Lappeenrannasta tulee Metropoli

Ensimmäistä kertaa törmäsin lehteen vuosia sitten Lappeenrannan juna-asemalla. Edessä oli kolmituntinen junamatka, enkä ollut tajunnut varata lukemista. Asemalla oli tarjolla kaksi ilmaisjakelua: VR:n Matkaan - ei kiitos - ja Metropoli.

Ensimmäinen ajatus tietenkin oli, että miksi Lappeenrannassa pitäisi perustaa julkaisu, jonka nimi on Metropoli. Paremman puutteessa nappasin kuitenkin lehden mukaan.

Lehti näytti hyvältä, mutta sisältö oli aikamoista huttua. Miksi kukaan viitsi julkaista juttuja, joissa oli kirjoitusvirheitä kuin yläasteikäisen kouluaineessa? Kuvakoosteissa humalaiset itäsuomalaiset poseerasivat baareissa kameralle.

Lyhyesti sanottuna Metropoli oli huonosti tehty City-lehti.

Viime keväänä kerran kuukaudessa ilmestyvä Metropoli laajeni Tampereelle, ja lehti piti ottaa tietenkin telineestä mukaan. Onko mikään muuttunut?

Syyskuun lehdessä Metropoli istuttaa Kari Peitsamon, Seren ja Raimssin saman pöydän ääreen. Muusikot etsivät leikkisästi "oikeaa" ammattia ja pohtivat, löytyisikö syksyn yhteishausta sopivaa koulunpenkkiä. Hyvä idea, kelpo toteutus.

Muista jutuista ei voi sanoa samaa. Kielen sentään tunnistaa suomeksi, mutta jutut on sutaistu vasemmalla kädellä. Suomalaista naiskauneusihannetta pohditaan sivun verran ilman haastateltavia tai näkyvää syytä sille, miksi juttu on tehty.

Metropolin tekijäkaarti on miesvoittoista, ja lehdessä on äijäjulkaisun tuntu. Keskiaukeamalla keikistelee alusvaatteissaan tamperelainen Miia H., 19 vuotta.

Esineet-palstalla esitellään kotikäyttöön suunniteltu oluthana, persettä muistuttava wc-paperiteline ja tietokoneen usb-porttiin liitettävä miniakvaario. Siinäpä setti onnistuneisiin kotibileisiin.

Metropoli tasapainoilee journalismin ja markkinointiviestinnän välillä olematta oikeastaan kumpaakaan. Lehteä julkaisevan Metrotuotannon verkkosivujen mukaan "toimintamme perusideana on asiakaslähtöisyys". Asiakkaalla tuskin tarkoitetaan lukijaa - lehteä siis tehdään mainostajille.

Trance-tapahtumasta on sivun mainos, puolen sivun juttu ja kehuva levyarvostelu. Tamperelaispubit mainostavat sivun verran, ja samoja baareja esitellään myös jutussa. Suomalaisten dance-hittien kiertue mainostaa puolella sivulla, ja kuinka ollakaan, aiheen tiimoilta on myös puolen sivun juttu.

Ilmaisjakelu elää mainostajista, mutta pitääkö sen olla näin läpinäkyvää?