Yliopiston neljäs tehtävä

Yliopisto on melkoisessa muutostilassa. Samaan aikaan on käynnissä tutkinnonuudistusta, periodisointia, lainasubventiota, opintoaikojen rajausta ja ties mitä muuta. Voisi sanoa, että muutoksesta itsestään on tullut yliopistoille neljäs tehtävä niiden kolmen aiemman rinnalle.

En halua sanoa, että uudistustyö olisi pysäytettävä tässä ja nyt, enkä todellakaan halua sanoa, että kaikki muutos on huonompaan. Päinvastoin: yliopistolle on monin paikoin syntynyt loistavaa uudistusten ilmapiiriä, ja meille opiskelijoille tärkeitä asioita saadaan nyt kehitettyä suurin askelin eteenpäin. Esimerkiksi juuri tämän ulkoisen paineen vuoksi laatukysymykset ovat aivan eri tavalla esillä - ja tässä prosessissa juuri opiskelija on äärimmäisen tärkeä lenkki.

Ongelmallinen piirre tässä kaikessa on kuitenkin se, että kukaan ei tiedä, miten nämä kaikki uudistukset tulevat loppujen lopuksi toimimaan yhdessä. Esimerkiksi uusien lakien yhteisvaikutuksia ei ole riittävästi arvioitu, ja mahdolliset uudet tulkintatavat muuttavat vanhojen merkityksiä. Ja jos jo lakien luontivaiheessa tiedetään niiden käyvän ennemmin tai myöhemmin hallinto-oikeudessa testattavina, niin ollaan pahemman kerran menossa metsään.

Liian monien tärkeiden asioiden ja uudistusten kohdalla voi vain todeta, että "juna meni jo". Liian moni asia on ylhäältä annettua: jos asia ei ole hallituksen tai opetusministerin tekemä linjaus josta ei jousteta, niin se on EU:n laajuinen asia jossa Suomella ei ole nokan koputtamista.

Myös yliopisto itsessään on kokemassa uudistuksia. Uusi palkkausjärjestelmä (tuttavallisemmin upj) on enemmän tai vähemmän looginen jatke ylemmälle, yliopiston tasolla jo aiemmin tapahtuneelle muutokselle, jossa tuloksellisuuden käsitteet ovat tulleet osaksi arkielämää. Yliopistojen kaikki tasot joutuvat totuttautumaan outoon, uuteen käsitteeseen: joku ryhmässä on esimies, joka arvioi alaisiaan. Kulttuurinmuutos näyttää synnyttävän aivan uusia enemmän tai vähemmän rationaalisia jännitys- ja pelkotiloja, jotka tuskin ainakaan helpottavat työntekoa.

Sivusta seuraten on ollut mielenkiintoista katsoa millaista keskustelua tämä muutos on saanut aikaan. Silmiinpistävintä on henkilökunnan käyttämä sanasto: "juna meni jo". Uudistukset tulevat ylhäältäpäin, ja vaikutusmahdollisuudet niihin ovat käsittämättömän pienet.

Ei kaikkea kuitenkaan missään tapauksessa tule hyväksyä mukisematta tai hiljaa nurkassa valittaen. "Niin kauan kuin juna kulkee, voidaan se suistaa kiskoilta."

Pasi Rautanen
Koulutuspoliittinen sihteeri