Lumpun ystävä

Maaliskuussa vuonna 1981 Vihdissä sijaitseva pieni Selin kylä tuntui hukkuvan jätteeseen. Junat kuljettivat kokonaisia vaunullisia nyssäköitä, joiden päällä luki "Selin keskuskirpputori". Kaikki vaunut eivät mahtuneet Selin tavara-asemalle, vaan vaunujen ajoa määränpäähänsä säännösteltiin Riihimäeltä asti.

Pusseissa oli tekstiilijätettä. Lumppuvuori paisui 5,5 miljoonan kilon suuruiseksi, Euroopan isoimmaksi. Valtakunnallisen jätetekstiilikeräyksen takana oli kirpputorinpitäjä Pauli Rantanen. Hän perusti Suomen ensimmäisen kirpputorin, Patinapuodin, Sörnäisiin vuonna 1979. Sittemmin Rantanen on perustanut kymmeniä kirpputoreja.

Ihmiset lahjoittivat 1980-luvulla kirpputorille enemmän käyttökelvottomia vaatteita kuin myytäviksi kelpaavia, koska ajattelivat risojenkin vaatteiden kelpaavan köyhille. Myyntikelvottomienkin vaatteiden roskiin heittäminen tuntui uskovaisesta Rantasesta pahalta. Neuvoihan Jeesuskin: "Kootkaa tähteeksi jääneet palat, ettei mitään joutuisi hukkaan".

Rantanen solmi sopimuksen Tervakosken kattohuopatehtaan kanssa materiaalin toimittamisesta. Lumppukuormaa purkamaan hälytettiin talkoolaisia seurakunnista ympäri Suomea. Talkoolaisia oli parhaimmillaan 160, kymmeniä joka päivä. Suuri osa heistä oli entisiä päihdeongelmaisia, joille tarjoutui kuntouttavaa työtä. Vaatteet piti lajitella, koska kaikki kankaat eivät kelvanneet huovan raaka-aineeksi.

Selki on hiljentynyt

Vihdin Selin kylässä on neljännesvuosisata lumpunkeräyksen jälkeen hiljaista. Kylässä ei ole kahvilaa, ravintolaa tai kauppaa. Selissä on vain Suomen isoin, 1500 neliön, kirpputori, jolla silläkään ei ole kahvilaa. Vihdin kunnan kotisivujen mukaan Selkiin pääsee paikallisbussilla vain perjantaisin. Kaukoliikenteen kuskit eivät suostu jättämään matkustajia kyydistä pysäkille, vaan vasta pihan laitaan.

Selin keskuskirpputorilla Rihmankiertämässä neliöistä vain murto-osa on lämmitettyjä. Vessassa kehotetaan jättämään vesi valumaan, etteivät putket jäädy. Työntekijöitä on enemmän kuin asiakkaita. Rantanen tosin vakuuttelee, että lumppukasastaan kuuluisalle kirpputorille tulee asiakkaita lauantaisin Virosta, Venäjältä ja Ruotsista asti.

Kirpputorin viereisessä Uuden kasvun kodissa syrjäytyneet miehet opettelevat arjen perusasioita. Seinälle on ripustettu heitä varten ruoka- ja rukousajat kuin rippikoulussa.

Vuosikymmenten lumppukasa

Kulutuksen leimaamassa 1980-luvun Suomessa ylimääräisiä vaatteita oli odotettua enemmän. Ihmiset olivat säilyttäneet pulavuosien perinteen olla heittämättä mitään hukkaan, mutta ostivat nousukauden innolla koko ajan lisää. Ympäristöliike oli vasta nupuillaan. Rantasen järjestämä valtakunnallinen lumppukeräys toi synninpäästön. Nyt pystyi luopumaan turhastaan jonkun hyväksi. Kaikki kaivoivat kaappejaan.

Kattofirma meni konkurssiin lumppukeräyksen aikana, koska katot vuosivat. Tekstiilijätteen tuloa ei voinut kuitenkaan enää pysäyttää. Lumput uhkasivat homehtua pihalle ilman mitään määränpäätä. Maatalon poikana Rantanen keksi koota lumput kuin heinän kahdeksan metrisiin aumoihin ja niistä paaleihin, joiden päälle asennettiin sadesuojat. Urakka aloitettiin maaliskuun lopussa ja saatiin kasaan kesäkuussa.

Miljoonien kilojen lumppukasa pysyi kirpputorin vieressä yli kolme vuotta tiukasti pakattuna. Selin kyläläiset valittivat hajuhaitoista varsinkin sateen jälkeen.

Pauli Rantanen alkoi pohtia keksijäystäviensä kanssa jo 26 vuotta sitten, mitä lumpulle tekisi. Lumppua on käytetty Rantasen keksinnöissä esimerkiksi öljynimetys- ja puutarhamatoissa sekä katastrofihuovissa. Öljynimetysmattoja käytetään ympäristökatastrofialueilla öljyn imemiseen vedestä.

Vuonna 1994 Rantasen kehittämiä katastrofihuopia käytettiin sota-alueella Sarajevossa. Erityisesti Rantasta kiinnostaa tekstiilijätteen hyödyntäminen kehitysmaiden naisten hyväksi, joita varten hän on kehittänyt vedenkantorattaat. Rantanen osaa eläytyä ankeisiin olosuhteisiin. Hän louhi timantteja 1970-luvulla Australiassa ja asui itse kyhäämässään majassa.

"Keksiminen on ollut pakkotyötä, ei sitä kasaa siihen voinut jättää."

Rantasen kirpputorit saivat lama-aikaan paljon kilpailijoita, koska tavallisten ihmistenkään ei enää tarvinnut hävetä ostaa vanhaa. Uusiotuotteet pantiin verolle, joten Rantasen ekoyritys meni välillä nurin.

"Näistä vaatteistahan on jo kerran maksettu arvonlisäverot."

Lumppujen kanssa ollaan taas helisemässä. Vuoden 2005 joulukuussa voimaan tulleen lain mukaan tekstiilijätettä ei saa enää polttaa ja kaatopaikkamaksut nousevat. Myyjät miettivät Selissä, miten toiminnasta saataisiin kannattavampaa. Vaatteita, leluja ja kirjoja saa eurolla.

Lähitulevaisuus voi tuoda ratkaisun vuosikymmeniä vanhaan lumpun uudelleenkäyttöongelmaan. Rantanen ja CT Laastit oy:n toimitusjohtaja Aino Heikkinen ovat kehittäneet hienosementin, johon sekoitetaan mukaan silputtua tekstiilijätettä. Siihen voidaan käyttää kaikkia kankaita vetoketjuineen. Keksinnölle on hankittu patentti.

Nykyisin Selin keskusvarastossa on noin 500 tonnia lumppua ja 50 tonnia käyttövaatetta. Vieläkin ihmiset lahjoittavat kirpputorille pääasiassa tekstiilijätettä. Jos lumppusementin laajamittainen valmistaminen alkaa, materiaali loppuu pian kirpputorilta, mutta ei koko maasta. Suomessa syntyy noin 70 000 tonnia lumppua vuodessa.

Pauli Rantanen kauhistuu, kun kysyn, otetaanko Selissä taas vastaan lumppuja.

"Älä missään nimessä kirjoita, että tänne saa taas lähettää lumppua. Muuten juna-asemat ovat pian taas tukossa."

Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Kaisa Kaatra, kuva