Virallista velmuilua

Alivaltiosihteerit saapuvat yliopiston alakuppilaan virallisuutta henkien pukuihin sonnustautuneena. Kättelyjen jälkeen siirrymme jutustelemaan viereiseen luentosaliin, jossa kuulemma mikään ei ole muuttunut sitten heidän 1980-luvun opiskeluvuosiensa. Mutta miten tutuksi legendaarinen alakuppila ehti aikanaan tulla?

"Siellä tuli vietettyä aikaa sen verran, ettei ole tullut ikävä takaisin. Suosin kuitenkin opiskelijaravintolan yläterassilla sijainnutta yläkuppilaa", Pasi Heikura muistelee.

"Yläkuppilasta sai myös keskiolutta", Simo Frangén huomauttaa.

"Minulle taas alakuppila oli miellyttävämpi, koska draamalinjan opetusluokat ja Teatterimonttu olivat lähellä", Jyrki Liikka jatkaa.

Alivaltiosihteeri-yhtye myös esiintyi aikanaan alakuppilassa Tamyn syyslukukauden avajaisissa. Liikan mukaan kyse oli niin merkittävästä tapauksesta, että hän osti sitä varten uuden rusetin. Kaikkien mieleen porukan esiintyminen ei kuitenkaan ollut.

"Minulla oli tapana soittaa Batman-kappaleen bassosoolo selälläni maassa pyörien. Joku tuli sitä sitten kummeksumaan, että eihän tällainen kuulu yliopiston arvokkaaseen ilmapiiriin", Frangén hymähtää.

Juuri tällaiselle ryppyotsaisuudelle ja turhantärkeydelle kuittailemisesta on muodostunut Alivaltiosihteeri-huumorin tunnusmerkki. Vankkaa pohjaa Ylen yhä viikoittain lähettämille radiohupailuille kolmikko ammensi opiskeluaikojensa yliopiston, Tamyn ja Tampereen todellisuudesta.

Liikka ja Heikura kohtasivat ensimmäisen kerran vuonna 1981 Oriveden Opiston kirjoittajakurssilla ja alkoivat pian puuhastella yhteisen bändiprojektin parissa. Seuraavana vuonna Liikka lähti sivariin ja Heikuran tie vei Tampereelle. Sinne muusikonalkua vetivät paitsi kaupungin rokkibändit myös Pahkasika- ja Soundi-lehdet.

"Alun perin halusin vain soittaa kitaraa. Orivedellä sain kuulla, että jos omistaa pressikortin, pääsee ilmaiseksi keikoille, ja jos kirjoittaa levyarvioita, saa ilmaisia levyjä. Niinpä päätin ruveta rokkijournalistiksi. Tiedotusoppiin oli kuitenkin niin hankala päästä, että hain sosiologiaan, koska sinne pääsi helpoimmin."

Syksyllä 1982 myös Frangén aloitti sosiologian opinnot Tampereella. Sosiologian lisäksi hän oli hakenut eri yliopistoihin lukemaan matematiikkaa, fysiikkaa ja kirjallisuutta - ja tullut hyväksytyksi niistä kaikkiin. Tampereessa häntä viehättivät pitkälti samat asiat kuin Heikuraa.

"Tampere oli vähän kuin pyhiinvaelluspaikka Soundin ja Pahkasian toimitusten takia. Sosiologia taas tuntui sopivan epämääräiseltä alalta. Se sopi minulle, koska sosiologiaa opiskelemalla ei tarvinnut tietää, miksi haluaisi isona."

Frangén ja Heikura tutustuivat ainejärjestönsä Interaktion ja ennen kaikkea sen samannimisen lehden kautta. Koska molemmat pitivät lehteä turhan kuivakkana, he päättivät alkaa vallata sitä.

Heikuralla oli Oriveden Opistolta kokemusta siitä, miten pienlehteäkin pystyi toimittamaan mielenkiintoisesti. Niinpä kaksikko päätti hoitaa ensin Interaktion ulkoasun ja kansikuvan kuntoon.

"Ensiksi annoimme lehdelle nimeksi Homma, josta aloimme kehittää nimeä uuteen uskoon joka numerossa. Se taisi saada muun muassa muotoja Homma käy, Hommani hoi, Homma Sapiens ja Homma hanskassa", Frangén kuvailee.

"Kansikuvat edustivat kokeellista taidetta. Homma hanskassa -lehteä varten otimme esimerkiksi muutamia valokopioita omista hanskoistamme ja lättäsimme yhden kanteen. Todella hauskaa", Heikura naurahtaa.

