Silloin ennen

Ruoka: halpaa kokkailtiin kotona

Opiskelijatuen (nyk. Juvenes) ruoka oli alusta asti melko halpaa. Esimerkiksi vuonna 1964 silli ja munakastike maksoivat markan, mikä tarkoittaa nykyrahassa noin 1,64 euroa. Silti köyhät opiskelijat kokkasivat suureksi osaksi vielä ruokansa itse. Kela alkoi maksaa ateriatuen muodossa osan jokaisesta opiskelijalounaasta opiskelijaravintolalle vasta vuonna 1979, jolloin hintataso laki entisestään.

"Asiakasmäärät kymmenkertaistuivat tuen ansioista", Juveneksen toimitusjohtaja Pertti Liljeroos kertoo.

Vielä 1970-luvulla Opiskelijatuen ravintoloiden aterioiden tuoreita kasviksia olivat ainoastaan porkkana- ja lantturaaste. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa kiinnostus terveellisempään ruokaan alkoi herätä, joten ruokalistalle tuli ensimmäistä kertaa tuoreita raaste-sekoituksia.

"Opiskelijaruoka oli varsin monipuolista ja ravitsevaa, sillä vihanneksiakin oli. Rahan arvo oli toinen, mutta lounas maksoi ehkä noin 6-8 markkaa. Opintorahaa ei ollut, eikä laina riittänyt elämiseen, joten kävin töissä", tiedotusoppia vuodesta 1970 opiskellut kansanedustaja Mikko Alatalo muistelee.

Hän teki iltaruoaksi yleensä taloudellista ruokaa kuten makaronilaatikkoa, lasagnea, munakkaita tai lihapullia opiskelijakämpässään Domuksella ja kokkaili välillä kämppiksensä kanssa. Pitsa ja hampurilaiset eivät olleet vielä suosittuja, vaikka einekset olivat tulleet kauppoihin.

1980-luvulla opiskelijalounas irtosi halvimmillaan alle kymmenellä markalla. Toimittaja Gilbert Granholm tiivisti opiskelijalounaiden ominaispiirteet Aviisissa vuonna 1988: "Ateria näyttää työssäkäyvän normaalilounaalta. Tavallisesta lounaasta sen kuitenkin erottaa pienempi energiamäärä ja huomattavasti alhaisempi hinta."

Ainejärjestöt: monniaisia

Tampereen yliopiston vanhin ainejärjestö Hallat eli kunnallisalan opiskelijoiden ainejärjestö on perustettu vuonna 1928. Tuohon aikaan Tampereen yliopisto tunnettiin Kansalaiskorkeakouluna, joka sijaitsi vielä Helsingissä. Historiansa aikana Hallojen edustamat oppiaineet ovat muuttuneet monta kertaa, mutta toiminta on ollut alusta asti melko lailla nykyisen ainejärjestötoiminnan kaltaista eli se on sisältänyt kokouksia, illanviettoja ja vaikutustyötä opiskelijoidensa työllistymiseksi. Alkuvuosina iltaa vietettiin keskustelutilaisuuksissa ja teeilloissa.

Ensimmäinen maininta tuutoritoiminnasta löytyy vuodelta 1947, jolloin toisen vuoden opiskelijoista nimettiin henkilökohtainen valvoja ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Tosin kaikissa ainejärjestöissä tuutoreita ei ollut vielä vuosikymmeniin. Fuksiaisillekin löytyy historiallinen vastineensa. 1950- ja 1960-luvuilla illanvietoista tärkeimmiksi mainitaan monniaiset ja potkiaiset.

"Monniaiset oli vanhemman vuosikurssin järjestämä tutustumisillanvietto ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Potkiaiset oli taas ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden järjestämä juhla opiskelunsa päättävien hallojen poispotkimiseksi", ainejärjestölehti Hallavaaran historiikissa kerrotaan.

Hallojen tapaan ainejärjestöt politisoituivat 1970-luvulla. Politisoitumisen jälkeen ainejärjestöjen järjestötoiminta passivoitui ja alkoi keskittyä yhä enemmän juhlimiseen.

Opiskelijat: naisia ja duunareita

Tampereen yliopisto perustettiin vuonna 1925 Kansalaiskorkeakoulu-nimisenä. Sen tarkoitus oli toimia lahjakkaiden ei-ylioppilaiden opinahjona. Nimi muuttui Yhteiskunnallisen Korkeakoulun (YKK) kautta Tampereen yliopistoksi vasta vuonna 1966. Opinahjo muutti Tampereelle vuonna 1960, jolloin jo hiukan yli puolet opiskelijoista oli ylioppilaita. Monet opiskelijat olivat edelleen työläistaustaisia ja maalaisia.

