Hyvinvoinnin kulmakivi

Valvoin kulttuuri- ja tiedotusihteerimme kanssa mielenosoituskulkueen häntäpäätä Senaatintorilla 18.3. Paikalle tuli eläkeikään ennättänyt mies, joka vihaisesti puuskahti: "Kun muistelen meidän opiskeluolosuhteitamme 1950-luvulla, minulla ei ole teidän osallenne mitään muuta kuin halveksuntaa." Mies ei jäänyt kuuntelemaan opiskelijoiden viestiä, jonka viisaampi olisi tajunnut vaikkapa seuraavaksi: tässä olemme, jotta opiskeluolosuhteet eivät olisi samankaltaiset kuin 1950-luvulla.

Suomalainen ylioppilaskuntaliike on tehnyt 1960-luvulta saakka järjestelmällistä työtä tasa-arvoisten opiskelumahdollisuuksien takaamiseksi kaikille. Vuosien varrella opiskelijat ovat itse itselleen taistelleet edes jonkinasteisen tasa-arvoisen kouluttautumisen mahdollisuuden.

Senaatintorin vihainen mies ei ole tajunnut, että opintososiaalisten etujen parantamisen on hyvinvointiyhteiskunnan perustan rakentamista ja tukemista. Hän ei myöskään tajunnut, että Senaatintorin mielenosoittajat eivät edes ajaneet omia välittömiä etujaan, vaan tulevaisuuden opiskelijoiden etuja.

Vihainen mies ei valitettavasti ole kapeakatseisuudessaan ainoa. Harva ymmärtää, kuinka helposti koulutuksellinen tasa-arvo on hukattavissa.

Valtioneuvostoon luikerrellut esitys opintoaikojen rajaamisesta on viimeisin ja vakavin esimerkki tästä. Harvassa on ymmärräys siitä, että nykyinen hyvinvointimme on pitkälti perustunut vielä voimassa olevaan joustavaan koulutusjärjestelmään. Joustava järjestelmämme on taannut sen, että kykenevät ihmiset ovat voineet tarjota panoksensa työelämään juuri silloin, kun sille on ollut tarvetta. Yhteiskunta tarvitsee ennemminkin osaamista kuin muodollista pätevyyttä.

Samoin joustava järjestelmä on antanut mahdollisuuden vähempivaraisista taustoista tuleville opiskelijoille rahoittaa opiskeluaikainen elämisensä työnteolla. Rajatut opiskeluajat loisivat painetta sellaiseen opiskeluun, johon varakkaammista taustoista lähtöisin olevilla opiskelijoilla olisi paremmat mahdollisuudet.

Koulutusta ei voida ikinä mitata pelkillä määrällisillä ja ajallisilla mittareilla. Ainoa olennainen tapa mitata koulutusjärjestelmän tuloksia on kuitenkin lopulta se, kuinka hyvin yhteiskunta voi. Maisterinkin arvo punnitaan vasta, kun hänen osaamisensa jalostuu yhteisen hyvän käyttöön.

Suomalainen yhteiskunta rakentuu erilaisten eturyhmien toiminnasta. Tässä kuviossa opiskelijoiden etuja eivät aja ketkään muut kuin opiskelijat itse. "Omien" etujen ajamisen ytimenä on ollut tasa-arvoisten opiskelumahdollisuuksien edistäminen. Tämä on yksi hyvinvointivaltion kulmakivistä - ehkä tärkein niistä.