Älähdys: Holhoavaa tylyttämistä?

"Sheena" esitti Älähdyksissä (Opettavainen tarina fukseille, Aviisi 11.10.2007) henkilökohtaisia näkemyksiään ainejärjestöistä ja niiden merkityksestä. Kirjoitus on uudenlainen avaus ainejärjestötoiminnan tarkasteluun, mutta kirjoittaja olisi voinut paneutua provokaation ja vähättelyn sijasta asiasisältöön ja perusteluihin.

"Opettavainen" tarina kärsii informatiivisuuden vähäisyydestä ja tarkastelutavan yksipuolisuudesta. Se, että opiskelija pärjää hyvin ilman ainejärjestönsä holhousta, ei liene kenellekään uutinen. Tarinassa yleistetään ilmeisesti yhden ainejärjestön toiminnasta saatuja kokemuksia koskemaan koko ainejärjestöjen joukkoa. Merkkejä kriittisestä asiaan perehtymisestä ei tarinassa näy.

Tarina sisältää kaksi virheellistä myyttiä ainejärjestötoiminnasta. Ensimmäisen mukaan toiminta painottuu biletykseen, johon uudet opiskelijat houkutellaan mukaan kyykyttämällä ja vääristeltyjen mielikuvien avulla. Toisen mukaan joku on määritellyt yleisen normin, jonka mukaan opiskelija ei voi pärjätä osallistumatta ainejärjestötoimintaan.

Tamyn arkistoissa on tuhansia sivuja dokumentaatiota ainejärjestöjen toiminnasta satojen toimintakertomusten ja -kyselyjen muodossa. Niiden ja lukuisten ainejärjestöjen toimintaan tutustumisen perusteella voin todeta, että ainejärjestötoiminnassa on keskeistä esimerkiksi opetuksen kehittämiseen osallistuminen, työelämätutustumisten, opintopiirien ja sivuaineinfojen järjestäminen, liikunnan harrastaminen (hui kauhistus!), kulttuuriin tutustuminen ja yhteiset illanvietot. Bileitä on siis järjestetty, mutta vain osana toimintaa.

En voi jakaa oletusta, jonka mukaan uudet toimijat lähtisivät mukaan ainejärjestöjen toimintaan "kantapeikkojen" määräilemisen tai massahysterian ohjaamana.Väitän, että motiivina on yleensä toiminnan pitäminen kiinnostavana ja oikeasti hauskana. En myöskään usko, että uudet opiskelijat olisivat niin heikkoja tai niin johdateltavissa, kuin nimimerkki antaa ymmärtää.

Ainejärjestön toimintakulttuurin muodostaa kukin toimijasukupolvi. Käytäntöjä ei siis ole hakattu kiveen, vaan toimintaa ohjaa lopulta ainejärjestön jäsenistö. Jos haluaa muutosta, niin käytännössä ainoa oikea tapa on lähteä mukaan, ottaa vastuuta ja tehdä jotakin. On varmasti helpompaa mutista ainejärjestön "sisäpiirin" toiminnasta alakuppilan nurkkapöydässä tai anonyymissä mielipiteessä, mutta niin ei saavuta mitään järkevää.

Kaikilla ei ole tarvetta tai aikaa ainejärjestölle. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan ajattele, että ainejärjestön kokonaan väliin jättävältä opiskelijalta puuttuu opiskelustaan jotakin välttämätöntä. Ainejärjestö ei ole opiskelijuuden pakollinen elementti, vaan kullekin opiskelijalle täysin valinnainen lisä. Usein tuo pieni lisä vaatii saajaltaan melko paljon työtä ja itsensä likoon laittamista, joten puheen "leikkikerhoista" voi unohtaa.

Jos yksittäinen opiskelija ei tarvitse ainejärjestöä, se ei tee niistä tarpeettomia. Mihin ainejärjestöjä sitten muka tarvitaan? Kattavan vastauksen voisi julkaista hyvänä väitöskirjana, mutta tiivis selvitys aiheesta löytyy jo (http://www.uta.fi/otuke/Kuka_muu_sita_tekisi.pdf). Suosittelen tutustumaan.

Vastineeni päättyy haasteeseen. Haastan sinut, hyvä lukija, kirjoittamaan enintään 2000 merkin pituisen tekstin havaitsemastasi ongelmasta ainejärjestösi toiminnassa ja ratkaisustasi siihen. Tekstissä tulee nimetä ainejärjestö, jonka toimintaa ongelma ja sen ratkaisu koskevat.

Lähetä tekstisi maanantaihin 16.11. mennessä sähköpostiviestinä otsikolla Suolaa osoitteeseen jarjestosihteeri.tamy@uta.fi. Konkreettisin ongelma, johon esitetään toteutuskelpoisin ratkaisu, tuottaa esittäjälleen 30 euron lahjakortin valinnaiseen ruokaravintolaan. Kolme seuraavaa saavat kaksi aterialahjakorttia Päätalon ravintolan Fusion Kitcheniin. Tekstit arvioidaan marraskuun loppuun mennessä, ja niitä esitellään ainejärjestöille anonyymisti lähitulevaisuudessa. Haasteeseen voi vastata kuka tahansa Tamyn jäsen.

Janne Santala
Tamyn järjestösihteeri