![]() |
|
Tamyn piirissä toimivat harrasteyhdistykset ovat jättäneet yliopiston hallinnolle vetoomuksen, jotta saisivat yliopistolta käyttöönsä tiloja. Yliopistolla toimii 39 harrasteyhdistystä, joilla on satoja jäseniä. Yhdistykset tarvitsevat tilaa kokousten pitämistä ja tavaroiden säilyttämistä varten. Tällä hetkellä kampusalueella ei ole harrasteyhdistyksille mitään tiloja.
Yliopiston hallintojohtaja Petri Lintunen, miksi yliopistolta ei löydy tiloja harrasteyhdistyksille?
Kun ei ole tilaa, niin ei ole tilaa - ainakaan tähän mennessä. Nyt on luvattu, että kun tehdään yliopiston tilajärjestelyjä, katsotaan löytyykö yhdistyksille tiloja. Ainejärjestöille ainakin pyritään etsimään tilat. Syksyllä ollaan viisaampia. Siihen tuskin päästään, että jokaisella harrasteyhdistyksellä olisi oma nimikkotila. Samaan aikaan on yliopiston tilankäyttöän tiivistetään. Pyrimme etsimään jokaisen neliön käyttöön, jotta ei makseta turhasta.
Aikooko yliopisto antaa harrasteyhdistysten käyttöön tiloja?
En uskalla luvata mitään. Tilajärjestelyjen yhteydessä katsotaan, löytyykö apua myös tila-asiaan. Kokouksiin varmaan löytyy tiloja. Tavaroiden säilyttämiseen ja muuhun on myös tilantarvetta, ja sitä selvitetään.
Attilan kuudennessa kerroksessa on tila, jota orkesteri- ja teatteriyhdistykset ovat käyttäneet harjoitustilana. Aviisin tietojen mukaan yliopisto on luopumassa tilasta.
Pitää paikkansa. Osana kustannusten pienentämistä harkitaan sitäkin. Tilasta maksetaan vuositasolla 79 000 euroa. Pohdimme, onko se tehokasta ja järkevää jatkossa. Osana kokonaistilajärjestelyä tutkitaan kaikki vaihtoehdot. Erillisellä vuokrasopimuksella olevista tiloista käydään läpi jokainen neliö.
Kun harrasteyhdistyksiltä puuttuu tilat ja toisaalta Attilan 6. kerroksen tilasta aiotaan luopua, niin eikö Attilan tilaa voisi antaa harrasteyhdistysten käyttöön?
Kustannuskysymys se on tietysti. Tilajärjestelyillä ja tiivistämisellä pyritään ensisijaisesti toiminnallisuuteen ja toissijaisesti taloudellisuuteen. Tulevaisuudessa yliopistolla on paljon haasteita talouden suhteen. Tässä on pyrkimyksenä saada tilakustannuksista rahaa henkilöstöpuolelle, seinistä tutkijoihin.
Yliopiston strategiassa mainitaan opiskelijoiden hyvinvointia tukevien palvelujen kehittäminen yhdessä palvelujen tarjoajien kanssa. Eivätkö harrasteyhdistykset juuri ole näitä hyvinvointia lisääviä toimijoita?
Kyllä, ja tämän vuoksi sanonkin, että tässä pyritään hakemaan ratkaisua näihin asioihin osana tilojen kokonaissuunnitelmaa. Totta kai harrasteyhdistykset ovat tärkeitä ja tekevät hyvin arvokasta työtä. Siitä ei ole kysymys, että yhdistyksiä ei osattaisi arvostaa yliopiston puolelta.
Samuli Huttunen
Mikä sinua rassaa yliopiston käytävillä kulkiessasi?
Vinkkaa aviisi@uta.fi - otamme selvää!
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen