Lopullinen totuus: Journalismilla ei ole tulevaisuutta

Klikkejä, maksumuureja, viikkokävijämääriä. Niistäkö on journalismin tulevaisuus tehty?

Ei ole. Koska journalismilla ei ole tulevaisuutta. Koska se tulevaisuus on tässä. Juuri niin: tässä hetkessä. Siinä, miksi sinä luet tätä kolumnia, tätä lehteä, näitä sanoja.

Kun journalismin tulevaisuudesta keskustellaan, syy lukea journalismia usein unohtuu. Syy vastaa peruskysymykseen, mitä väliä journalismilla on. Jos tätä kysymystä pohditaan tarpeeksi tarkkaan, päästään monen muun kysymyksen ytimeen, ja vastauksenkin: Se, miksi journalismia luetaan, vaikuttaa siihen, mistä ja milloin luetaan ja mistä maksetaan. Tämä vaikuttaa siihen, miten tehdään, kuka tekee ja missä julkaisee.

Yksinkertainen kysymys on helppo unohtaa, koska vastaukset tekevät kipeää. Ne pakottavat hahmottamaan, millainen on journalismin uusi ekosysteemi: keitä uudet toimijat ovat ja miten vanhojen on muututtava säilyäkseen.

Perinteisten journalismin tuottajien monopoliasema on ohitse ja heikkenee entisestään jokaisen uuden blogin pulpahtaessa pintaan. Suurten on tehtävä pienten kanssa yhteistyötä, ja pienten on tehtävä suurten. Mutta pieni ei olekaan enää pieni. Kuka tahansa voi saada sanaa kiertämään tuotoksestaan sosiaalisessa mediassa ja kerätä siten suuren yleisön. Näitä viraaleja virtoja ei voi ennakoida, eikä tarvitsekaan: ne integroituvat kätevästi perinteisten julkaisujen agendaan, kunhan tulevat tarpeeksi suosituiksi.

Vastauksista huomaamme, ettei journalismi olekaan viimeinen sana. Lukijoilla se viimeinen sana on! Jos lehtijuttu heitä kiinnostaa, he jakavat sitä Facebookissa ja Twitterissä ja jatkavat siten sen elämää. Jos haluavat. Lukijat myös verkottuvat keskenään, kiistelevät ja oppivat toisiltaan. Ei lukijoita voi hallita, eikä tarvitsekaan, vaan heidän puuhiaan tulee kannustaa ja oppia niistä.

Sitten teknologiaan. Luetaanko juttuja siksi, että kosketusnäyttö on retina, kuvat kiertävät karusellissa nopeammin tai kilpailevalla mediayhtiöllä on teknologiataitoisempi johtaja? Kun lakkaamme haaveilemasta tulevaisuuden taitettavista sähköpapereista ja sosiaalisista innovaatioista, jotka tekevät työvoimasta ilmaista, voidaan keskittyä siihen, mitä on käsissä nyt - tänään ja huomenna. Se nopeuttaa tuotekehityskierrosta, ja sillä välin johtaja voi mennä teknologiakoulutukseen (tai lukea TechCrunchia).

Lopuksi kysymys vie rahaan. Tehdäänkö journalismia suurien rahavirtojen toivossa, saadaanko suuret osinkotuotot - ja ainakin lähelle entisen kokoiset - takaisin? Tässä kohtaa vastaus monelle vasta kipeää tekeekin.

Eivät kaupallisen mediateollisuuden menneet paksut ajat palaa. Mutta jos journalismilla on tarpeeksi väliä, ihmiset siitä maksavat. Surullista on se, että rahasta puhutaan usein liian pitkään ja hartaasti, ja tuloksetta, koska vastauksia etsitään liian kaukaa: tulevaisuudesta, joka on jossakin muualla, kaukana - joko takana tai edessä. 1980-luvun mainostuotoissa! Googlen tulevaisuuslaboratoriossa!

Ei se siellä ole. Tulevaisuus on tässä. Rohkene katsoa sitä, oppia siitä. Sieltä ne vastaukset löytyvät.

Tanja Aitamurto


Kirjoittaja on vieraileva tutkija Stanfordin yliopiston Liberation Technology -ohjelmassa. Hän valmistelee väitöskirjaansa joukkoälystä journalismissa Tampereen yliopistoon.