Aviisi tulee kotiin

"Tule vain sisään. Mä olen avustanut Aviisia monta kertaa", vastaa Iidesranta 32:n asukki Hanna Nummila, 20, kun pyydän lupaa tuppautua sisään.

Olen tungettelemassa toimittajan kotiin sattumalta. Häkellyttävää vastausta seuraa sotkuisuuden selittely, vaikka minusta huoneisto on ensi näkemältä viihtyisä. Vain Nummilan kammarissa on siivous meneillään. Pian olen kuin kotonani.

"Mukava huone", totean tutkiessani opiskelijan kirjahyllyä.

"Joo, kiva raksanäkymä."

Kammarin ikkunasta näkyy soravallia ja karua rakennustyömaata. Ohi kulkee myös rautatie. Kysyn, kulkeeko kiskoilla henkilöjunia.

"Joo, mutta ei ne henkilöjunat mitään, vaan ne tukkijunat."

"Viime kesänä raksaäijät keksi pistää jonkun helvetinmoisen valonheittimen tuohon. Ja tunnin välein meni juna. Yritä siinä sitten nukkua. Jonkun aikaa nukuin liina silmillä."

Nummilan poikaystävä asuu Hervannassa, ja bussi kulkee kätevästi kotien välillä. Iidesrannan pään bussipysäkki on filmaattisesti suoraan kammarin ikkunan alla. Nopein kaikista välineistä on Nummilan mukaan kuitenkin MSN Messenger, joka vilkkuu nytkin keltaista näytön alareunassa.

Hanna Nummila on tiedotusopin toisen vuoden opiskelija. Iidesrannassa hän on asunut koko opiskeluaikansa eli reilun vuoden. Kuluneen kesän hän vietti kotikaupungissaan Turussa vanhempien luona.

Kämppis ei ole tällä kertaa kotona. Istumme keittiössä ja puhumme kirjoittamisesta, Turusta ja jäätelöistä. Toimittaja Nummilasta on vääjäämättä tulossa, se on hänelle selviö. Nummila puistelee petivaatteita ja intoutuu puhumaan myös sisustuksestaan.

"Onhan tässä vaikka mitä. Nämä tuolit ja pöydän tein itse, tämän pöydän kokosin levystä ja jaloista. Tuon lampunvarjostimenkin olen tehnyt vanhoista materiaaleista. Kunnostan kaikkea vanhaa. Tai tuunaan, niinhän sitä nykyään sanotaan. En ole ostanut varmaan mitään huonekaluja uutena."

Turkulaiselta pitää tietysti kysyä, riivaako Turun tauti ulkopaikkakunnalla kulkiessa.

"Ei sellaista ole olemassa, se on ihan paskapuhetta."

Jantso Jokelin