Jo 1960-luvun alussa naisia oli lähes 54 prosenttia opiskelijoista, jonka jälkeen naisopiskelijoiden määrä on vain kasvanut.

"Naisten suureen määrään vaikuttivat humanistisen tiedekunnan perustaminen sekä muut naisvaltaiset oppiaineet, kuten sosiaaliala. Naisten suurta määrää näillä aloilla ei ihmetelty", sanoo historian lehtori Mervi Kaarninen.

Opiskelijat hakivat Tampereen yliopiston ensimmäisinä vuosikymmeninä opiskelemaan tiedekuntaan, eivät suoraan pääaineeseen - mihin suunnitellaan paluuta school-uudistuksessa. Tiedekuntavalinnasta siirryttiin pääainevalintoihin 1960-luvun puolivälistä alkaen, jolloin opiskeluissa korostettiin kovasti tutkimusmetodiikkaa.

Opiskelijamäärät olivat Timo Vikmanin aloittaessa psykologian opintojaan 60-luvun lopussa noin kolme kertaa pienempiä kuin nykyisin. Massaluennot olivat silti arkipäivää. Uusilla opiskelijoilla ei ollut tukenaan tuutoreita eikä opinto-ohjaajia.

"Koulussa oli jotenkin tottunut siihen, että opettaja varmisti, että kotiläksyt oli tehty. Yhtäkkiä yliopistossa ei. Ilmoitustaululta vain katsottiin, mikä arvosana tuli. Jos ei pärjännyt, täytyi tulla vain uudestaan yrittämään. Kukaan ei kysynyt, olitko paikalla tai miten meni."

Kuitenkin pro gradu -työhön sai ohjausta ja odotukset ryhmätyönä tehtävän opinnäytetyön tasosta olivat korkealla.

Asuminen: opintomenestys toi asuntopaikan

Vuonna 1959 perustetun Toasin 60-luvun kämpät olivat pääosin kahden hengen kalustettuja huoneita Domuksella. Pitkillä käytävillä sijaitsivat yhteiset keittiöt ja oleskelu- ja peseytymistilat. Alkujaan vuokraan sisältyi kalusteiden lisäksi saunavuoro ja viikkosiivous. Opiskelija-asuntojen vuokrat olivat aluksi melko kalliitta, eikä asumislisää tunnettu.

60-luvun lopulla säätiö alkoi rakentaa myös solu- ja perheasuntoja, mutta kahden hengen huoneistakaan ei vielä luovuttu. Niitä rakennettiin esimerkiksi vuosikymmenen lopulla Härmälän opiskelijataloon, joka oli Peltolammin opiskelija-asuntojen ohella käytössä jo 60-luvulla.

"Soluhuoneet nousivat vuosikymmenen lopulla selvästi suosituimmiksi, vaikka niissä olikin kimppahuonetta kalliimpi vuokra", kertoo Toasin historiaa tutkiva Vesa Vartiainen historiatieteen laitokselta.

60-luvulla säätiön asuntoihin haettaessa etusijalle pääsivät ulkopaikkakuntalaiset.

"Asuntopaikka irtosi keskimääräistä helpommin, jos hakija oli köyhä, oli menestynyt hyvin opinnoissa tai otti aktiivisesti osaa opiskelijajärjestöjen toimintaan."
Vuoteen 1979 moni Toasin asunto toimi kesähotellina, joten opiskelijat eivät saaneet viettää niissä kesiään.

Rakennukset: yliopisto oli levällään

Tampereen yliopiston edeltäjä Yhteiskunnallinen Korkeakoulu (YKK) toimi ahtaissa ja melko rähjäisissä tiloissa Helsingin Kalliossa. Kun YKK muutti Tampereelle vuonna 1960 valmistuneeseen yliopiston nykyiseen päätaloon, osa opiskelijoista päätti jäädä kotoisaksi kokemaansa Kallioon.

"Moni oli kirjallisuustieteen aikuisopiskelijoita, jotka kävivät lähinnä kuuntelemassa luentoja. He jäivät mieluummin Kallion hämäriin kuppiloihin kuin lähtivät kauas Tampereelle valoisiin tiloihin", muistelee 50-60-lukujen taitteessa opiskellut kamarineuvos Matti Parjanen.

