Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Ottopoikia Tampereelta

Historiaa voi oppia myös sarjakuvista. Varsinkin jos tekijöiden taustalla vaikuttaa yhden museokeskuksen verran asiantuntijoita.

Sarjakuva on media, joka taipuu moneen. Tämä tulee selväksi lukiessa käsikirjoittaja Pauli Kallion ja taiteilija Tiitu Takalon museokeskus Vapriikin kanssa yhteistyössä tekemää sarjakuva-albumia Ottopoikia ja työläistyttöjä. Albumi kertoo yhdeksän eri aikakaudella eläneen kuvitteellisen tamperelaisen perheen tarinan muutaman sivun kertomuksina. Henkilöiden lisäksi pääosassa on historia, sillä ajan kuvat ja tavat on museon asiantuntijoiden avulla hiottu aikansa todellisuutta vastaaviksi.

Projekti lähti käyntiin Vapriikin Tammerkoski-näyttelyn yhteydessä. Näyttelyssä kuvataan Tampereen historiaa perinteisten tekstiplakaattien ja valokuvien lisäksi myös muilla keinoin, esimerkiksi pienoismallien avulla.

"Mietimme, että sarjakuva voisi olla hieno tapa kertoa ihmisten arjesta eri aikakausina", kertoo albumiprojektin päällikkönä Vapriikissa häärännyt Kimmo Antila.

Vapriikista otettiin yhteyttä tamperelaisen sarjakuvan huippunimeen Kallioon, joka puolestaan suositteli Takaloa taiteilemaan hänen käsikirjoituksensa. Tuloksena oli yhdeksän sivun mittaista pientä sarjakuvaa, jotka elävöittivät ihmisten arkea eri aikakausien Tampereella. Yhteistyö oli hedelmällistä, ja tarinoita päätettiin laajentaa albumiksi asti.


Vapriikin työryhmä loi perheen ja ympäristön, jonka pohjalle Kallio alkoi laatia tarinan käsikirjoitusta. Käsikirjoituksen ensimmäinen vaihe lähetettiin museoon, jossa asiantuntijat kommentoivat sitä. Yksityiskohtia hiottiin koko albumin valmistumisen ajan. Asusteet, työvälineet, astiastot, talojen paikat ja jopa katukyltit haluttiin vastaamaan aikansa todellisuutta.

"Olin piirtämässä kuvaa, jossa rouva Ã…kerlundille tehdään mekkoa. Kysyin museoväeltä, minkälaisia alusvaatteita 1910-luvulla käytettiin, ja he kertoivat, että ei siihen aikaan voinut olla alusvaatteisillaan toisten nähden", taiteilija Takalo kertoo esimerkin museoväen ja tekijöiden vuorovaikutuksesta.

Käsikirjoittajalle ja taiteilijalle historiallinen tarkkuus oli miellyttävä, mutta aikaa vievä haaste.

"Oli hienoa saada näin tarkka lähdeaineisto, mutta työläämpää tämä oli puhtaan fiktion tekemiseen verrattuna", Kallio kertoo kirjoitusprosessista.

Albumi koostuu yhdeksästä lyhyestä kertomuksesta eri aikakausilta alkaen 1100-luvulta ja päätyen kuvaamaan 2010-luvun pispalalaisen uusperheen elämää. Pohjustuksena tarinoille esitellään perhe, ja kerrotaan sivun verran aikansa Tampereesta. Lyhyet tarinat ovat pieniä tuokiokuvia ihmisten arjesta, mutta yleensä niissä on taustalla myös laajempi teema, kuten kristinuskon tulo Suomeen, naisten asema tai 90-luvun lama.


Albumia varten tehty valtava taustatyö aukeaa todella vasta tutustuessa projektista kertovaan näyttelyyn Vapriikissa. Näyttelyssä on multimediaesitys albumin tekemisestä, työvälineitä ja alkuperäisvedokset. Lisäksi yhdestä tarinasta on tehty esitys taustaäänineen.

Ottopoikia ja työläistyttöjä on upea kokonaisuus. Tampereen historia aukeaa uudella tavalla arkisista perheistä kertovissa tarinoissa. Albumi haastaa pohtimaan, ovatko ihminen ja kaupunki meidän ympärillämme todella muuttuneet vuosien saatossa.

Ottopoikia ja työläistyttöjä -albumin voi ostaa hyvin varustelluista kirjakaupoista, Vapriikista tai Tampere kuplii -festivaaleilta, ovh 14 €.



Juho-Matti Paavola, teksti

Näyttely Vapriikissa 2.4. - 4.9.2011




Tampere kuplii taas

Tampere kuplii -sarjakuvafestivaali järjestää tapahtumia 6.-10. huhtikuuta sarjakuvasta kiinnostuneille ja muillekin tamperelaisille. Alun perin yksipäiväisestä tapahtumasta on kasvanut yksi maan merkittävimmistä sarjakuva-alan tapahtumista.

"Vahvuutemme on se, että tarjoamme jokaiselle jotakin, lähtien lasten sarjakuvatyöpajoista Aku Ankan kautta mangaan ", kertoo tapahtuman taustalla vaikuttavan Tampere kuplii ry:n puheenjohtaja Kyösti Koskela.

Suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlien kunniaksi tapahtuman erityisteemana on kotimainen sarjakuva. Tapahtuman kunniavieras on suositun Fingerpori-sarjan kehittäjä Pertti Jarla.

Tampere kuplii -festarien päätapahtumapaikkana on Finlaysonin alue. Tapahtumia on myös yliopistolla, Metsossa, Lastenkirjainstituutissa ja iltaisin kuppiloissa ympäri Tamperetta.
http://2011.tamperekuplii.fi

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto