Kirja-arvio: André Breton: Nadja

André Breton: Nadja. Suomentanut Janne Salo. (Jälkisanat Timo Kaitaro.) Sammakko 2007. 141 s.

Surrealismin teoreetikko, kirjailija André Breton (1896-1966) halveksi romaaneja. Vuonna 1924 hän kirjoitti Surrealismin manifestissa, etteivät romaanit naurettavassa pikkutarkkuudessaan jätä mitään lukijan mielikuvituksen varaan: "ainoa asia, minkä voin päättää, on suljenko kirjan, mutta sen minä ensimmäisen sivun vaiheilla kyllä teenkin."

Vuonna 1928 Breton julkaisi romaanin Nadja. Kirjassa, jonka on juuri suomentanut Janne Salo, hän pyrki välttämään romaanimaisuutta.

Kuvailun korvasivat valokuvat, ja fiktion sijaan Breton valitsi omaelämäkerrallisuuden, jolloin romaanin henkilöhahmot säilyttävät ainakin jonkinasteisen itsenäisyyden kertojaan nähden.

Nadja alkaa kysymyksellä "Kuka minä olen?" Nuori kirjailija Breton kohtaa Pariisin kaduilla kuljeskellessaan nuoren, toimettoman naisen. Nainen valitsee itselleen nimen Nadja: "koska venäjäksi se on alku sanalle toivo ja koska se on sille vain alku."

Tosiasiassa nainen erehtyy hieman: hänen nimensä on venäjän toivoa merkitsevän sanan diminutiivi eli hellittelymuoto.

Kertoja ja Nadja jatkavat kuljeskeluaan kaduilla pyrkimyksenään harjoittaa "runoutta käytännössä", kuten Breton manifestissaan vaati. He eroavat viimeisellä rajalla: Nadjan tempaisee hulluus, kertoja jää tälle puolen.

Nadja on ennen kaikkea kaunis pikku kirja tästä yrityksestä: surrealismista käytännön elämässä. Kirjailijan tapaaminen Nadjan kanssa rikkoo arkipäiväisen päivien juoksun sattumalta, kuten surreaalisten tapahtumien tuleekin.

Bretonilta on aiemmin suomennettu Surrealismin manifestin lisäksi vain muutamia runoja. Nadjan, kirjailijan suosituimman teoksen, kääntämistä voikin kiittää kulttuuritekona.

Nadja on ensimmäinen osa Bretonin omaelämäkerrallisesta trilogiasta. Sen kolmas osa, LÂ’amour fou vuodelta 1937, ilmestyy Salon kääntämänä ensi vuonna.

Vuosisadan alun ranskalaisten modernistien tuotannon kääntämisessä riittäisi muutenkin työnsarkaa. Oikeastaan vain Henri MichauxÂ’n runouteen voi syventyä suomeksikin.

Monen muun tuotantoon voi tutustua lähes ainoastaan Aale Tynnin yli neljäkymmentä vuotta vanhan Tulisen järjen aika -käännöskokoelman välityksellä.

Ville Seuri