Lopullinen totuus: Oman uskonnon opetuksen tilalle uskontotieto

Koulujen rehtorit ja opettajat ovat pitkään viestittäneet, että nykyinen tapa toteuttaa uskonnonopetusta oppilaan oman uskonnon mukaan on osoittautunut problemaattiseksi.

Juuri kellään ei ole selvää käsitystä, mitä sillä tarkoitetaan. Esimerkiksi lasten perheiden sisäinen uskonnollisuus voi nykyisin olla varsin moninaista: äiti ja lapsi voivat kuulua kirkkoon, mutta isä ei.

Mikä sitten on oikeasti oma uskonto? Uskonnolliset yhdyskunnat tulkitsevat omaa uskontoa ehkä liiaksikin dogmaattisesti, opillisesti. He luonnollisesti vastustavat uskonnonopetukseen liittyviä muutoksia kiihkeästi.

Uskonnolliset yhdyskunnat ikään kuin ajattelevat, että uskonnonopetuksen avulla voidaan siirtää vahva uskonnollinen identiteetti, ja että lapset ja nuoret kiinnittyvät vahvasti omaan uskontoonsa ja kokevat sen osaksi identiteettiään saamalla oman uskonnon opetusta.

Lapset ja nuoret elävät nykyään moninaistuvassa yhteiskunnassa. Tutkimuksessa perinteinen tulkinta pysyvästä identiteetistä on muuttunut näkemykseksi, jonka mukaan identiteetit ovat jatkuvassa murroksessa ja muutoksessa. Uskonnollisen tradition siirtäminen kuuluu lasten vanhemmille.

Uskonnonvapauslain mukaan uskonnonopetus ei saa olla hartaudenharjoitusta. Julkisessa koulussa uskontoa tulisi opettaa kaikille lapsille ja nuorille yhteisenä oppiaineena. Ei voi olla moniarvoisen, demokraattisen yhteiskunnan etu, että erilaisen uskonnollisen ja katsomuksellisen taustan omaavat lapset lokeroidaan omiin ryhmiinsä.

Silloin aito dialogi ja vuorovaikutus sekä keskinäinen kunnioitus jäävät toteutumatta. Keskustelun uskonnosta tulee olla yhteistä, avointa ja julkista.

Islamin opetusta on joskus perusteltu kotouttamisella. Suomessa kouluissa opetetaan kuitenkin yleisislamia. Siksi opetettava islam voi olla oppilaille varsin vierasta ja outoa.

Aito kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan voi jäädä hyvin puutteelliseksi, jos julkinen koulu ei anna valmiuksia ymmärtää suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuripohjaa.

Meillä voi tällä hetkellä suorittaa lukion oppimäärän tietämättä, miksi joulua tai pääsiäistä vietetään. Me haluamme Suomessa rakentaa uutta yhteiskuntaa.

Nyt on korkea aika uudistaa myös koulun oppiaineiden opetus sellaiseksi, että ne eivät sisällä kolonialismiin viittaavia elementtejä: me ja muut, meidän uskonto ja teidän uskonto.

Uskontoihin ja katsomuksiin liittyvä tieto on tullut koko ajan tärkeämmäksi. Kouluissa uskonnonopetuksen on oltava sellaista, että tulevaisuuden aktiiviset kansalaiset saavat monipuoliset valmiudet ymmärtää eri uskontoja ja katsomuksia.

Parhaiten tämä tapahtuu rakentamalla kouluun uusi yhteinen oppiaine, jonka avulla voidaan rakentaa keskinäistä ymmärrystä ja luottamusta.

Useissa Euroopan maissa on tehty uskonnonopetuksen uudistamistyötä: Suomi on tällä hetkellä ainoa Pohjoismaa, jossa uskonnonopetus tapahtuu oppilaan oman uskonnon mukaan. Muissa Pohjoismaissa on siirrytty kaikille yhteiseen oppiaineeseen.

Kanadan Quebecissa luotiin vuonna 2008 kouluun uusi aine "Etiikka ja uskontojen kulttuuri", jossa kaikki oppilaat opiskelevat yhdessä etiikkaan ja uskontoihin liittyviä kysymyksiä. Oppiaineen käyttöönottoa perusteltiin yhteiskunnan muutoksella.

Quebecissä oli myös todettu, ettei perinteinen uskontokuntiin sidottu uskonnonopetus enää täyttänyt niitä vaatimuksia, joita sille asetettiin. Suomessa uskonnonopetuksen uudistaminen on välttämätöntä. Kansalaiset tarvitsevat korkeatasoisia uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä tiedollisia valmiuksia.

Heidän on myös pystyttävä luomaan vuorovaikutusta eri tavalla ajattelevien kanssa sekä elämään erilaisista elämänkatsomuksista ja etiikasta rakentuvassa yhteiskunnassa. Tervetuloa uskontotieto.

Arto Kallioniemi

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston
uskonnon didaktiikan professori,
joka tutkii kasvatusta moninaisuuteen.