Tältä pohjalta Heikura ja Frangén alkoivat kehitellä muita hupailuitaan, joista saatiin nauttia aluksi lähinnä Aviisin palstoilla. Ensimmäinen Aviisissa julkaistu juttu oli parodia Pertti Hemanuksen ja Kauko Pietilän tenttikirjasta, jossa keskusteltiin tiedonvälityksestä kirjeitse.

"Minä ja Simo päätimme keskustella samaan tyyliin miedonvälityksestä eli alkoholista ja tarjosimme kirjeenvaihtoamme Aviisille. Leikkisä suhtautuminen tiedeasioihin upposi ilmeisen hyvin päätoimittaja Olli Ylöseen, sillä meiltä tilattiin lisää juttuja", Heikura kertoo.

"Teimme muutamia teemajuttuja, kuten Etelä-Afrikan rotusorrosta. Mukana oli kantaaottavia runoja apartheidistä tyyliin: Â’Hei buuriportto, lopeta rotusortto!Â’ ja Â’Hei Etelä-Afrikka, sun silmässäs on rikka!Â’", Frangén lisää.

Kaksikko pyrki samoin eväin myös Tamyn politiikkaan vuoden 1983 edustajistovaaleihin perustamansa Suomen Akateemisten Pienviljelijäin ja Poroerottelijain Keskinäinen Vakuutusyhdistys -puolueen listoilta. Frangén olikin edustajistossa aina vuoteen 1987 asti, vaikkei kokouksissa juuri käynytkään.

Syynä puolueen perustamiselle oli halu tehdä pilaa Tamyssä vielä 1980-luvun alussa vahvasti näkyneistä taistolaisvaikutteista. Asioiden mustavalkoinen tarkastelu ja turha politikoiminen ärsyttivät.

"Se tarjosi suunnattoman hienon pohjan ruveta koomikoksi. Halusimme tehdä samantyyppisiä hillittömyyksiä kuin M.A. Numminen ja kumppanit 1960-luvulla", Heikura sanoo.

Puolueen vaalislogan oli "asioita on korostettava voimakkaasti", mikä kuvaa hyvin koko touhua. Vaaliohjelmaan kuuluikin vain sellaisia asioita, jotka olivat jo toteutuneet. Esimerkiksi ateriatukea vaadittiin juuri sen verran kuin se jo oli, Tampereelle oli saatava elokuvakerho, vaikka niitä oli useita, ja yliopiston Päätalon eteen kinuttiin Väinö Voionmaan patsasta, joka siellä jo nökötti.

"Se oli huolella laadittu kampanja, jonka myös Pahkasian poijaat huomasivat. Sen perusteella he itse asiassa tilasivat meiltä ensimmäisen juttumme", Frangén muistelee.

Pian Frangénin ja Heikuran tekemiset alkoivat kiinnostaa laajempiakin piirejä, ja heidän juttuihinsa pääsi tutustumaan laajemmin muun muassa Pahkasiassa, Rumbassa ja Radio 957:n taajuudella. Vuonna 1987 Frangén toimi myös Aviisin puolipäiväisenä toimittaja-taittajana.

Ensimmäisinä yliopistovuosinaan alivaltiosihteerit keskittyivät täysipainoisesti opiskeluun, mutta 1980-luvun lopulla intressit alkoivat olla freelance-juttujen, hupailuesiintymisten ja Alivaltiosihteeri-yhtyeen puolella. Bändissä soitti myös Liikka, josta tuli nyky-Alivaltiosihteerin kolmas jäsen.

Kolmikon opiskelut jäivät taka-alalle viimeistään Alivaltiosihteeri-radio-ohjelman alettua vuonna 1990 Radiomafialla. Kaikki kuitenkin valmistuivat lopulta - Heikura viimeisenä vuonna 2001.

"Alivaltiosihteeristä on tullut oman alansa huippuyksikkö siksi, että on olemassa yliopistolaitos, johon niin maanviljelijöiden, toimihenkilöiden kuin työläistenkin kakarat voivat tulla. Hienointa on, että opiskelijoille jää joutoaikaa, jolloin voi kehittää jotain lystikästä. Joutoaika ei todellakaan mene hukkaan", Heikura kiteyttää.

Alivaltiosihteeri Radio Suomessa perjantaisin kello 23.03, uusinta sunnuntaisin kello 14.03.

