Palapelin arvoitus

Georges Perec: Elämä Käyttöohje. Suomentanut Ville Keynäs. Loki-Kirjat 2006.

Milan Kundera kirjoittaa esseekokoelmassaan Romaanin taide:

"Meidän aikamme henki tarrautuu ajankohtaisuuteen, joka levittäytyy niin laajalle, että se työntää menneen näkökenttämme ulkopuolelle ja redusoi ajan pelkästään nyt-hetkeen. Tässä järjestelmässä romaani ei ole oeuvre (teos joka on tarkoitettu kestämään ja liittämään menneisyys tulevaisuuteen) vaan ajankohtaisuustapahtuma siinä missä muutkin tapahtumat, ele vailla huomispäivää."

Kunderan teorian valossa Georges Perecin Elämä Käyttöohje on täydellinen romaani. Se on viimeistä piirtoa myöten eurooppalainen teos: taiteellinen vastaus kaikkeen aikaisempaan, tiedonjanonsa tyydyttänyt synteesi vailla kommentaaria tulevasta.

Uudistushalua Pereciltä ei kuitenkaan puutu. Postmodernin ajan kynnyksellä syntynyt romaani - tai "romaaneja", kuten kannessa lukee - on tiivistunnelmainen historiikki, kylläinen kronikka, joka suorastaan luo oman aikajatkumonsa ja historiansa. Taiteessa aika on aina ollut keskeinen kysymys. Ajan kimppuun myös Perec pureutuu varsin maanisesti.

Tarinoita jäätyneessä hetkessä

Elämä Käyttöohje kertoo yhden pariisilaisen kerrostalon ihmisistä. Jokainen kirjan 99 luvusta kuvaa yhtä talon huoneista. Asukkaat ovat jäätyneet paikoilleen suorittamaan päivittäisiä toimiaan, kertojan hahmotellessa huoneen ja historian heidän ympärilleen.

Perec käyttää tyylikeinona hauskaa, miltei matkaopasmaista kerrontaa: "Huoneessa, jossa nyt olemme, on parkettilattia..."

Perecin kirjassa mikään ei varsinaisesti etene nyt-hetkeä pidemmälle. Kuvailut ylettyvät ainoastaan siihen, mitä kukakin henkilö on parhaillaan tekemässä ja mitkä esineet ja ihmiset ympäröivät häntä kuvatussa huoneessa.

Joku on kumartuneena nostamaan jotain, joku toinen kävelemässä käytävää pitkin, kolmas henkilö istuu ja maalaa taulua.

Missään vaiheessa kertoja ei ryhdy spekuloimaan, miten käsillä oleva toimitus tulee päättymään. Hän sukeltaa ainoastaan taaksepäin, esineiden polveilevaan historiaan. Hän luotaa mennyttä taulujen, tikkaiden ja hillopurkkien kautta, kertoo spesifisti tuolien ja tapettien tarinat; kuinka ne eeppisten tai turhauttavien sattumusten kautta saivat nykyisen käyttötarkoituksensa.

Myös asukkaat tulevat kuvatuiksi tässä pedantissa inventaarioiden ulottuvuudessa. Näennäisen neutraalisti ja kuivaa huumoria väliin ujuttaen kertoja ikään kuin paljastaa nämä ihmiset, heidän mieltymyksensä, maneerinsa ja turhamaisuutensa.

Pakkomielteenä palapelit

Elämä Käyttöohje on myös kirja pakkomielteistä. Jokaisella kirjan henkilöllä on jokin päähänpinttymä, jonka ympärille heidän elämänsä alkavat vääjäämättä keriytyä. Kirjastonhoitaja Échard etsii neuroottisesti todisteita siitä, että Hitler on yhä elossa. James Sherwood keräilee unicumeja, eli esineitä, joita on maailmassa vain yksi kappale.

Kirjan syvätason kannalta olennaisin päähänpinttymä on herra Bartleboothilla: Hän on keskittänyt kaiken energiansa palapelien kokoamiseen.

Palapelit ovat hänen omia maalauksiaan, merimaisemaa esittäviä akvarelleja, joiden maalaamiseen hän uhrasi kaksikymmentä vuotta elämästään, ja joiden kokoamiseen hän uhraisi toiset kaksikymmentä. Bartlebooth kokoaa turhanpäiväisiä maalauksiaan, kunnes sokeutuu.

Monomaanikon elämä ja samalla koko kirjan henki tiivistyy yhteen toteamukseen: "Bartlebooth päätti eräänä päivänä järjestää koko elämänsä yhden ainoan projektin ympärille, jonka mielivaltaisella välttämättömyydellä ei olisi muuta päämäärää kuin se itse."

Kirjan esipuheessa Perec puhuu ainoastaan palapeleistä. Hän käsittelee palapelin suunnittelijan visaista työtä yllätyksien ja ansojen valmistajana, sekä valmistajan dialogista suhdetta pelin ratkaisijaan.

"Palapeli, toisin kuin saattaisi luulla, ei ole yksinäinen peli: jokaisen liikkeen, jonka palapelin ratkaisija tekee, sen valmistaja on tehnyt ennen häntä."

Palapelin valmistaminen rinnastuu omituisella logiikalla itse romaaniin. Kirjailijan päähänpinttymäksi muodostuu hänen oma kirjansa, laskelmoitu arvoitus, jossa palaset sopivat yhteen vain tietyssä suhteessa. Palapeliin pureutuvan johdatuksen voi siis käsittää toimivan myös eräänlaisena vihjeenä romaaniin. Valmistaja on tietysti Perec itse, tarkkaillen pilke silmäkulmassaan, kuinka lukija sortuu sudenkuoppiin ulvoen.

Ihminen on aina altis pakkomielteille ja pinttyneelle ajattelulle, ja siksi niistä kertovat tarinat vetoavat meihin. Elämä Käyttöohje tislaa vallatonta, polveilevaa tarinaa päähänpinttymistä, ajan arvoituksesta ja ihmismielestä.

Verrattomilla kertojanlahjoillaan Georges Perec asettuu suurten kaunokirjallisuuden kronikoitsijoiden, kuten Joycen ja Proustin joukkoon.

Elämä Käyttöohje on kirjallisuuden slow foodia, hitaasti kypsyvää, mutta kestävää ydintä.

Jantso Jokelin

Elämä Käyttöohje

Kirjassa liikutaan kerrostalon 99 huoneessa shakkipelin hevosen tavoin.

Kirjaa kirjoittaessaan Perec laati listan aiheista, joiden pitää esiintyä kussakin luvussa, vaikka vain mainintana tai viittauksena.

Aiheita olivat muun muassa tietyt tunteet, toiminnat, ruumiinosat ja kirjat.

Perec sai ideoita ranskalaisen Oulipo-taideryhmän rajaamisen metodeista, jossa teksti alistetaan tietyille lainalaisuuksille.