![]() |
|
Levylle luettuja runoja kuunnellessa saa tietää, miltä tekstin pitäisi kirjoittajansa mielestä kuulostaa.
Tunne siitä, etten minä lukijana saa tekstiä juoksemaan luontevasti, oli vahvana pinnassa Jarkko Martikaisen 9 teesiä lukiessa. Olisin mielelläni ottanut kankeuden omaan piikkiini, mutta samaisen teoksen äänikirja runoilijan itsensä lukemana ei toimi yhtään sen paremmin.
YUP:n solistina parhaiten tunnetulla Martikaisella on tumma, lähes hypnoottinen ääni, mutta teksti ei kanna. Nykyihmisen ahneutta ja kiirettä ruotivat runot ovat suoraan sanoen aika kömpelöitä. Riimittely on parhaimmillaankin vähän sinnepäin ja sanavalinnat tuntuvat usein heppoisilta:
"Niin nousee tyytymättömyys/ja moneen mieleen pesii syys/ja pettymys on suurempi kuin tyytymättömyys:/"Ei saata luottaa yhteenkään"/niin ynsein mielin ynnäillään."
Martikainen on lauluntekijänä yksi suosikeistani. Hänen sanoituksensa ovat parhaimmillaan sekä hauskoja, koskettavia että viisaita.
Kirjailijana ja runoilijana hänellä on kuitenkin vielä opettelemista. 9 teesissä on vain pari runoa, jotka koskettivat minua vähääkään. Niissä Martikainen tuntuu kertovan omasta elämästään, ilman huteraa riimittelyä ja saarnaamista, joka monia muita kirjan runoja vaivaa.
Martikaisen kiirettä ja tärkeilyä halveksuva filosofia toimii hänen lauluissaan hyvin sen takia, että se tuntuu vilpittömältä. Runoissaankin hän muistaa lähes pakonomaisesti todeta, kuinka on syntinen itsekin. Silti kirjan alaotsikko "Säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille" kuulostaa hurskastelulta.
Uskon, että Martikaisella on vielä paljonkin annettavaa paitsi muusikkona myös prosaistina ja lyyrikkona. On kuitenkin vaikea kuvitella, että 9 teesiä olisi julkaistu, jos hän olisi tuntematon pöytälaatikkorunoilija.
Tuomo Tamminen
Jarkko Martikainen: 9 teesiä - Säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille. Like 2008. Saatavana myös äänikirjana.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen