Klassikkoni: Teinitytöt

Rakastan teinityttöjä. Heidän teeskenneltyä välinpitämättömyyttään, tupakantuoksuista uhmaansa sekä draamantajuaan. Älkää ymmärtäkö väärin, en himoitse heitä Humbert Humbertin tavoin, jolla keski-ikäiset miehet katsovat Hannah Montanaa. Rakastan heitä, koska he tarjoavat minulle draamallista viihdykettä ilman, että ojennan heille teatterilipun hintaa.

Heidän koko olemuksensa on harkittua esiintymistä: toisinaan pienieleisiä ilmeitä täynnä turhautumista, parhaimmillaan äänihuulia irrottavaa tuskaa Keskustorilla, jossa kovaääninen uhkaus ystävän poistamisesta FB-kavereista saa päitä kääntymään.

Kielellisesti he ovat aina jonkin tunteen äärilaidalla. Heidän adjektiivivarastonsa on niukasti täytetty, mutta kadehdittavilla äänenpainon vaihteluilla he pystyvät arvottamaan asian kuin asian. Ajasta ja paikasta riippumatta he pysyvät yhtä paheksuttavasti pukeutuneina, muotitietoisina ja aina muita ikäryhmiä aikaansa edellä.

Rakastan heidän epävarmuuttaan, joka on puuteroitu uhmakkaalla itseriittoisuudella. He eivät vielä tiedä, että joutuvat ainakin kertaalleen vaihtamaan kaikki aatteensa. Rakastan heidän välinpitämättömyyttään, sillä omakohtaisesti tiedän sen olevan ohimenevää.

Antakaa minun seurata tuota näyteltyä välinpitämättömyyttä, jossa kukaan ei koskaan unohda vuorosanojaan. Antakaa minun rakastaa heitä salakuuntelemalla ja tarkkailemalla heitä, ennen kuin he katoavat aikuisuuden joustavuuteen täynnä vastuuta ja itsetietoisuutta. Antakaa minun rakastaa heitä nyt, sillä pian näyttelijät vaihtuvat toisiin, aivan samanlaisiin.

Sanna-Kaisa Lähdeaho

Tuotantovuosi: 13-17 vuotta aiemmin.
Parhaita tarkkailupaikkoja mm. Koskikeskus ja yleiset bussit.