1960-luvulta alkaen yliopistolla oli akuutti tilaongelma: yliopisto oli alkujaan mitoitettu 2 000 opiskelijalle, mutta uusien tiedekuntien takia heidän määränsä kasvoi vuosikymmenen lopussa 6 700:aan.

Vuonna 1967 valmistunut päätalon E-siipi ei tuonut suurta parannusta, joten uusia tiloja yritettiin haalia Päätalon lähistöltä, kuten nykyisten Pinnien, Tampere-talon ja hotelli Ilveksen tonteilta. Myös Hervantaan muutosta tehtiin tarkat suunnitelmat, mutta ne kaatuivat lopulta yliopistoväen vastustukseen.

Tilan puutteen vuoksi massaluentoja jouduttiin pitämään muun muassa Sampolan työväenopistolla, vanhalla kauppaoppilaitoksella Satakunnankadulla ja elokuvateatteri Ilveksessä Itsenäisyydenkadulla, jossa toimii nykyisin Tampereen ylioppilasteatteri.

Paisuneita tiedekuntia ja laitoksia alettiin 1970-luvulla hajasijoittaa ympäri kaupunkia. Esimerkiksi sosiologian laitos siirtyi Hatanpään valtatien varteen vanhoihin tehdastiloihin, historiatieteen laitos muutti Stockmannin naapurustoon ja suomen kieli sai tilat Keskustorin kupeesta.

Vuonna 1972 perustettu lääketieteellinen tiedekunta joutui sekin toimimaan aluksi varsin hajautetusti. Sen tiloja oli sekä ortodoksikirkon nurkilla, Koukkuniemessä että Taysin vanhassa laitospesulassa.

Kasvatustieteiden tiedekunta perustettiin 1970-luvun puolivälissä Pyynikille entisen teknillisen oppilaitoksen tiloihin. Kun 1970-luvun lopulla Pyynikille sijoitettiin myös kieli- ja käännöstieteet, rakennus alkoi käydä ahtaaksi. Samoihin aikoihin yliopisto sai kuitenkin Attilan kenkätehtaasta uudet tilat pääkirjastolle ja sosiaali- sekä kirjastotieteille.

1980-luvulla yliopisto pääsi sijoittamaan toimintojaan Päätalon ja Attilan välisen Tullin alueen rakennuksiin muun muassa Yliopiston- ja Pinninkaduille. Varsinaisesta keskustakampuksesta on voitu puhua vuodesta 1993, jolloin käyttöön otettuun Pinni A:han siirrettiin kauppa- ja hallintotieteet.

Tuet: opettajan poika sai pärjätä tuetta

Yliopistot olivat sotien jälkeen ensisijaisesti toimihenkilö- ja yrittäjäperheiden lasten koulutusväyliä. Yhtenäistä opintotukea ei ollut, mutta harkinnanvaraisia stipendejä ja tavallisia pankkilainoja oli mahdollista hakea. Tosin vuonna 1947 vain joka sadas korkeakouluopiskelija opiskeli stipendin turvin, koska tukia oli hyvin rajoitetusti.

"Opiskelin vanhempien tuella koko ajan, enkä hakenut koskaan mitään stipendiä tai lainaa. Monet joutuivat käymään töissä, koska kotoa annettu tuki ei riittänyt. Opettajan poikana olin pikkuisen paremmassa asemassa. Opiskellessani minun ei tarvinnut tehdä töitä. Huvitukset olivat kyllä hyvin vaatimattomia", 50-luvulla opiskellut Veli-Matti Autio kertoo.

Hän on kirjoittanut opintotuen kehityksestä kirjan.

"Kyllä minä tietysti käytin opiskelijoiden ruokapalveluja, mutta kävin vaihtelun vuoksi myöskin ihan tavallisissa ravintoloissa syömässä. Rahat kuitenkin riittivät siihen", hän lisää.

Opiskelijat asuivat tavallisesti alivuokra-asunnoissa tai opiskelija-asunnoissa. Kussakin huoneessa oli tyypillisesti ainakin kaksi opiskelijaa. Autiokin jakoi huoneensa yhden ja välillä kahdenkin kaverinsa kanssa.

1950-luvun lopussa alettiin myöntää valtion tukemia opintolainoja Helsingin lisäksi koko maassa. 1960-luvun loppuun mennessä sosiaaliset erot korkeakoulujen opiskelijarakenteessa tasoittuivat, kun myös työläisperheistä lähdettiin opiskelemaan yliopistoihin.

