On aika muuttaa maailma (eikä se ole fraasi)

Elämme ennennäkemättömän talousromahduksen aikaa, ja johtavat poliitikot kaipaavat mennyttä maailmaa takaisin. He kilpailevat siitä, kuka lupaa pankeille ja yrityksille eniten tukea, jotta maailma taas toimisi niin kuin sen pitää. He eivät kiistele uudesta suunnasta, vaikka sellaista tarvitaan kipeämmin kuin kertaakaan 1930-luvun jälkeen.

Demokratian syntymisen jälkeen ei politiikka ole ollut koskaan niin heikoilla kuin viime vuosina. Viimeisten parinkymmenen vuoden kuluessa syntynyt omistajien aikakausi on tehnyt valtioista voimattomia. En kuvittele, että omistajat olisivat pahin mahdollinen intressiryhmä maailmanmenon ohjaamisessa. He rakastavat omaisuuksiaan, vakautta ja turvallisuutta eivätkä intoile militarismin, rasismin tai nationalismin kanssa. Mutta omistajien aika on hyvin, hyvin ongelmallinen, koska se luo maailmanjärjestyksen vailla inhimillistä päämäärää.

Omistajat ovat miljardöörejä ja tavallisia eläkesäästäjiä, mutta yhteistä heille on halu kasvattaa omaisuuttaan muuten kuin omalla työllään. Globaalitasolla tämä edellyttää massiivista tuotantoa ja kulutusta, raaka-aineita ja kuljetuksia. Yhä useamman ihmisen on tehtävä enemmän työtä ja intensiivisemmin. Entistä useamman, varsinkin nuoren, on suostuttava kilpailuun ja epävarmuuteen. Eriarvoisuus kasvaa, eivätkä lasten köyhyys ja masennus lisäänny ilman syytä. Julkisia palveluja, esimerkiksi yliopistoja kurjistetaan, koska ne eivät kasvata pääomia. Yritykset puhuvat yhteiskuntavastuusta, mutta selviytyvät ympäristöongelmista sekä etiikasta ulkoistamalla ne Kiinaan.

Omistajien aika on tuonut lisää materiaalista hyvää, kasvavia kansantuotteita ja siinä ohessa nopeutetun ilmastonmuutoksen. Talouslehtiä lukemalla oppii, että ilmastonmuutoksen torjunta on hyvä asia, mutta liian kallista. Ihmisen elämä nyt on kerta kaikkiaan käynyt liian kalliiksi.

Mutta tänään kansainvälinen pääoma on heikoilla. General Motors itkee ja pyytää kansalaisia talkoisiin, lainaamaan rahaa ja maksamaan korkeampia veroja. Tänään se ei kykene peluuttamaan valtioita lupauksilla uusista investoinneista. Niinpä politiikalla on esteettömämpi mahdollisuus katsoa tulevaisuuteen kuin kymmeniin vuosiin. Poliitikot kuuntelevat vahvoja, mutta demokratiassa ei mikään ole vahvempi kuin äänestäjien enemmistö, joka tietää, mitä se tahtoo.

Puolet olemassa olevasta omaisuudesta on eläkeläisten käsissä. Omistajien intresseihin ei kuulu miettiä, miten maailma voi vuonna 2100, vaan saada nuoret ahkeroimaan ja kilpailemaan toisiaan vastaan. Minun sukupolveni ei muuta maailmaa, vaan nuoret, koska heidän on pakko ajatella elämää sadan vuoden päästäkin. He joutuvat kysymään, miten heidän lapsensa tulevat selviytymään. Voiko lapsillakin vielä olla lapsia, joilla on tulevaisuus?

Kun valta on sokea, mikä voisi olla nyt arvokkaampi kuin ajatteleva yhteisö, joka katsoo silmät auki tulevaisuuteen ja kaiken lisäksi kykenee organisoitumaan? Eläköön Tamy, sinulla on tehtävä!

Jorma Sipilä
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston kansleri