Leffa-arvio: Georg Ots – rakkaani

Saarenmaan valssin legendaarinen tulkitsija Georg Ots (1920-75) oli Neuvosto-Viron valovoimaisimpia kulttuuripersoonia. Hänen vaiheikkaasta elämästään kertova teatterikappale on nyt siirretty valkokankaalle virolais-suomalais-venäläisenä yhteistyönä - ja lopputulos on varsin kelvollinen.

Ots (Marko Matvere) haaveilee nuorena laulajan urasta, mutta isän vastustus ja toinen maailmansota koituvat esteeksi. Ots värvätään puna-armeijaan, jonka sotilaita kuljettava laiva joutuu pommituksen kohteeksi. Otsin uskotaan kuolleen.

Hän kuitenkin selviytyy ja päätyy armeijan viihdytysjoukkoihin. Siellä baritonin kyvyt huomataan, ja maine alkaa kasvaa. Siitä haluaa hyötyä myös neuvostotiedustelu, joka painostaa Otsin palvelukseensa.

Sodan tiimellyksissä Ots tutustuu myös tulevaan vaimoonsa Astaan (Anastasia Makejeva), jonka hän ottaa puolisokseen kuultuaan ensimmäisen vaimonsa ajautuneen liian läheisiin tekemisiin Tallinnan vallanneiden saksalaisten kanssa.

Jo sodan alkupäivinä kuolleeksi luultu Ots palaa rauhan tultua omaistensa yllätykseksi Tallinnaan, jossa hän kohoaa palvotuksi tähdeksi. Tämä on liikaa Astalle, joka kaipaa itsekin estradeille ja parempaa kohtelua mieheltään. Avioliitto alkaa pian rakoilla, ja pullosta tulee vaimon paras ystävä.

Pari sinnittelee yhdessä aina 60-luvulle, kunnes Georg kyllästyy katkeran vaimonsa viinanhuuruisiin tempauksiin ja tiet erkanevat. Ots löytää vielä uuden rakkauden, mutta siitäkään hän ei saa nauttia vanhuuden päiviin asti, sillä edes lääkärin neuvot eivät saa häntä hellittämään työtahtiaan.

Vaikka elokuvan juoni tuntuukin varsin perinteiseltä ja kuluneelta, ohjaaja Peeter Simm on saanut loihdittua lopputulokseksi varsin hyvää jälkeä. Erityisen onnistunut on valinta, että tarinan kertoo katkera ex-vaimo Asta: näin ollen katsojalle välittyvä kuva suuresta taiteilijasta ei ole turhan siloteltu eikä pinnallinen.

Pääosien esittäjät Matvere ja Makejeva suoriutuvat tehtävästään kiitettävästi. Sivuroolien näyttelijät, kuten entinen euroviisutähti Renars Kaupers Brainstorm-yhtyeestä, ovat puolestaan toisinaan kumman teennäisiä. Tämä lienee jäänne siitä, että tarina on nähty myös teatterin lavalla.

Kokonaisuutena leffaa voi suositella paitsi Georg Otsin ystäville myös Viron lähimenneisyydestä kiinnostuneille. Politiikkaakin tässä tosipohjaisessa tarinassa sivutaan silloin tällöin, joskin harmittavan pintapuolisesti.

Näyttävin osa on joka tapauksessa Otsin tulkinnoilla, jotka kaikuvat yhä komeasti.

Olli Koikkalainen

* * * ½