"Vähävaraisista kodeista tuli entistä enemmän opiskelijoita, joten oli selvää, että vanha järjestelmä kävi vanhentuneeksi. Kyllähän siinä paineet kasvoivat hyvin nopeasti valtion opintotukijärjestelmän luomiseen."

1970-luvulla opintotukijärjestelmä laajentui kaikille oppivelvollisuuskoulun jälkeen opiskeleville ja opintotukeen tuli lainan lisäksi mukaan uutena opintoraha sekä vuosikymmenen loppupuolella asumislisä. Asumislisä oli periaatteessa kaikkien saatavilla, mutta opiskelijan tulot ja asumismuoto vaikuttivat siihen. Esimerkiksi yksin asuville opiskelijoille asumislisää alettiin myöntää vasta vuodesta 1977. Opintotuen opintolainapainotteisuus loppui vasta lama-aikana vuonna 1992.

Tupakka: savua oli kaikkialla

Vielä parikymmentä vuotta sitten ylä- ja alakuppila olivat savupilven peitossa. Myös Päätalon kakkoskerroksen aulassa sai polttaa.

Vuonna 1983 opiskelunsa aloittanut Reetta Ravi muistelee haikeana aikaa, jolloin kukaan ei huomautellut tupakoinnista. Myös savuttomien opiskelukavereiden kodeissa poltettiin surutta.

"Jos joku olisi kieltänyt tupakoinnin, en olisi mennyt enää uudestaan kylään", hän nauraa.

Päätalossa sai tupakan lisäksi nauttia olutta. Yliopistolla vallitsi Ravin mukaan kunnon baaritunnelma.

"Luentojen välissä istuttiin yläkuppilassa tupakalla, kiskottiin kaljaa ja parannettiin maailmaa."

Rentouden sisätupakoinnista poisti vuonna 1995 voimaan astunut tupakkalaki. Se kielsi tupakoinnin työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Yliopistolla sisätupakointia suitsittiin jo ennen lakimuutosta. Kiellot astuivat voimaan asteittain.

"Tupakkapaikat alkoivat pienentyä ja vähentyä. Lopulta 90-luvun alussa enää alakuppilan vieressä oli tupakkahuone."

Kulttuuri: leffakerhojen kulta-aika

Opiskelijoiden elokuvakerho Monroen idea sai alkunsa Tamyn kulttuurisektorilla, joka halusi luoda raikkaan vaihtoehdon taantumuksellisena pidetylle Tampereen Elokuvakerholle. Aluksi Monroen toimintaa pyöritettiin Aviisin päätoimittajan Jouko Raivion huoneesta Yo-talolta.

"Heti alkuvaiheissa syntyi idea Tampere Film Festivalista, joka on järjestetty vuodesta 1970 lähtien. Monroen jäsenillä oli näppejään pelissä niin ikään jazzkerho Breakissä, jonka pohjalta Tampere Jazz Happening lähti liikkeelle." elokuvakerho Monroen perustajiin kuuluva Raimo Silius sanoo.

Näytökset olivat tiistaisin, jolloin monilla iltaluennoilla kävi osallistujakato. Eikä ihme, sillä 1970-luvun lopulla näytökset vetivät jopa 800 katsojaa. Kaikkiaan jäsenkortin ostajia oli tuolloin yli 1 300, mikä teki Monroesta maamme suurimman alan kerhon.

"Kun väki palasi näytösten jälkeen kohti keskustaa, välietappina oli Salhojankadun Pub. Se oli aina tiistaisin tupaten täynnä monroelaisia."

Suuruuden vuosinaan 1970-80-lukujen vaihteessa Monroe järjesti suosittuja kabaree-iltoja Yo-talolla pari kertaa vuodessa. Niissä esitettiin filmien lisäksi itse kirjoitettuja "näytelmäelokuvaelmia", joissa esiintyi kerhoaktiivien ohella vierailevia tähtiä, kuten Martti Syrjä, Juice Leskinen ja Aki Kaurismäki.

1970-luvullaTampereenkin kulttuurielämä oli vahvasti politisoitunutta. Niinpä Monroe sai vuonna 1975 kilpailijakseen porvarien suosiman Prisman, jonka kanssa se kävi kiivaitakin väittelyitä lehdistössä. Vuotta myöhemmin äärivasemmisto synnytti vielä Monroen suojissa oman kerhonsa, Solariksen.

