Kolumni: Kulttuurikampi

Välillä havahtuu ajattelemaan, että oma, ilmeisen perusteltu, tapa katsoa maailmaa ei olekaan se ainoa mahdollinen.

Minun oli hyvin hankala suhtautua itsenäisyyspäivän jälkeen ensi-iltansa saavaan Tali-Ihantala 1944 -elokuvaan.

Ã…ke Lindmanin ja Sakari Kirjavaisen ohjausta kutsutaan episodielokuvaksi, koska siinä ei ole käytännössä minkäänlaista juonta. Elokuva kertoo Tali-Ihantalan taistelusta, mutta ei mitään siinä taistelleista ihmisistä.

Rooleissa on joukko tunnettuja miesnäyttelijöitä, joiden on käsketty näyttää väsyneiltä mutta urheilta ja periksi antamattomilta. Sotilaita - jotka ovat enimmäkseen muuten upseereita - kuvataan samalla tavalla kuin sodanaikaisissa kotirintamalla näytetyissä henkeä nostattavissa uutisfilmeissä. Ihanko totta tällaiselle on vielä tänäkin päivänä tarvetta?

Elokuvan jälkeen me nuoret puistelimme päitämme tuhahdellen, mutta katsomossa olleet veteraanit olivat selvästi vaikuttuneita.

Ristiriita syntynee siitä, että meille nuorisolle elokuva oli vain elokuvaa, sodan kokeneille jotain suurempaa. Kummat ovat tärkeämpiä: elokuvalliset ansiot vai katsojissa herätetyt tunteet? Pitäisikö minun vain hyväksyä, että tätä elokuvaa ei ollut tarkoitettu minulle, vaikka yleensä olenkin kiinnostunut historiallisista (sota)elokuvista?

Pohdinnan voi totta kai johtaa keskustelun tappavaan "makuasioista ei voi kiistellä" -toteamukseen, mutta minusta sekään ei pidä ihan paikkaansa.

Vaikka kovasti yritänkin ymmärtää Tali-Ihantala 1944:n tekijöiden näkemystä, on pakko huomauttaa, että on mahdollista tehdä myös sellainen elokuva, joka toimii sekä elokuvana että sukupolven muistojen kokoojana. Edvin Laineen Tuntematon sotilas tulee tv:stä taas itsenäisyyspäivänä.

Tuomo Tamminen