Kilttejä pilttejä

Vastikään neljä vuotta täyttäneen Inferno-lehden toimituksen oveen voisi naulata kyltin "hymyileminen kielletty". Ainoat tulkinnanvaraiset hymykuopat vilahtavat Scorched Earth Tactics -yhtyeen poikien suupielissä, mutta se sallittakoon heille. Demobändillä on vielä varaa naureskella. Muuten hevi on näemmä perkeleen vakava asia.

Yksi Suomen suurimmista musiikkilehdistä on tuhti paketti. Kun on selannut Infernon kaikki 90 sivua läpi ja katsonut yhtä montaa karvanaamaa silmästä silmään, alkaa raskaan rockin peruskuvasto olla selvää pässinlihaa.

Inferno on kuin tyylitietoisen hevarin muotilehti. Mustat farkut jalkaan, kädet puuskaan ja tuima perusilme kasvoille, niin siinä on kaikki mitä tarvitaan.

Miehet tekevät Infernoa miehille miehistä. Monikymmenpäiseen toimituskuntaan ei montaa naispäätä mahdu, eikä noita eukkoja sivuillakaan juuri näy. Viinanjuonnin ja rasvaisten ruokaohjeiden ohessa jutellaan vähän musiikista; Inferno on silkkaa äijäilyä kannesta kanteen.

Lehden ansioksi voi lukea selkeän tyylillisen ja teemallisen rajauksen. Inferno on "raskaan rockin erikoislehti", eikä se yritäkään olla muuta. Ulkoasu ja sisältö ovat tasapainossa. Teksti on tasapaksua musiikkijournalismia ja lehden taitto ajaa mielikuvituksettomuudestaan huolimatta asiansa.

Vaikkei synkistely (värimaailma) ja kännääminen (pääasiallinen sisältö) kiinnostaisikaan, voi lukija huvittaa itseään hornan syövereistä kumpuavilla bändinnimillä: Bloodred Bacteria, Siebenbürgen, Ewigkeit, Unborngeneration... Mistä ne näitä repii?

Loose-baarin nurkkapöydässä ja Provinssirockin leirintäalueella aamutuimaan saadut kuningasideat kestävät harvoin päivänvaloa. Nousuhumalan siivittämät neronleimaukset on useimmiten parasta unohtaa, vaikka yleensä se hoituu itsestään.

TUHMA-lehti, anteeksi, TUHMA-festazine on omien sanojensa mukaan "festareiden äänekäs kannattaja" ja "rockin sävyttämää hauskanpitoa", eikä TUHMAssa "ole kysymys tyhmyydestä".

Kyseisellä pääasiallisesti pääkaupunkiseudulla jaettavalla ilmaisjakelulehdellä saattaisi olla paljonkin sanottavaa, ellei se olisi esimerkillinen fanityttöjen ja -poikien leikkikenttä. Koska TUHMAn ideologian mukaan "tärkeintä on pitää hauskaa ja järjestää sitä hauskaa myös muille samanhenkisille ihmisille", on lehdeltä lupa odottaa omien lempparibändien kirkasotsaista promoilua näennäiskriittisellä otteella.

Suomalainen musiikkimedia ei kaipaa yhtään uutta koreisiin kuoriin naamioitua fanipalstaa, jolla kaikessa viileydessään on merkitystä ainoastaan tekijöille itselleen. Onhan toki siistii päästä pressipassilla vip-telttaan dokaan Jussi Kuusysin kaa, mutta lehden perustaminen peiteoperaatioksi on silti anteeksiantamatonta.

Inferno on vakiinnuttanut asemansa musiikkimedioiden ekosysteemissä. Sen ei liiemmin tarvitse todistella olemassaoloaan, mutta TUHMA saisi puolestani rähistä kiivaammin ja ottaa rohkeampia riskejä. Vaikka lehti on lyhyen historiansa aikana kohentanut salakavalasti profiiliaan, on se silti turhan kiltti.

Hankala ihminen on aina kiinnostavampi kuin joka suuntaan pokkaava kaikkien kaveri.