilkka Niiniluoto (Helsingin yo), Paula Tuovinen (TeaK), Matti Uusitupa (Kuopion yo), Krista Varantola (Tampereen yo), Perttu Vartiainen (Joensuun yo), Keijo Virtanen (Turun yo).

Tuomo Tamminen, teksti
Hannele Alanko, kuvitus