Minä menen avantoon!

Avustajapalaverissa syntyvä aihe kuulostaa heti jännittävältä: avantotesti!

Kun a-hetki lähestyy, alkaa kylmätä. Vaikka sitä on tullut hypittyä erilaisiin paikkoihin narun kanssa ja ilman, on avanto vielä korkkaamatta. Ikää on liki kolme vuosikymmentä, eikä rämäpäänä pidetty jätkä ole uskaltanut käydä järvessä talvella. Mamis.

Huomaan ajattelevani mokomaa pulahtamista yhä enemmän. Miten muutenkin reistaileva sydämeni käyttäytyy jääkylmässä vedessä? Entä vilustunko? Ja ennen kaikkea: onko vesi niin kylmää, että se sattuu? Ajatukseni alkavat nolottaa itseänikin.

Siirrän tuomiotani vielä muutamalla päivällä vedoten krapulaan ja milloin mihinkin.

Kunnes on pakko lähteä. Saavumme Rauhaniemen rantaan niin likellä sulkemisaikaa, ettei venkoiluun ole enää aikaa. Eikä pelkoa uskaltaisi näyttääkään, sillä ympärillä on niin paljon avannon ammattilaisia.

Vaatteet pois ja pukuhuoneesta ulos. Wuah! Nyt vain pää kylmänä kohti mustaa vettä. Avantoon vievä matto on lohdullisen lämmin ja pehmeä. Ja pitävä. Jalat liikuttavat tahdottoman ruumiin rappusille asti.

Veden äärellä on tullut emmittyä usein kesälläkin, mutta nyt siihen ei ole varaa. Kohta takaa tulisi tosimies ja potkaisisi minut tieltään.

Iho koskee vettä. On se tietysti vilpoista, mutta ei se vielä siltä tunnu. Marssin veteen kovaa vauhtia tuntematta oikeastaan yhtään mitään.

Uin avannossa. En saa sydäriä. Käännyn kuitenkin lähes saman tien ympäri ja palaan portaille. Samassa alkaa tuntua tosi kylmältä, etenkin ranteissa, nilkoissa ja munissa. Kipitän saunaan aika nopeasti, vaikka siitä on varoiteltu. En saa sydäriä.

Löylyissä iskee hävetys. Miksi pelkäsin kylmää vettä? Onneksi en mainostanut arkuuttani kellekään.

Kybä kova
tunnelma

Rauhaniemen sulkeuduttua menemme saman tien Kaupinojalle. Avantoa on saatava lisää ja heti. Kylmä vesi täytyy oppia tuntemaan.

Kaupin iso sauna on täynnä. Avantouinti on nyt kuuminta hottia.

Täällä avanto ei ole vain pieni reikä jäässä vaan iso lätäkkö järvessä. Veteen vievät jyrkät rappuset, mikä tekee kokemuksesta entistä dramaattisemman. Ihan kuin hautaan kävelisi. Mukana astelee muuta seurakuntaa jonossa.

Ihmiset valuvat veteen kuin Johannes Kastajan käskystä. Tunnelma on suorastaan hengellinen. Kasteen jälkeen hiljainen väki nousee hitaasti ylös järvestä ja marssii letkassa takaisin saunalle.

Harras tunnelma jatkuu löylyissä. Porukka vetäytyy ajatuksiinsa nautiskellen lämmöstä ja perisuomalaisen tradition synnyttämistä fiiliksistä. Olo on raukea ja kiireetön. Aika on pysähtynyt.

Kaupinoja on Rauhaniemeä parempi, sillä siellä on mökkimäinen tunnelma ja saunan lisäksi eräänlainen hengailuhuone. Siellä istuu göteborglainen Tore Helgeson, joka on juuri käynyt ensimmäistä kertaa avannossa.

"Vähän päätä huippasi, mutta kivaa se oli. Jännittävää. Kokemus oli täysin uudenlainen, enkä ole saunassakaan monta kertaa käynyt", kommentoi Helgeson.

Hänen isäntänään on tamperelainen Antti Halmetoja. "On suuri nautinto uittaa esimiestään avannossa", Halmetoja hymyilee.

Saunassa on väkeä aivan laidasta laitaan, yhtä paljon miehiä kuin naisia, vanhoja kuin nuoria. "Se Scooterin keikka oli kyl iha kybä kova!" sanoo teinityttö kavereilleen.

Huonoinkin
on hyvä

Testin kolmas avanto on hard corea. Mältinrannassa ei ole saunaa, vaan ainoastaan vanha työmaakoppi. Verho erottaa miesten ja naisten puolen.

Tammerkosken virtaus on niin voimakas, ettei jäätä ole vesillä eikä halmeilla. Avantouinti ei tunnu avantouinnilta. Lisäksi koskessa on vettä vain reilun metrin.

Uinnin jälkeen ei huvita seisoskella yhtään, koska löylyihin ei pääse. Pukuhuoneessa kehoon leviää kuitenkin mukavat väreet, kun veri alkaa kunnolla virrata. Iholle tulee valkoisia läikkiä ja olo on hyvin lämmin.

Mältinranta on testiavannoista huonoin, mutta silti ihan huippu.

Olen jäänyt koukkuun.