Klassikkoni: Nuorena syntynyt

Mietin pitkään, onko minulla omia klassikkoja. Klassikonhan täytyy säilyttää arvonsa, vaikka vuodet kuluvat. Ala-asteella rakastin J. Karjalaista - ei uppoa enää. Teinipunkkarin levyt on korjattu komeroon häpeämään. Lehtivihreät ja Juustopäät eivät kestäneet kasvuani, samoin kyydistä jäi Pelle Miljoona.

Mutta yksi mies pysyy. Ismo Alankoon palaan aina, vaikken hänen nykyprojekteistaan juuri innostu.

Ihastuin Ismoon jo 5-vuotiaana, kun hän esitti rosvoa Lumikuningatar-elokuvassa. Äidin mielestä leffa ei sopinut pikkutytölle, ja hän nauhoitti muka vahingossa sen päälle. Vielä parempaa oli kuitenkin tulossa.

Vuonna 1997 olin ostanut Alangolla-kokoelman, piirsin mustalla kajalilla vahvat rajaukset ja haaveilin poikaystävästä. Olin ylpeä mutta painoharhainen. Ikävöin tuntematonta ja nautin siitä.

Kappale Nuorena syntynyt vie minut yhä siihen murrosikäisen tunnemylläkkään, jossa kaikki oli yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Sen elämää rakastavan teinin haluan itsessäni säilyttää.

Angstini kieppui kuin pallo-pallo-pallokala ja muuttui riemuksi rumpukompissa. Tyypillisen murkun tavoin sulkeuduin omaan maailmaani. Siellä oli maailman seksikkäin mies Ismo Alanko ja siellä oli orastava oivallus siitä, miten kieli, tekstit ja sanat tulisivat muuttamaan minua ja jopa olemaan intohimoni.

Muistan kuinka yksissä bileissä muuan vieras poika kehui Ismon sanoituksia, kykyä käyttää kieltä omalla tyylillään.

Poika osoitti lattialla olevaa sähköjohtoa, että Ismo näkisi siinäkin vihaisen sähkökäärmeen tai jotain muuta älytöntä. Tajusin, että minäkin tahdon mennä eri polkua kuin muut.

Nuorena syntynyt kiteyttää paljon. Vieläkin saan biisistä mielettömän tunteen siitä, että mikä tahansa on mahdollista, koko uljas elämä on edessä ja minä onnekas vain elän, vielä kun ehdin.

Teininä myös kirjoitin päiväkirjaani - Ismo mielessäni - että mun miehen on oltava rock. Ennen kaikkea rock. Siitä en aio tinkiä.

Sinikka Hermunen