Kuoliaaksi naurettava

Halusin kirjoittaa tästä kolumnista kevyen. Ympyröin muistikirjastani sanan nauru ja halusin onnistua olemaan hauska.

Nokkela, sarkastinen, ironinen... Vaikea laji, mutta retorisesti vielä hallittavissa.

Tampereen Teatteri mainosti uutta esitystä arkikomediaksi. Myös näytelmän aihe kutkutti. Sitä paitsi saisin havainnollistavan esimerkin kolumniin.

Esityksessä oli paljon nokkelaa, sarkastista, ironista ja kevyttä. Istuin katsomossa kaksi tuntia ja viihdyin varsinkin jälkimmäisen puoliajan. Onneksi Radikaaleinta on arki -näytelmän ydin oli muualla kuin naurattamisessa, sillä kertaakaan en nauranut niin, että vatsan pohjassa asti olisi tuntunut.

Ikään kuin nauramisella olisi muutenkaan mitään tekemistä viihtymisen kanssa.

Tajusin epäonnistuvani kevyesti ja hauskasti kirjoittamisessa. Eihän mistään pintatasolta niin kirjaimellisen kevyestä aiheesta kuin nauru voisi uskottavasti kirjoittaa hauskasti. Epäonnistumiselle oli toinenkin, huomattavasti perustavampaa laatua oleva syy: nauraminen vatsan pohjasta asti kun harvoin on edes hauskaa.

Useimmiten sillä tavalla nauraminen on itkun pidättelyä. Juuri sitä freudilaisittain ymmärrettyä torjuntaa, yritystä käsitellä jotain vielä niin tuntematonta, että se herättää levottomuutta, synnyttää fyysisen reaktion: naurun.

Se minua naurussa kiinnostaa. Siitä minä oikeasti olisin halunnut kirjoittaa. Silläkin uhalla, että tekisin itseni naurettavaksi.

Olin kirjoittanut muistivihkooni, kuinka voisin kolumnissa eritellä erilaisia nauramisen tapoja. Voisin paljastaa itse nauravani sekä Jopet ShowÂ’lle että Lars von Trierin Idiooteille. Sitten reflektoisin, kuinka Jopet Show on olevinaan intellektuellin huumoriksi liian helppoa, ja Idiooteille nauraminen vähintäänkin epäempaattista.

Kevyt, ironinen ja hauska kolumni ei olisi kestänyt sitä anekdoottia, jonka oikeasti olisin halunnut naurusta kirjoittaa. Tunnepohjaisen, kokemukseen perustuvan, makaaberin ja aika ilmeiseltä tuntuvan anekdootin.

Siinä anekdootissa vainajan lähimmäinen nauraa hautajaisissa eikä osaa lopettaa. Nauru tulee vatsan pohjasta asti. Koko kirkkosali kaikuu. Se on lähimmäisen tapa torjua ja yrittää käsittää.

Sillä tietyt asiat on kuoliaaksi naurettava.