Mene metsään

Jean-Jacques Rousseaun ikiaikainen slogan "takaisin luontoon" on ajankohtainen tänäkin päivänä. Elämään jäänyt lausahdus merkitsi filosofille aikanaan radikaalia käsitystä, että luonto ja luonnollisuus ovat hyväksi, kun taas sivistys, kulttuuri ja yhteiskunta rappioittavat ihmisen.

Ekopsykologia on nostanut norjalaisen metsäkissan pöydälle: ihmisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että hänellä on kiinteä suhde luontoon. Ajatus ei ole pelkkää hölynpölyä, sillä ekopsykologia nojaa näkemyksissään vahvasti tieteeseen. Puiden halaaminen on siis tutkitusti terveellistä.

Mitä ihmeellistä tässä kohutussa luonnossa sitten on? Eikö riitä, että takassa roihuavat koivut lämmittävät mieltä ja kohmeisia käsiä?

"Luontoympäristö vaikuttaa kaikkiin ihmisiin kaikilla tavoilla myönteisesti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Mullistavinta mielestäni on se, että ihminen ei välttämättä edes huomaa vaikutuksia, vaikka ne olisivat mittareinkin mitattavissa", ekopsykologiaan perehtynyt psykologi Kirsi Salonen vastaa.

Luonto on
osa meitä

Suhde luontoon on merkittävä ihmiselle. Edes urbanisaatio ei ole tehnyt tätä suhdetta merkityksettömäksi. Fyysisen toimeentulon lisäksi ihminen on riippuvainen luonnosta myös mielenterveydellisesti; ympäristöllä ja ympäristön laadulla on vaikutusta meihin sekä kielteisessä että myönteisessä merkityksessä.

"Ekopsykologin tausta-ajatuksena on, että ihminen on luonnosta ja siksi hän voi sekä psyykkisesti että fyysisesti paremmin luontoympäristössä. Erilaisin ekopsykologisin keinoin voi psykologin työhön tuoda mukaan luontoympäristöä tai siihen liittyviä elementtejä", Salonen kommentoi.

Ihmisen suhteet ekosysteemeihin ja muihin eliölajeihin ovat ekopsykologiassa oleellisia. Näillä suhteilla on syvä evoluutiohistoria. Ne ovat sisäänrakennettu ihmisen mieleen ja ruumiiseen, esimerkiksi aivojen vanhempiin ja uudempiin kerroksiin.

Toisin kuin psykologiassa yleensä ajatellaan, ekopsykologian mukaan mielenterveyden kysymyksiä ei voi ymmärtää pelkästään psyykensisäisten tekijöiden tai sosiaalisten suhteiden valossa. Käytännön päämääränä on löytää tapoja ehkäistä ja hoitaa vieraantumista ja auttaa rakentamaan kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa.

Älä suorita
luontoa

Käyskentely metsässä tai vaikkapa piipahtaminen puistoon virkistää. Raikkaan ilman hengittämisen lisäksi luonnossa liikkuja pääsee hetkeksi takaisin juurilleen. Olemme vääjäämättä osa luontoa - ymmärrämme sitä tai emme.

Luontoa voi Salosen mukaan tuoda helposti myös kaupunkiin, ympäristöön, jossa ihmiset nykyään viettävät suurimman osan ajastaan. Viheralueiden säilyttäminen ja lisääminen auttavat elämään rakennetussa ympäristössä. Ekopsykologisen tutkimuksen mukaan rakennettu miljöö on miellyttävää ainoastaan, jos sen ympärillä on vihreää kasvillisuutta.

Luonnosta vieraantuneille ekopsykologia tarjoaa yksinkertaisen ohjeen: mene metsään. Tärkeä osa ekopsykologian käytäntöä onkin viedä psykoterapia toimistorakennuksista ulos luontoon. Salonen kuitenkin painottaa, että luontokokemuksen täytyy olla myönteinen, jotta se auttaisi:

"Jos ihminen viedään metsään ja mahdollisesti jätetään sinne yksin, kokemus voi olla kielteinen. On tarpeellista huolehtia siitä, ettei kukaan kuitenkaan eksy. Tärkeää on myös virittää mielensä pois aikataulutetusta ja tehokkaasta elämäntavasta. Myös luonto voidaan suorittaa, ja se ei ole tarkoitus."