Alivaltiosihteerin tulevaisuustyöryhmän väliaikaraportti

Alivaltiosihteerien opiskellessa 1980-luvulla akateeminen vapaus kukoisti vielä. Niinpä Suomen yliopistomaailman jo käynnistyneet tulevaisuuden myllerrykset innovaatioyliopistoineen, pakkoliitoksineen, säästötalkoineen ja mahdollisine lukukausimaksuineen saavat tämänkin kolmikon vakavoitumaan - ainakin osittain.

Millä mielin Alivaltiosihteeri on seurannut näitä muutoskaavailuita?

PH: "Mielestäni on ällistyttävää typeryyttä, että kun Suomesta on ensin rakennettu vaivalla sivistysvaltiota, niin nyt päättäjät ovat innoissaan purkamassa järjestelmän perusteita, kuten opetuksen ilmaisuutta."

JL: "On vaikea nähdä, mihin näillä uudistuksilla pyritään. Ilmeisesti säästöihin ja tehokkuuteen. Mutta miksi yliopiston pitäisi säästää tai olla tehokas? Uudistusten takana on luultavasti vain se, että jossain on tällaisia ihmisiä, joiden tehtävänä on laatia uudistuksia palkkansa eteen."

SF: "Vanhana yhteiskuntatieteilijänä huolestuttaa se, että kaiken tutkimuksen halutaan palvelevan jonkin teollisuudenhaaran etua. Yliopistoissa pitäisi pohtia laajemmin yhteiskunnan rakenteita ja muodostaa niistä kokonaisvaltainen näkemys, eikä keskittyä yksittäisiin sektoreihin."

PH: "Sitä paitsi on väärin luoda elinkeinoelämän tarpeisiin innovaatioyliopiston kaltaisia ideageneraattoreita, sillä eihän elinkeinoelämään voi luottaa. Heti kun firma saa tarpeeksi rahaa, se muuttaa Intiaan."

Tampereen yliopistokin muuttanee muotoaan jo lähivuosina. Mikä olisi oikea suunta?

SF: "Olisi hyvä, jos yliopistoon otettaisiin vain silmälasipäisiä opiskelijoita, sillä he ovat muita älykkäämpiä."

JL: "Tampereen yliopisto on itse asiassa jo nyt huippuyliopisto. Innovaatiot ja huiput ovat vain väkisin luotuja termejä jostain uudesta ja valtavan ihmeellisestä. Mutta kyllä asia on niin, että ihmiset sen sisällön tekevät eikä mikään termi."

PH: "Ja mitä tulee näihin kaavailtuihin huippuyliopistoihin ja vastaaviin, mielestäni sellaiset tuottavat lähinnä inhimillisiä tragedioita. Opiskelijoille muodostuu hirveitä paineita, kun heidän oletetaan automaattisesti tuottavan suuria innovaatioita ja rahaa."

SF: "Suuntaus on kuitenkin se, että tutkimusta pitäisi tehdä enemmän johonkin tiettyyn tarpeeseen. Tampereen yliopiston tietovarantoa voisi hyödyntää kaupungin vahvaan pubivisaperinteeseen. Tänne voisi perustaa kapakkavisailun ammattilaiseksi valmistavan linjan, jossa saisi klassista sivistystä. Ja opetusta palindromeista."

Entä mistä Alivaltiosihteeri kaivaisi lisärahaa yliopistoille?

PH: "Lakkauttamalla innovaatioyliopiston. Tai sijoittamalla kymmenen prosenttia kaikesta siitä rahasta, mitä Suomessa pannaan konsulttien palkkaamiseen, yliopistoihin."

JL: "Innovaatioyliopisto pitäisi tosin perustaa, ennen kuin sen voi lakkauttaa. Mutta ainahan rahaa voi painaa lisää ja lähettää kirjekuorissa yliopistoille. Mutta se ei ehkä toimisi, koska kuitenkin joku vetäisi ne välistä."

PH: "Mutta toivotaan, että yliopistolaitos säilyy Suomessa ja että yliopistoissa korostetaan asioita voimakkaasti."

JL: "Ainakin Tampereen yliopiston pitää säilyä."

SF: "Mutta Turun yliopisto on ehdottomasti lakkautettava! Ja jos Suomeen perustetaan uusia yliopistoja, jokaisen eteen on saatava Väinö Voionmaan patsas."

JL: "Alkuperäisen kokoisena vai käykö pienoismalli?"

SF: "Sen täytyy olla nimenomaan Tampereen yliopiston Voionmaan patsaan näköispatsas."

Olli Koikkalainen, teksti
Timo Marttila, kuva