Suurin kerho oli Monroe, joka julkaisi huippuvuosinaan myös lehteä ja avasi toimiston Yo-talolle. Kovan lipunmyynnin sekä kaupungin ja Tamyn tukien ansiosta Monroella oli varaa palkata Silius sinne työntekijäksi.

"Kun kausiliput tulivat myyntiin, kadulla oli kymmenien metrien jono. Ihmiset tiesivät, että 800-paikkainen sali myytiin loppuun ensimmäisenä päivänä."

1980-luvunpuoliväliin mennessä Monroen jäsenmäärä kääntyi jyrkkään laskuun ennen kaikkea kotivideonauhurien yleistyttyä.

Vaikuttaminen: politiikka näkyi

Opiskelijat olivat 1960-luvun lopulla niin aktiivisia opiskelijapolitiikassa, että vaaleja päätettiin sääntömuutoksella pitää joka vuosi. Ylioppilasliike politisoitui samaan aikaan voimakkaasti.

"Osa tiedekuntajärjestöjä oli tehnyt jo ennen vaaleja päätöksen olla asettamatta ehdokkaita ja kehottivat jäseniään äänestämään poliittisten opiskelijajärjestöjen ehdokkaita", vuosien 1969-1970 Tamyn toimintakertomuksessa kerrotaan.

Vuonna 1970 edustajistovaaleissa äänestysprosentti oli jopa 67,5 prosenttia. Ehdokkaiden määrä nousi tasaisesti vuoteen 1970 asti, jolloin ehdokkaita oli kaikkiaan 447.

Tampereen kaupungin yhteyspäällikkö Jukka Rantanen aloitti opiskelunsa vuonna 1968 Tampereen yliopiston opetusjaostossa, jolloin opiskelijat lakkoilivat lukukausimaksujen korotuksia vastaan. Samoihin aikoihin alkoivat laajat luentolakot opiskelijoiden hallintopaikkojen puolesta.

"Ketkä olivat aktiivisia muutenkin, sotkeutuivat opiskelijapolitiikkaan, koska se oli kiinnostavaa."

Edustajistovaalit näkyivät selkeästi yliopistolla.

"Ihmisillä oli erilaisia tukiryhmiä ja mainostettiin aika paljon yliopiston käytävillä. Laululiike alkoi myös nostaa päätään. Näyttelijäkurssit olivat hyvin aktiivisia osallistumaan kaikkeen."

Rantanen uskoo aktiivisen ylioppilasliikkeen nuukahtaneen keskusjohtoiseen vasemmistolaisuuteen.

"Tampere oli hyvin pitkälle johtava hengen luoja koko maassa. Kun taistolaiset saivat vuonna 1971 vallan kansandemokraattisessa opiskelijaliikkeessä, päätettiin valita helsinkiläisen uuden ylioppilastalon kabinetista johto. Kun keskuskomitea alkoi antaa selkeät ohjeet, mitä tehdä, yhteisrintama hajosi."

Hertta-Mari Kaukonen, Seppo Honkanen, Juho Hakkarainen ja Olli Koikkalainen, teksti & Seppo Honkanen, kuvat

1960
Yhteiskunnallinen korkeakoulu siirtyi Tampereelle. Toivo Korhosen suunnittelema päätalo valmistui.

1964
Humanistinen tiedekunta perustettiin

1965
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta perustettiin

1966
Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta tuli Tampereen yliopisto

1968
Tamy esti Tampereen yliopiston siirtämisen Hervantaan

1969
Tampereen yliopistoon palkattiin opintosihteeri.

1972
Lääketieteellinen tiedekunta perustettiin

1974
Tampereen yliopisto valtiollistettiin. Kasvatustieteiden tiedekunta perustettiin.

1985
Tamy perusti paikallisradio 957:n.

1993
Pinni A-rakennus valmistui. Tamy oli mukana kumoamassa päätöstä lopettaa lääketieteellinen peruskoulutus Tampereella.

1996
Tamy ajoi paikallisbussialennuksen läpi vuosikymmenten väännön päätteeksi.

1997
Tamy jakoi EU:n ruoka-apua.

2001
Informaatiotieteiden tiedekunta perustettiin

2003
Pinni B -rakennus valmistui.

2010
Tampereen yliopistoon haki vuoden yliopistojen yhteishaussa 14 800 hakijaa.