Riippuvuuksien täyttämää arkea

Jo näytelmän nimi lupaa seksiä ja shoppailua. Raflaavaa, eikö? Mark Ravenhillin vuonna 1996 valmistunutta Shopping & Fucking -näytelmää on markkinoitu ensiesityksestään lähtien kohulla ja sokkiarvolla. Ei lapsille, ei uskovaisille eikä herkkämielisille, mainosti myös Helsingin kaupunginteatteri vuonna 2000.

"Ärsyttää koko sokki-sana. Ei teksti sokeeraa, vaan sen tulkinta", Kerttu-Liisa Pirinen puhahtaa.

Pirinen on ohjannut Tampereen ylioppilasteatterissa 10. maaliskuuta ensi-iltansa saaneen version brittinäytelmästä. Ensin oli aihe: oma suhde ihmisiin, joilla menee huonosti.

Sen perusteella Pirinen etsi sopivaa tekstiä. Kuultuaan tekstivalinnasta tuttava kysyi Piriseltä, mitä yliopisto-opiskelija muka tietää homoista ja huumeista.

"On liian helppoa asettua asian ulkopuolelle ja ajatella, että nämä ihmiset eivät ole minun maailmassani", Pirinen vastaa.

Sosiaalipornoa vai
inhimillisyyttä?
Helsingin kaupunginteatterissa Markia esittänyt Oskari Katajisto aikoi ensin kieltäytyä roolista, koska piti Shopping & Fuckingia sosiaalipornona. Seksiä ja huumeita sisältävä näytelmä ei ole helppo edes ammattilaiselle, saati sitten harrastajalle.

"Tässä on äärimmäisiä henkilöhahmoja ja isoja kysymyksiä ja suruja. Näytelmä täyttää päivät ja pään", Markia Tampereen ylioppilasteatterissa esittävä Juhani Valkama myöntää.

"Vaikea teksti tekee nöyräksi. Onnistumisen hetken jälkeen voi yhtäkkiä pudota ihan nollille", Heidi Musakka jatkaa.

"Tosi syvälle voi ajautua välillä", täydentää vielä Riku Ryynänen.

Raskaiden aiheiden kuten läheisriippuvuuden ja rahan vallan vastapainoksi harjoituksiin on saatava keveyttä. Työryhmä miettii, että mitä synkempi tarina on, sitä enemmän harjoituksissa nauretaan.

Kurkistus
yksityiseen tilaan
Shopping & Fuckingin teksti on nopeaa, ja dialogia on paljon. Tarinan kertomisella ja sen myötä kuuntelemisella on Pirisen mukaan suuri merkitys.

Hän on halunnut haastaa ylioppilasteatterin näyttämön. Näyttelijät ovat näkyvissä lavalla koko ajan, ja katsoja saa ikään kuin tirkistellä ihmisten yksityistä tilaa.

"Oleminen muuttuu, kun on totaalisen yksin. Jos sellaiseen tilaan pystyy menemään, se on mielenkiintoista katsottavaa", Pirinen miettii.

Pirisen mielestä lavalta poistuminen kohtausten välillä myös vaikeuttaa roolityötä. Nyt näyttelijät joutuvat kasaamaan itsensä yleisön edessä.

Ylioppilasteatterin työryhmän tarkoitus ei ole mässäillä tekstin kauheuksilla vaan tarjota katsojalle yleisinhimillinen kokemus.

"Tämä on roolihahmojen arkipäivää, otteita elämästä", Jukka-Pekka Kiuru sanoo.

"Olisi todella ikävää, jos vain huumeet ja homous jäisivät tästä jollekin mieleen", Mikko Lindgren kuittaa.

Näyttelijät ja roolihahmot

Juhani Valkama: Mark on entinen narkomaani. Hän on levoton ja kiihkeä ja tulee helposti riippuvaiseksi kaikesta, etenkin toisista ihmisistä ja hyväksynnän saamisesta. Olen miettinyt sitä, millaista narkomaanin oleminen on suhteessa muihin ihmisiin, miten hän kuuntelee muita. Haluaisin tehdä roolin oikein. Olen katsonut dokumenttia huumeidenkäyttäjistä ja tavannut Irti huumeista -yhdistyksen edustajan. Mark on toisenlainen tyyppi kuin minä, hänellä on erilainen rytmi ja olemisen tapa.

Riku Ryynänen: Gary on kotoa karannut 14-vuotias, joka etsii isähahmoa ja luulee löytävänsä sellaisen Markista. Hän rakastuu Markiin, mutta yrittää peitellä sitä. Gary kamppailee sen kanssa, kummalla hänen ja Markin suhteessa on valta. Garyn suurin ongelma on se, että hän haluaa hirveästi tulla hyväksytyksi. Tämä tarve on itseäkin lähellä, mutta muuten rooliin on vaikea löytää kosketuspintaa itsestä. Vaikeinta on hahmon nuoruus; miten esittää sitä niin, että se menisi läpi ja olisi itse tyytyväinen?

Heidi Musakka: Lulu ei halua nähdä mitään pahaa, varsinkaan omassa elämässään. Hänellä on päässään kuva siitä, millaista elämän pitäisi olla, mutta hänellä on sen saavuttamiseen huonot puitteet. Hän lakaisee ongelmat maton alle ja yrittää koko ajan järjestellä asioita. Minussa on paljon samaa, huomaan yrittäväni miellyttää liikaa, se on ärsyttävää. Sysään myös huonot asiat helposti sivuun. Hyvä ohje rooliin on se, että Lulu ei ajattele hirveästi, vaan yrittää elää sokeasti omassa maailmassaan ja pitää sen palasista kiinni.

Jukka-Pekka Kiuru: Esitän Robbieta, jonka poikaystävä on Mark ja paras ystävä Lulu. Robbie on hetken lapsi, jolla on ongelmia muiden kuuntelemisen suhteen. Hän on kolmikon vähäjärkisin, tunteikas, tietyllä tavalla koominen hahmo. Tietynlainen tapa esittää on myös osa minua, haluan että on hauskaa. Yritän poistaa liikaa ajattelemista, sillä missä itse ajattelisin ensin, niin Robbie ei mieti yhtään. Robbie ei ole huumeiden ongelmakäyttäjä, vaan enemmänkin hupikäyttäjä... hirveitä sanoja!

Mikko Lindgren: Brian on yhdistelmä huumediileriä, kaapeli-tv-yrittäjää ja omasta mielestään suurta ajattelijaa. Hänelle tärkeää on raha, ja vielä tärkeämpää sen filosofia ja tieto omasta valta-asemasta. Brian on demoninen Dr. Phil. Hän edustaa kaikkea, mitä vihaan, joten pyrin kieltämään, että löytäisin mitään samaa itsestäni. Hahmo on silti tavallaan tuttu, sillä se edustaa ajan henkeä. Pyrin ajattelemaan edustavani jotain, en ole niin paljaana kuin muut. Yritän sisäistää Brianin filosofian.

Aino Miikkulainen